Meritatar
| Meritatar | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Tatarkasvit Polygonaceae |
| Suku: | Niveltattaret Polygonum |
| Laji: | oxyspermum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Meritatar (Polygonum oxyspermum) on Itämeren hiekkarantojen yksivuotinen kasvi. Suomessa meritatar on hyvin uhanalainen ja erityisesti suojeltu laji, joka on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Meritatar muistuttaa suuresti pihatatarta (P. aviculare). Maanmyötäisesti suikertavat varret ovat helakan punaiset ja kasvavat 20–80 cm pitkiksi. Puhtaanvihreät lehdet ovat hyvin lyhytruotisia, kapeansoikeita ja 1,5–3,5 cm pitkiä. Kukat ovat punertavat, valkoreunaiset, halkaisijaltaan noin 3,5–5,4 mm. Meritatar kukkii Suomessa heinä-syyskuussa.[2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Meritatarta tavataan Itämeren piirissä satunnaisesti Tanskan salmista Suomenlahdelle saakka. Laji on Itämeren alueella kotoperäinen. Meritatarta on myös tavattu Pohjois-Amerikasta, jossa se kuitenkin lienee tulokas. Suomessa meritatarta on tavattu kaikkiaan yli 20 kasvupaikalta Ahvenanmaalta Kymenlaaksoon. Eniten esiintymiä tunnetaan Saaristomereltä. 1900-luvun loppupuolella laji väheni voimakkaasti ja nykyisin sitä tavataan enää Paraisten Jurmossa. Muualla Suomessa meritatar on tiettävästi esiintynyt viimeksi Pyhtään Kaunissaaressa 1990-luvulla.[3][4]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Meritattaren kasvupaikat ovat lähes aina hiekkaisilla merenrannoilla, joille ajautuu maihin rakkolevää. Rakkolevät toimivat tärkeinä kasvualustan lannoittajina. Meritattaren pähkylät pystyvät kellumaan pitkiä aikoja merivedessä, mikä mahdollistaa yksivuotisen kasvin leviämisen uusille elinalueille. Meritatar harvinaistui voimakkaasti 1980-lukuun mennessä. Syynä tähän oli rakkolevän voimakas väheneminen Itämeressä ja perinteisen rantalaidunnuksen loppuminen. Laji on myös hävinnyt hiekkarannoilta, jotka ovat voimakkaassa virkistyskäytössä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laine, Unto: Meritatar. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 209–210.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- ITIS taksonomian lähde
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rauhoitetut lajit - ymparisto.fi Luonnonsuojeluasetuksen liitteet 2 ja 3 s. 6 (pdf) Ympäristöministeriö.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 138.
- ↑ a b Laine 1997, s. 210.
- ↑ Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 (pdf) Metsähallitus 2009. Viitattu 16.10.2017.