Mark 6 -ydinpommi eli Mk 6 oli amerikkalainen varhainen ydinpommi, jota tuotettiin vuodesta 1951 alkaen vuoteen 1955 saakka ja joka oli palveluskäytössä vuoteen 1962. Se korvasi aikaisemmat Mark 4 -ydinpommit. Aseesta tehtiin kaikkiaan seitsemän eri suunnitteluversiota ja niitä tuotettiin kaikkiaan yhteensä 1 100 kappaletta.
Mark 6 oli 1,5 metriä halkaisijaltaan ja 3,3 metriä pitkä, kuten myös Mark 4. Se painoi noin 3 400–3 900 kg, riippuen tarkasta Mark 6 -versiosta. (Mark 3 Fat Man painoi yli 4 500 kg.) Se oli kevennetty versio, joka oli myös aerodynaamisesti kehittyneempi, joten sen osumatarkkuus lentokoneesta pudotettaessa oli parempi kuin aikaisemmilla atomipommeilla. Mark 6 oli imploosio-tyyppinen ase, kuten sen edeltäjät Fat Man- ja Mark 4 -atomipommit. Kuten Mark 4, se käytti fissiilinä aineena uraanin ja plutoniumin yhdistelmää, ei pelkkää plutoniumia Fat Manin tapaan. Tarkka fissiilin osan koostumus oli samanlainen kuin useissa muissakin yhdysvaltalaisissa ydinaseissa (Tyypin C ja D pit assembly).[1][2]
Mark 6:n räjähdysvoimakkuus oli 8, 26, 80, 154 tai 160 kilotonnia, riippuen tarkasta aseen versiosta.
Lentokoneet jotka kantoivat Mark 6 -atomipommeja olivat B-29, B-36, B-47, B-50 ja B-52. Yhdysvaltain laivasto myös kantoi pommia AJ-1-pommikoneissaan.[1]
Mark 13 -ydinpommi ja vastaava W13-ydinkärki olivat muuten samanlaisia kuin Mark 6, mutta niissä oli paranneltu 92:n sytyttimen imploosiojärjestelmä. Molemmat aseohjelmat kuitenkin keskeytettiin 1954, ja nämä aseet eivät päätyneet käyttöön.
Mark 18 -ydinpommi oli Mark 6:n ja Mark 13:n seuraaja, jonka ydin sisälsi plutonium-uraani-komposiitin sijasta 60 kg korkea-rikasteista uraania (HEU). Sen räjähdysteho oli 500 kilotonnia, ja se oli suurin pelkästään fissiota käyttävä pommi, jonka Yhdysvallat on koskaan suunnitellut. Kaikki Mark 18 -pommit kuitenkin lopulta kierrätettiin Mark 6 Mod 6 -pommeiksi sen jälkeen kun vetypommit yleistyivät. Operaatio Ivyn King-räjäytys tehtiin Mark 18 -atomipommilla.