Mary Jo Sanders

Mary Jo Sanders
Henkilötiedot
Syntynyt17. lokakuuta 1981
Albuquerque
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Painoluokka Välisarja
Kätisyys Oikeakätinen
Ammattilaistilastot
Ottelut 27
Voitot 25
– tyrmäysvoitot 8
Tappiot 1
Ratkaisemattomat 1

Mary Jo Sanders (13. tammikuuta 1974 Auburn Hills, Michigan) on välisarjan nyrkkeilijä. Välisarjassa Sanders on voittanut WBC- IBA- ja WIBA-liittojen mestaruudet.

Sanders debytoi vuonna 2003. Vuonna 2004 Sanders voitti IBA-liiton ylemmän kevytsarjan mestaruuden yhdeksäneräisessä kamppailussa Lisa Holewyneltä.

Vuonna 2006 Sanders kukisti Iva Westonin kolmieräisessä kamppailussa teknisellä tyrmäyksellä ja voitti WBC-liiton välisarjan mestaruuden. Samassa ottelussa Sanders myös voitti Ann Wolfen jäljiltä avoimeksi jääneen WIBA-liiton mestaruuden.

Vuonna 2008 Sanders otteli kahdesti Holly Holmia vastaan. Molemmissa otteluissa oli panoksena Holmin IFBA-liiton mestaruus. Ensimmäisen kohtaamisen Sanders hävisi kahden tuomarin nähtyä ottelun päättyvän tasan ja yhden saatua Holm voittajaksi. Uusintaottelussa tuomarit näkivät ottelun päättyneen tasan.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]