Mare Crisium
Mare Crisium eli Vaarojen meri on Kuun meri (lat. mare) Kuun pohjoisella pallonpuoliskolla. Se sijaitsee koilliseen Mare Tranquillitatiksesta, Kuun koordinaatteina 17.0°N, 59.1°E. Mare Crisium on asteroiditörmäyksessä syntynyt törmäysallas, joka on täyttynyt basaltiksi jähmettyneellä laavalla.[1]
Ikä ja piirteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mare Crisiumin syntyajaksi on määritelty Kuun geologiassa ns. nektariaaninen aika joka alkaa Mare Nectarisin synnystä n. 3.92 miljardia vuotta sitten ja päättyy Mare Orientalen n.3,84 mrd. ja Mare Imbriumin syntyyn 3,85 mrd. vuotta sitten Crisiumin iän ollessa 3,87 mrd. vuotta. [2]
Muodoltaan meri on lähellä soikiota, pääakselin ollessa itä-länsisuunnassa. Merta ympäröi vuorivalli, joka on törmäysaltaan reunaa. Pinta-alaltaan se on noin eli 176 000 neliökilometriä ja halkaisijaltaan noin 570 kilometriä. Pinta-ala vastaa suunnilleen Britteinsaaria. Törmäys on ollut niin voimakas, että se on puhkaissut Kuun kuoren ja meri on muodostunut kuoren alla olevan vaipan päälle.[1] Pinnan taso on keskimäärin noin 1,8 km Kuun laskenallisen meren keskitason alapuolella ja reunavalli vastaavasti 3,4 km yläpuolella.[3]
Meren pinnalla kulkee monia pitkiä ryppyjonoja (dorsum latinaksi), Dorsum Oppelin ollessa suurimpia näistä. Ne ovat syntyneet kertyneen laavan painuessa oman massansa vaikutuksesta.[1]Crisiumin kraattereista Picard on ehkä silmiinpistävin. Mare Crisiumin alla on suuremman painovoiman alue, massakeskittymä eli maskoni. Mare Crisiumiin liittyy samankeskisiä vuorikehiä, joiden läpimitat ovat 360, 540, 740, 1080 ja 1 600 km. Näistä merkittävin on 740 km läpimittainen[4]. Meri erottuu paljaalla silmällä helposti sekä muotonsa että hieman erillään muista meristä olevan sijaintinsa ansiosta.
Tutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Crisiumia on tutkittu valokuvaamalla, laser-mittauksilla, spektografisesti ja tutkimalla Kuuta kiertäneiden luotaimien ratoja, joiden poikkeamista etukäteen lasketuista painovoiman vaihtelut Kuun eri alueilla on havaittu.
Neuvostoliiton laskeutuneista kuuluotaimista Luna 15, Luna 20 ja 24 olivat suunnatut alueelle. 1969 Luna 15 yritti hakea näytteitä, mutta luotaimen lähestymiskulma asettui väärin. Jarrutus epäonnistui ja luotain murskautui Mare Crisiumin pinnalle.[5] Tämä tapahtui samaan aikaan Apollo 11:n laskeutumisen kanssa. Luna 20 toi meren heitepinnalta näytteitä Elokuussa 1972. Luna 24 onnistui näytteenotossa ja toi Elokuussa 1976 Maahan 170 grammaa vaaleata "kuuperää", Neuvostoliiton kuuohjelman suurimman kuunäytteen.[2]
Mare Crisiumin alueella on nähty jonkin verran normaalia enemmän väitettyjä Kuun outoja, lyhytkestoisia TLP-ilmiöitä, joiden syistä kiistellään kovasti.[6]
Harrastajalle Mare Crisium sekä Mare Orientale osoittavat hyvin Kuun libraation.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Westman, Juhani: Vanha ja uusi Kuu. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1995. ISBN 951-9269-78-9
- Karttunen, Hannu ym.: Tähdet 2017. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 978-952-5985-40-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Tähdet 2017 s.65
- ↑ a b Westman s.68,70,167
- ↑ Pinnan taso nasa.gov. Arkistoitu 24.6.2017. Viitattu 16.8.2021.
- ↑ http://the-moon.wikispaces.com/Mare+Crisium (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Luna 15 solarsystem.nasa.gov. Arkistoitu 16.8.2021. Viitattu 16.8.2021.
- ↑ Arlin P.S. Crotts: Transient Lunar Phenomena: Regularity and Reality (PDF) (Sivu 11) 27 June 2007. Department of Astronomy, Columbia University, Columbia Astrophysics Laboratory,. Arkistoitu 20 helmikuu 2009. (englanti)