Marantz | |
---|---|
Perustettu | 1953 |
Perustaja | Saul B. Marantz |
Toiminta-alue | maailma |
Toimiala | elektroniikkateollisuus |
Tuotteet | viihde-elektroniikka |
Omistaja |
Superscope 1964–1980 Philips 1980–2002 D+M Group 2002– |
Kotisivu |
www |
Marantz on alun perin yhdysvaltalainen äänentoistolaitemerkki, jonka nykyisin omistaa Marantzin ja Denonin fuusiossa vuonna 2002 syntynyt D+M Group. Vuonna 1953 New Yorkissa perustettu Marantz-merkki oli vuosina 1980–2001 hollantilaisen Philipsin omistuksessa.[1][2]
Marantz-yhtiön perusti New Yorkissa vuonna 1953 graafisen suunnittelijan koulutuksen saanut musiikinharrastaja Saul B. Marantz (1911–1997), koska uskoi pystyvänsä rakentamaan parempia hifilaitteita kuin markkinoilla silloin oli. Hän oli rakennellut äänilaitteita jo toisen maailmansodan lopusta alkaen, vapauduttuaan sotilaspalvelusta. Hän esimerkiksi irrotti autoradion vuoden 1940 Mercurystään ja teki siitä itselleen paremman kotivastaanottimen kuin mitä kaupoista sai.[3][4]
Saul Marantzin ensimmäinen kaupallinen tuote oli laadukas esivahvistin Audio Consolette, joka tarjosi monia taajuuskäyrävaihtoehtoja vastaamaan vuonna 1948 markkinoille tulleiden LP-levyjen hyvin kirjavia taajuuskorjaustapoja. Sen seuraajamalliin Model 1 otettiin mukaan Recording Industry Association of America -järjestön vuonna 1954 kehittämä RIAA-korjain, josta tuli alan standardi eikä laitteissa pian enää tarvittu muita korjainpiirejä. Marantzin 1950-luvun tuotteet olivat vielä monoäänentoistoa tarjoavia putkilaitteita; stereoäänen aika tuli vasta 1950-luvun lopulla ja transistorien 1960-luvun puolivälissä.[4][3]
Pian Saul B. Marantzin avuksi tuli sähköinsinööri Sidney Smith, joka kehitti yhtiön ensimmäiset päätevahvistimet. Vuonna 1961 mukaan liittyi Richard Sequerra, ja kolmikko alkoi vahvistimien ohella kehittää uusia radiovastaanottimia eli virittimiä Yhdysvalloissa vuonna 1961 aloitetuille FM-lähetyksille (suom. ULA). 1960-luvun puolenvälin jälkeen esiteltyä Marantz 10B -viritintä pidetään yhä yhtenä kaikkien aikojen parhaista.[3][4]
Malli 10B:n tuotekehitys vaati paljon aikaa ja rahaa niin, että huonosti kannattava yritys jouduttiin myymään 1964 Superscope-yhtiölle, joka siirsi sen pääkonttorin New Yorkista Kaliforniaan seuraavana vuonna. Tehdas muutti isompiin tiloihin New Yorkin Woodsidessa, ja yrityksen henkilöstömäärä kasvoi pian 60:stä 150:een. Pian valmistus kuitenkin siirrettiin Japaniin Standard Radio -yhtiölle (myöhemmin Marantz Japan) lukuun ottamatta huippumalleja, jotka rakennettiin Kaliforniassa. Vuonna 1968 perustaja Saul Marantz jättäytyi yhtiöstä pois.[3][4]
Marantz alkoi erillislaitteiden ohella yhdistää vahvistimia ja radiovastaanottimia viritinvahvistimiksi, joiden tunnuspiirteitä olivat radioasemien virittämistä helpottavat oskilloskooppi ja vaakasuora ”Gyro Touch” -vauhtipyörä. Menestysmallistoksi muodostui Marantz 2200 -sarja, jonka vaihtoehdot ulottuivat 2 × 10 watin vahvistimista aina 2 × 70 wattiin. Marantz alkoi kehittää myös kaiuttimia kilpailemaan erityisesti JBL:n suosittuja malleja vastaan. Marantz kehitti myös tangentiaalisella äänivarrella varustettuja levysoittimia, joista ei kuitenkaan saatu tarpeeksi luotettavasti toimivia. Niistä luovuttiin jo 1970, mutta seuraavaksi Superscope halusi Marantz-merkin alle kehitettävän avokelanauhureita.[3][4]
Vuonna 1980 Superscope myi Marantzin Philipsille lukuun ottamatta Pohjois-Amerikan toimintoja, jotka jäivät Superscopelle. Philips kehitti yhdessä Sonyn kanssa CD-levyä, ja kaupan ansiosta Marantz sai hyvät kontaktit digitaalisen äänentoiston huippututkimukseen maailmassa. Philipsin ensimmäinen CD-soitin julkaistiin 1982 Marantz-merkin alla mallinimellä CD-63.[4] Vuonna 1978 Pioneerilta siirtynyt Ken Ishiwata otti Marantzin tuotekehityksen johtoonsa 35 vuoden ajaksi.[4] Marantzin huippumalleja alettiin nimittää Ken Ishiwatan nimikirjaimin KI Signature -laitteiksi.[3]
Superscope ei onnistunut 1980-luvulla pitämään Marantz-merkkiä kehityksen tasalla Pohjois-Amerikassa vaan joutui valmistamaan sillä merkillä halpoja ”räkkistereoita”. Vuonna 1987 se myi Marantz-merkin Pohjois-Amerikan oikeudet chicagolaiselle Dynascan-yhtiölle, mutta sekään ei saanut merkkiä uuteen lentoon vaan myi Pohjois-Amerikan Marantz-oikeudet 1990 Philipsille. Näin Marantz-mallistosta tuli taas maailmanlaajuisesti yhtenäinen.[4]
Philips kehitti Pioneerin kanssa Laserdisc-kuvalevyn, jonka ansiosta kotiteatteritrendi voimistui. Marantz-merkillä ryhdyttiin kehittämään ja valmistamaan kotiteatterivahvistimia, videoprojektoreja ja maailman ensimmäisiin kuuluvia litteänäyttöisiä tv-vastaanottimia plasmanäyttötekniikalla. Vuonna 1999 Philips ja Sony julkaisivat yhdessä kehittämänsä Super Audio CD -tekniikan, ja Marantz-merkillä kehitettiin SACD-levyille sopivia soittimia.[4]
Vuonna 2001 Philipsin tytäryhtiönä toiminut Marantz Japan osti Marantz-merkin oikeudet itselleen Philipsiltä.[5] Seuraavana vuonna Marantz Japanin ja japanilaisen Denonin yhteiseksi omistajaksi tuli kansainvälisen sijoittajaryhmän perustama holdingyhtiö D & M Holdings,[6] nykyiseltä nimeltään D+M Group, joka omistaa nykyisin Marantzin ohella audiolaitemerkit Denon, Heos ja Boston Acoustics.[4] Philips oli osaomistajana D+M:ssä vuoteen 2008 asti.[7] D+M omisti jonkin aikaa myös high-end-audiomerkin McIntosh Laboratoriesin, mutta myi sen italialaiselle Fine Sounds sPa:lle 2012.[8]