Martin Rump (s. 2. huhtikuuta 1996 Tallinna) on virolainen autourheilija. Hänestä tuli vuonna 2022 ensimmäinen virolainen kuljettaja, joka on osallistunut Le Mansin 24 tunnin ajoon.[1]
Rump aloitti kilpauransa vuonna 2011 Formula Renault NEC -sarjasta. Tämän jälkeen hän ajoi vuonna 2013 Formula Renault 1.6 Nordic -sarjassa ja sijoittui siellä sarjapisteissä toiseksi. Vuonna 2014 Rump siirtyi Eurocup Formula Renault -sarjaan. Hän saavutti kahdeksan pistettä sijoittuen sarjan 20:ksi. Samana vuonna hän ajoi myös Formula Renault Alps -sarjaa. Alkuvuonna 2014 Rump ajoi Uuden-Seelannin Toyota Racing Series -sarjassa saavuttaen kaksi voittoa, kolme paalupaikkaa ja viisi palkintosijoitusta sijoittuen sarjapisteissä viidenneksi.
Vuonna 2015 siirtyi Aasiaan ja ajoi Formula Masters China -sarjassa josta hän saavutti kymmenen voittoa, seitsemän paalupaikkaa ja 16 palkintosijoitusta vieden sarjan mestaruuden. Hän ajoi samana vuonna myös Audi R8 LMS Cup China -sarjassa ja saavutti 20 pistettä ollen sarjassa 15:s. Tämän jälkeen hän siirtyi Asian Le Mans Series -sarjaan kaudeksi 2015-16 ajaen GT Am -luokassa. Vuonna 2016 Rump jatkoi Audi R8 LMS Cup China -sarjassa saavuttaen neljä voittoa, yhden paalupaikan ja kuusi palkintosijoitusta ja sijoittui sarjassa kolmanneksi. Kaudella 2016-17 Rump jatkoi ALMS-sarjassa ja siirtyi LMP3-luokkaan. Vuonna 2017 Rump ajoi Blancpain GT Series Asia -sarjassa saavuttaen yhden palkintosijan sijoittuen sarjan loppupisteissä 19:ksi. Samana vuonna hän ajoi myös Audi R8 LMS Cup ja China GT Championship - sarjoja. Vuonna 2018 Rump jatkoi Blancpain GT Series Asia -sarjassa ja sijoittuen sarjassa neljänneksi. Seuraavana vuonna 2019 hän sijoittui sarjassa seitsemänneksi.
Vuonna 2021 Rump osallistui Span 24 tunnin ajon kilpailuun GT World Challenge Europe Endurance Cup -sarjassa. Vuonna 2022 Rump kilpaili European Le Mans Series -sarjassa GTE-luokassa ja sijoittui sarjassa seitsemänneksi. Samana vuonna hän osallistui Le Mansin 24 tunnin ajoon ja sijoittui luokassaan 11:ksi. Vuonna 2023 Rump jatkaa ELMS-sarjassa.