Maxi-oikeudenkäynti

Maxi-oikeudenkäynti oli 1980-luvun puolivälissä käyty rikosoikeudenkäynti Sisiliassa, jossa oli satoja syytettyjä syytettyinä lukuisista rikoksista liittyen Sisilian mafiaan. Syytökset perustuivat pääosin ilmiantajiksi ryhtyneiden entisten mafian jäsenten antamiin todistuksiin. Onnistunut oikeudenkäynti rohkaisi muitakin entisiä mafian jäseniä todistamaan entisiä kollegoitaan vastaan. Tämä johti lopulta mafian johtaman huumekaupan huomattavaan vähenemiseen sekä sisilialaisten ja amerikkalaisten mafiaperheiden välien vahingoittamiseen.

Edeltävät tapahtumat

Monet päättäjät olivat vuosikymmeniä vähätelleet tai kieltäneet mafian olemassaolon ja sen rikokset, huolimatta todisteista rikollisesta toiminnasta jotka juonsivat juurensa aina 1800-luvulta asti. Tämä johtui kolmesta mafian käyttämästä keinosta hankkia itselleen lähes koskemattomuutta vastaava tila: avainhenkilöille maksaminen etteivät he puhuisi, omassa organisaatioissa oikeiden tai epäiltyjen vuotojen tappaminen, ja avainhenkilöiden – tuomareiden, lakimiesten, todistajien ja poliitikoiden – uhkailu tai jopa tappaminen. Täten he takasivat monien mahdollisten lakisyytteiden nostamattomuuden. Vasta vuonna 1980 Italian kommunistisen puolueen silloinen johtaja Pio La Torre teki lakiesitteen, jonka mukaan mafiaan kuuluminen olisi rikos ja että mafioson varoja ja tavaroita voisi jäädyttää oikeuden luvalla. Laki tuli voimaan kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Corleonen mafiaperhe oli jo surmannut La Torren.

1980-luvun alussa Toinen mafiasota roihahti kun Corleonen päällikkö Salvatore Riina tuhosi muita mafiaperheitä. Sota johti satoihin murhiin joiden mukana tapettiin myös lukuisia vaikutusvaltaisia henkilöitä, kuten karabinieerien kenraali Carlo Alberto dalla Chiesa, lakimies Rocco Chinnici sekä tuomari Cesare Terranova. Lukuisiin murhiin kohdistuva kasvava julkinen tuomitseminen antoi mm. Giovanni Falconelle ja Paolo Borsellinolle hyvän mahdollisuuden iskeä Palermoon syvälle juurtunutta organisaatiota vastaan.

Rocco Chinnicin luoma ja hänen lisäkseen Falconesta, Borsellinosta, Gioacchino Natolista, Giuseppe Di Lellosta ja Leonardo Guarnottasta koostunut antimafia-ryhmittymä teki Maxi-oikeudenkäynnin pohjatyön esitutkintavaiheessa. Heinäkuussa 1983 murhatun Chinnicin seuraajaksi tuli Antonino Caponnetto. Liittoutuma oli joukko tutkijatuomareita jotka jakoivat tietoa ja vastuuta keskenään estääkseen yhden henkilön pitävän kaikkea tietoa ja tulemasta ainoaksi kohteeksi mafialle.

Sijainti ja syytetyt

Ikinä ennen mafian historiassa ei oltu nähty tilannetta, jossa olisi niin monta mafiosoa samaan aikaan oikeudessa syytettyinä kuin Maxi-oikeudenkäynnissä. Yhteensä 474 mafiosoa syytettiin rikoksista, joista tosin 119 oli edelleen vapaalla jalalla, joten heitä käsiteltiin poissaolevina. Yksi näistä poissaolevista oli Salvatore Riina.

Läsnäolijoiden joukossa oli mm. Salvatore Riinan edeltäjä Luciano Leggio joka toimi itse omana lakimiehenään, hänen lisäkseen paikalla olivat Giuseppe "Pippo" Calò sekä Michele Greco.

Maxi-oikeudenkäynti pidettiin Ucciardonen, Palermon vankilan, viereisessä bunkkerissa joka oli varta vasten suunniteltu ja rakennettu oikeudenkäyntiä varten. Se oli kahdeksankulmion muotoinen, vahvistetusta betonista tehty rakennus, joka oli ohjusiskujen kestävä. Sisällä seinustoille oli rakennettu häkkejä, joissa oli suuria ryhmiä syytettyjä. Oikeudenkäynnissä oli paikalla yli 600 lehdistön edustajaa, saman verran konekiväärein varustautuneita karabiniereja sekä vuorokauden ympäri valvova ilmatorjuntajärjestelmä jos mahdollinen hyökkääjä yrittäisi tehdä oikeuden ponnistelut tyhjäksi.

Oikeudenkäynti

Vuosien suunnittelun jälkeen oikeudenkäynti alkoi 10. helmikuuta 1986. Päätuomarina toimi Alfonso Giordano, jonka sivuilla toimi kaksi varalla olevaa tuomaria siltä varalta, että Giordanolle tapahtuu jotain ennen pitkän oikeudenkäynnin loppua. Syytettyjä odotti syytteitä muun muassa 120:sta murhasta, huumekaupasta ja kiristyksestä. Luonnollisesti nyt oli ensimmäinen kerta, kun käytettäisiin uutta lakia, jonka mukaan mafiaan kuuluminen on rikos.

Tuomari Giordiano sai paljon ylistystä pysyessään kärsivällisenä ja oikeudenmukaisena niin suuren oikeudenkäynnin ja monen syytetyn kanssa. Jotkut syytetyistä alkoivat häiritä oikeudenkäynnin kulkua ja ryhtyivät hälyttäviin tekoihin: yksi kirjaimellisesti niittasi suunsa kiinni osoittaakseen haluttomuutensa puhua, toinen teeskenteli mielisairasta huutamalla ja taistelemalla vartijoita vastaan vaikka hän oli pakkopaidassa ja kolmas uhkasi viiltää kurkkunsa auki mikäli hänen lausuntoaan ei luettaisi oikeudelle.

Suurin osa ratkaisevista todisteista tuli mafioso Tommaso Buscettalta, joka vangittiin Brasiliassa vuonna 1982, jonne hän oli paennut vapaapäivänään vankilasta jossa hän kärsi rangaistusta kaksoismurhasta. Hänen kaksi poikaansa, monta sukulaistaan sekä liittolaistaan − kuten Stefano Bontande ja Salvatore Inzerillo − tapettiin toisen mafiasodan aikana, joten hän päätti tehdä yhteistyötä Sisilian tuomareiden kanssa. Corleonen mafiaperhe jatkoi kostoaan Buscettalle tappamalla lisää hänen sukulaisiaan. Hänen ainoa keinonsa kostaa Corleoneille murhatuista sukulaisista ja ystävistä oli todistaa heitä vastaan.

Myös Leonardo Vitalelta saatiin todistusaineistoa hänen kuolemansa jälkeen. Vaikka Buscettaa pidetään ensimmäisenä ilmiantajana (joka otettiin tosissaan) vuonna 1973, 32-vuotias Vitale oli ilmiantanut itsensä Palermon poliisiasemalla tunnustaen kuuluvansa mafiaan. Hän kertoi tehneensä monia rikoksia mafialle, mukaan lukien kaksi murhaa. Hän kertoi olevansa henkisessä kriisissä ja tuntevansa katumusta. Hänen kertomuksensa kuitenkin jätettiin suurelta osin huomioimatta hänen epätavallisen käytöksensä − kuten itsetuhoisuuden − vuoksi, täten leimaten hänet mielisairaaksi ja tehden hänen lausuntonsa arvottomiksi. Lopulta hänen todistuksensa johti vain Vitalen itsensä ja hänen setänsä tuomioihin. Vitale suljettiin mielisairaalaan, josta hänet vapautettiin kesäkuussa 1984. Hänet ammuttiin kuoliaaksi puoli vuotta myöhemmin.

Maxi-oikeudenkäynti sai myös hyvin paljon kritiikkiä. Jotkut vihjailivat, että syytettyjä vainottaisiin ikään kuin osana jonkinlaista tuomareiden kostoa. Sisilialainen kirjailija Leonardo Sciascia sanoi että "ei ole parempaa tapaa ylentyä tuomioistuimissa kuin osallistua mafiaoikeudenkäynteihin." Katolisen kirkon kardinaali Pappalardo kiistanalaisen haastattelun, jossa hän sanoi oikeudenkäynnin olevan "epäoikeudenmukainen näytös" ja totesi että abortti tappaa enemmän ihmisiä kuin mafia.

Toiset kriitikot vihjailivat, että ilmiantajien lausunnot − pääasiassa Buscettan − eivät olleet ihanteellisimpia tapoja tuomita ihmisiä sillä vaikka ilmiantaja olisikin oikeasti katunut tekojaan on hän silti entinen rikollinen, valehtelija ja murhaaja, ja hänellä saattaa silti olla tarve muutella todistusta tai jopa järjestellä kostoa oman etunsa ajamiseksi. Eräs journalisti kirjoitti, että suuri syytettyjen määrä ei juuri antanut mahdollisuutta yksittäisten henkilöiden rangaistusten alentamiseen, vaan yritettiin antaa "massatuomio"

Tieto, jota Buscetta antoi Falconelle ja Borsellinolle oli erittäin tärkeää ja se nimettiinkin 'Buscettan teoreemaksi' (The Buscetta Theorem), hänen mafian olemassaoloa koskevien väitteidensä uskottavuuden vuoksi. Buscetta antoi uutta ymmärrystä kuinka mafia toimi ja kuinka Sisilian mafiakomission salamyhkäiset ryhmittymät muodostivat konsensuksen politiikasta ja liiketoiminnasta. Ensimmäistä kertaa mafiaa syytettiin yhtenä kokonaisuutena eikä vain yksittäisten rikosten kokoelmana.

Tuomiot

Oikeudenkäynti loppui 16. joulukuuta 1987, melkein kaksi vuotta alkamisensa jälkeen. Tuomiot julistettiin kello 19.30 ja niiden lukeminen läpi vei tunnin.

474:stä syytetystä − sekä paikalla että poissaolevana olleista − tuomittiin 360.

Yhteensä 2665 vuotta vankeutta jaettiin syyllisten kesken, pois lukien elinkautiset vankeusrangaistukset, joita tuomittiin 19:lle mafiapomolle ja tappajille: muun muassa Michele Grecolle, Giuseppe Marcheselle sekä poissa olleille Salvatore "Toto" Riinalle, Giuseppe Luccheselle ja Bernardo Provenzanolle.

Moni poissaolevana tuomittu oli, tuomareiden tietämättä, kuollut ennen tuomioiden lukemista. Heihin kuului Filippo Marchese, Rosario Riccobono ja Giuseppe Greco. Lisäksi Mario Prestifilippo oli tuomittavana poissaolevana, mutta hänet löydettiin kadulta ammuttuna kun oikeudenkäynti oli vielä kesken.

Yhteensä 114 syytettyä vapautettiin syytteistään, mukaan lukien Luciano Leggio, jota syytettiin Corleonen mafiaperheen pyörittämisen auttamisesta vankilasta käsin sekä Leggion vuonna 1970 tuominneen tuomari Cesare Terranovan murhan tilaamisesta. Oikeus näki, ettei syytöksiin ollut tarpeeksi todisteita. Se ei silti vaikuttanut Leggion tilanteeseen; hän oli jo valmiiksi kärsimässä elinkautista vankeusrangaistusta aikaisemmasta murhasta ja kuoli kuusi vuotta myöhemmin vankilassa.

Vapauttavien tuomioiden merkittävä määrä hiljensi osan kriitikoista jotka uskoivat oikeudenkäynnin olevan vain näytöstä, jossa lähes jokainen syytetty tuomittaisiin.

Vapautetuista mafia surmasi myöhemmin kahdeksantoista, mukaan lukien Antoninio Ciulla, joka ammuttiin tunnin sisällä vapautuksesta hänen ollessaan ajamassa kotiin juhlimaan vapautustaan.

Valitukset

Maxi-oikeudenkäyntiä pidettiin laajalti onnistuneena. Kuitenkin pian alkoi valitusprosessit, joista seurasi järkyttävä määrä onnistuineita valituksia pienten, teknisten yksityiskohtien vuoksi. Suurin osa näistä johtui tuomari Corrado Carnevalesta − joka oli mafian palveluksessa − jolle korruptoitunut poliitikko Salvatore Lima antoi suuren osan valituksista.

Lopulta Carnevalea nimitettiin "tuomioiden tappajaksi", koska hänellä oli taipumus kääntää ympäri mafian tuomiot merkityksettömien asioiden vuoksi. Hän hylkäsi joitain huumekauppaan liittyviä tuomioita, esimerkiksi koska todisteina käytetyissä puhelimien salakuunteluissa puhuttiin "paitojen" ja "pukujen" siirtämisistä huumausaineiden sijasta, vaikka oli hyvin tunnettua että ne olivat vain koodinimiä tietyille huumausaineille. Hän myös vapautti yhden murhasta tuomitun mafioson huonon terveydentilan vuoksi. Huolimatta siitä, että hän oletettavasti oli kuoleman kielissä, pakeni mafioso välittömästi Brasiliaan laittoman sattumansa ja perheensä kanssa.

Vuoteen 1989 mennessä vain 60 tuomittua oli enää telkien takana, ja näistäkään moni ei itse asiassa voinut huonosti, monien asuessa vankilasairaaloissa teeskennellen sairasta. Eräällä tuomituista mafiosoista oli henkilökohtainen hoitaja ja muutama normaali (ei-mafioso) rikollinen palvelijanaan, hänen itsensä oletettavasti kärsiessä aivokasvaimesta, joka epäilyttävästi ei kuitenkaan aiheuttanut mitään oireita.

Molemmat, Giovanni Falcone sekä Paolo Borsellino valittivat näistä tapahtumista, mutta huomasivat olevan vaikea tulla vakavasti otetuiksi, sillä antimafia-ryhmittymän aika oli oikeudenkäynnin myötä jo mennyt eikä heidän mielipiteitään kuunneltu. Eräs ilmiantaja sanoi myöhemmin, että mafia kesti Maxi-oikeudenkäynnin koska he olettivat tuomittujen hiljaa vapautettavan kunhan yleisön kiinnostus asiaa kohtaan katoaisi, ja mafia voisi jatkaa toimintaansa kuten ennen. Hetken aikaa vaikuttikin siltä, että hän oli oikeassa oletuksensa kanssa.

Jälkiseuraukset

Tammikuussa 1992 Falcone ja Borsellino onnistuivat ottamaan johdon Maxi-oikeudenkäynnin tuottamista valituksista. He eivät vain hylänneet monia, vaan myös kumosivat aiempia läpimenneitä valituksia. Tämä johti monien rehvastellen vankilasta ulos kävelleiden mafiosojen − monien loppuiäkseen − palauttamiseen vankilaan. Luonnollisesti tämä suututti mafiapomoja, erityisesti Salvatore Riinaa, joka toivoi hänen tuomionsa kumoamista, sallien hänen eläköityä rauhassa suunnattoman rikoksilla tienatun omaisuutensa kanssa.

Sinä kesänä sekä Falcone että Borsellino murhattiin häpeämättömissä pommi-iskuissa. Nämä johtivat julkiseen inhoon sekä suuriin ratsioihin mafiaa vastaan, jotka vakavasti heikensivät organisaatiota.

Lopulta Salvatore Riina vangittiin kuten myös muita mafiosoja kuten Giovanni Brusca. Corrado Carnevale sai potkut ja tuomittiin yhteistyöstä mafian kanssa. Salvatore Limaa olisi luultavasti odottanut samanlainen kohtalo, mutta hänet murhattiin vuonna 1992, koska hän ei ollut estänyt vuoden alussa kumottuja tuomioita.

Oli Maxi-oikeudenkäynti onnistunut tai ei, on sitä mahdotonta tuomita ottamatta huomioon jälkiseurauksia. Oikeudenkäynnin suurin onnistuminen oli mafian pitäminen vastuullisena teoistaan organisaationa, eikä vain yksittäisinä, toisistaan eristettyinä rikoksina. Jotkut saattavat väittää, että korruptoituneet valitusprosessit laajalti tekivät oikeudenkäynnin työn tyhjäksi (ja vaikka se vei monta vuotta sekä kahden tuomarin henget), niin oikeudenkäynti lopulta käynnisti ketjureaktion joka johti mafian huomattavaan heikentymiseen ja oikeudenkäyntiä alun perin paenneiden syytettyjen mafiosojen, kuten Riinan ja Bruscan, kiinnisaamiseen.

Aiheesta muualla

• John Dickie: Cosa Nostra. A history of the Sicilian Mafia. Coronet, 2004. ISBN 0-340-82435-2
• Alexander Stille: Excellent Cadavers. Random House, 1995. ISBN 0-224-03761-7