Marcel Petiot

Marcel André Henri Félix Petiot (17. tammikuuta 1897 Auxerre, Ranska – 25. toukokuuta 1946 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen lääkäri ja sarjamurhaaja, joka tuomittiin kuolemaan 26 ihmisen murhasta Pariisissa osoitteessa Rue Le Sueur 21.

Elämäkerta

Marcel Petiot syntyi Auxerressa Burgundissa. Hänen vanhempansa työskentelivät postissa. Marcel oli perheen esikoinen ja pitkään ainoa lapsi. Kaksivuotiaana hänet lähetettiin asumaan tätinsä Henrietta Bourdonin ja tämän palvelijattaren luo. Naisten kertoman mukaan hän oli kuriton lapsi, jolla oli tapana kiduttaa hyönteisiä ja pikkulintuja.

17-vuotiaana Petiot jäi kiinni varastettuaan kirjeitä postilaatikosta. Lapsipsykologi diagnosoi hänellä tuolloin perinnöllisiä mielenterveyden ongelmia. Petiot erotettiin koulusta, ja hän jatkoi opintoja kotonaan tavoitteenaan tulla jonain päivänä lääkäriksi.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Petiot liittyi armeijaan. Suurin osa hänen sotilasurastaan kului kuitenkin erilaisissa mielenterveyslaitoksissa. Vuonna 1922 Petiot palasi Auxerreen mukanaan kirje, jossa hänen todistettiin suorittaneen lääkärintutkinnon. On epäselvää, suorittiko Petiot todellisuudessa koskaan lääketieteen opintojaan.

Petiot toimi vuodet 1926–1931 Villeneuve-sur-Yonnen pormestarina.

Murhat

Maaliskuussa 1944 Petiotin asunnon katolta oli tuprunnut hiiltyneen pihvin, toffeen ja kumin hajuista mustaa savua jo viisi päivää. Lopulta vastapäinen naapuri kyllästyi hajuun ja soitti paikalle poliisit. Kun sisään lopulta päästiin palokunnan voimin, odotti heitä siellä karmiva näky; kellarista löytyi kaksi luurankoa, kasa luita ja lihankappaleita. Uunissa paloi yhä tuli ja kun sen luukku avattiin, ulos tipahti hiiltynyt käsi.

Suuren ihmisjoukon lisäksi paikalle saapui myös Marcel Petiot. Poliiseille hän väitti olevansa talon omistajan veli ja että ruumiit olivat Ranskaa miehittäviä saksalaisia ja maanpettureita. Hän antoi ymmärtää, että vastarintaliike oli paljastuksen johdosta vaarassa ja että hänen oli kiirehdittävä tuhoamaan 300 sen jäsenen arkistokorttia. Isänmaalliset poliisit uskoivat Petiotin tarinan ja päästivät hänet poistumaan. Petiot, hänen vaimonsa Georgette ja heidän 16-vuotias poikansa katosivat saman tien. Todellisuudessa ruumiit kuuluivat varakkaille juutalaisille, joita Petiot apureineen oli houkutellut luokseen lupaamalla auttaa heitä pakenemaan Ranskasta 25 000 - 50 000 frangin korvausta vastaan. Ohjeistukseksi oli annettu varata mukaan kaksi matkalaukkua täynnä arvotavaraa ilman henkilöpapereita tai muita tunnisteita. Pako Etelä-Amerikkaan vaati kuitenkin rokotuksia trooppisia tauteja vastaan, jotka Petiot oli myös luvannut hoitaa. Sukulaisten epäilyt Petiot vakuutti kirjoituttamalla uhreillaan postikortteja, joissa nämä totesivat olevansa turvassa.

Poliisit saivat tutkimuksissaan selvitettyä että Petiot oli lähetyttänyt 47 matkalaukkua erääseen osoitteeseen. Matkalaukkujen sisältö ei tuonut lisäselvitystä – Petiot oli edelleen kateissa. Niinpä poliisit turvautuivat juoneen; Pariisi oli nyt vapautettu ja poliisi pyysi Résistance-lehteä kirjoittamaan artikkelin, jossa Petiot leimattiin saksalaisten kätyriksi. Juoni toimi ja parin päivän päästä lehden toimitukseen saapui Petiotin käsin kirjoittama kirje, jossa hän edelleen väitti kuuluvansa vastarintaliikkeeseen. Poliisi lähetti kopioita kirjeestä vastarintaliikkeelle ja pian hänen käsialansa tunnistettiinkin. Petiot jäi kiinni pariisilaiselta metroasemalta vain muutamaa päivää ennen aiottua pakoa Ranskasta.

Tuomio

Syyttäjä vaati Marcel Petiotia tilille 27 ryöstömurhasta. Ranskan vastarintaliike kumosi Petiotin väitteet yhteistyöstä heidän kanssaan. Oikeudessa ylimielisesti käyttäytynyt Petiot herätti suurta huomiota mediassa muun muassa torkkumalla ja piirtelemällä pilakuvia asianajajista istuntojen aikana. Petiot oli todennäköisesti murhannut yli 50 ja mahdollisesti jopa 150 henkilöä, mutta hänet kyettiin todistamaan syylliseksi ainoastaan 26 murhaan. Hän sai rangaistukseksi kuolemantuomion, joka pantiin täytäntöön 25. toukokuuta 1946.

Lähteet

• Tieteen Kuvalehti Historia 11/2013, s. 58-61