Matthew Moore (8. tammikuuta 1888 – 21. tammikuuta 1960) oli näyttelijä, joka oli syntynyt Fordstown Crossroadsissa, County Meathissa, Irlannissa. Hän ja hänen veljensä Tom ja Owen muuttivat siirtolaisina Yhdysvaltoihin ja siellä Hollywoodiin, Kaliforniaan, missä he loivat menestyksekkään uran elokuvatähtinä.
Hänen veljiensä tehtyä itsestään suuria nimiä elokuvateollisuudessa Matt Moore teki ensimmäisen elokuvansa vuonna 1913 ja jatkoi näyttelemistä säännöllisesti kuolemaansa saakka. Hän oli ideoillaan kehittämässä useita elokuvia niiden luontiprosessin aikana. Elokuva White Tiger oli saanut inspiraationlähteensä Afrikkaan suuntautuneelta metsästysmatkalta, jonka aikana Moore paini valkoisen tiikerin kanssa. Mooren onnistui, vaikka saikin tapauksessa lieviä vammoja, tallentaa tapahtuma filmille. Elokuvassa käytetty samanlainen kohtaus oli siis alkuperäinen, vaikka sitä olikin hieman muunneltu tätä tarkoitusta varten.
Moorella on tähti Hollywood Walk of Famessa osoitteessa 6301 Hollywood Blvd. Moore oli myös hyvin kiintynyt kahteen kissaansa, jotka esiintyivät useissa hänen elokuvissaan. Molemmilla on oma tähtensä Hollywood Walk of Famen eläinten osastolla.
Vuosi | Alkuperäinen nimi | Suomenkielinen nimi | Huomioita |
---|---|---|---|
1916 | The Pride Of The Clan | ||
1916 | 20,000 Leagues Under the Sea | ||
1919 | The Dark Star | ||
1923 | White Tiger | ||
1925 | The Unholy Three | Kolme paholaista | päätähtenä Lon Chaney, Sr. |
1926 | Coquette | Keimailija | Mary Pickford, hänen entinen kälynsä oli tämän elokuvan päätähtenä |
1927 | The Honorable Mr. Buggs | ||
1931 | The Front Page | Etusivu uusiksi | |
1932 | Rain | Sadeaika | |
1932 | Little Orphan Annie | ||
1933 | Deluge | Maailman perikato | |
1939 | Range War | ||
1940 | Santa Fe Marshal | ||
1944 | Wilson | ||
1949 | Neptune's Daughter | Ahdin tytär | |
1949 | That Forsyte Woman | Forsytein taru | |
1950 | The Big Hangover | Kaikkien aikojen kohmelo | |
1950 | Malaya | Malaya | |
1951 | The Great Caruso | Kuolematon Caruso | |
1951 | Three Guys Named Mike | Lennä kanssani | |
1952 | Plymouth Adventure | Kohti seikkailua | |
1953 | Latin Lovers | Brasilian öitä | |
1954 | Executive Suite | Arpa on heitetty | |
1954 | Seven Brides for Seven Brothers | 7 veljeksen morsiamet | |
1954 | The Last Time I Saw Paris | Muistojen Pariisi | |
1955 | The King's Thief | Kuninkaan varas | |
1957 | An Affair to Remember | Unohtumaton rakkaus | |
1957 | I Bury the Living |