Martti Aiha | |
---|---|
Martti Aiha, Rumba 1992, Salmisaari Helsinki. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 23. joulukuuta 1952 Pudasjärvi |
Kuollut | 5. toukokuuta 2023 (70 vuotta) Porvoo |
Kansalaisuus | suomalainen |
Taiteilija | |
Ala | kuvanveistäjä |
Taidesuuntaus | postmodernismi |
Palkinnot | |
Dukaattipalkinto 1982, Pro Finlandia 1992, Prinssi Eugenin mitali 2013 |
|
Aiheesta muualla | |
Hannu Martti Matias Aiha (23. joulukuuta 1952 Pudasjärvi – 5. toukokuuta 2023 Porvoo[1][2][3]) oli suomalainen kuvanveistäjä.[4] Aiha teki monia julkisia teoksia, joissa on usein kalligrafisia muotoja.
Aihan tunnetuimpia teoksia on liekkimäinen Rumba Helsingin Salmisaaressa. Alumiinista tehty teos on 15 metriä korkea.[5] Hän teki muitakin suurikokoisia veistoksia kuten Futura – Tuntematon, betoniveistos Oulussa linja-autoaseman edustalla.[6] Materiaaleina Aiha käytti myös pleksilasia, puuta, vaneria ja readymade-esineitä.[7]
Aiha muutti perheensä mukana Pudasjärveltä Ruotsiin vuonna 1964. Hän valmistui mekaanikko-konepiirtäjäksi Halmstadin ammattikoulusta vuonna 1969.[8] Aiha opiskeli Helsingin Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1970–1972 ja Suomen Taideakatemian koulussa vuodet 1972–1976.[7] Valmistumisensa jälkeen hän toimi opettajana Lahden taideoppilaitoksessa vuoteen 1984 saakka sekä Lahden taidekoulun opettajana lukukaudella 1978–1979.[8]
1970- ja 1980-luvuilla Aiha teki muun muassa omakuvallisia miesfiguureja kipsistä sekä avointa tilaa hyödyntäviä bamburakennelmia. 1980- ja 1990-luvuilla hänen töilleen oli tyypillistä liekkimäisyys ja ornamentaalisuus. 1990-luvulla Aiha alkoi myös maalata ja vuosikymmenen lopulla tehdä pronssiveistoksia. 2000-luvun alussa hän teki esimerkiksi puusta sorvattuja värikkäitä rakennelmia, joissa on yhtymäkohtia dadaismiin ja surrealismiin. Aiha on maininnut yhdeksi lempitaiteilijoistaan Max Ernstin.[9]
Vuonna 1982 Aiha sai Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinnon ja vuonna 1992 Pro Finlandian.[7] Aihan Rumba-teos valittiin yhdessä arkkitehti Vesa-Pekka Tuomisen suunnitteleman asuinrakennuksen muodostaman aukion kanssa vuoden 1994 ympäristötaideteokseksi.[10] Vuonna 2013 Aihalle myönnettiin Prinssi Eugenin mitali[11] ja 2021 valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.[12] Aihan töitä on muun muassa nykytaiteen museo Kiasmassa, Helsingin taidemuseossa, Amos Andersonin taidemuseossa ja Sara Hildénin taidemuseossa.[7]
Ennen kuolemaansa Aiha asui ja työskenteli Fiskarsissa.[2][7]
|