Mestari | |
---|---|
The Champ | |
Ohjaaja | Franco Zeffirelli |
Käsikirjoittaja | Walter Newman |
Tuottaja | Dyson Lovell |
Säveltäjä | Dave Grusin |
Kuvaaja | Fred J. Koenekamp |
Leikkaaja | |
Pukusuunnittelija | Theoni V. Aldredge |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | MGM Metro-Goldwyn-Mayer Pictures |
Levittäjä | Metro-Goldwyn-Mayer |
Ensi-ilta | 1979 |
Kesto | 123 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Mestari (The Champ) on Franco Zeffirellin ohjaama yhdysvaltalainen urheilumelodraama vuodelta 1979. Elokuvan pääosissa ovat Jon Voight, Faye Dunaway ja Ricky Schroder.[1]
Sama Frances Marionin kirjoittama tarina on tehty elokuvaksi myös 1931, ohjaajana King Vidor. Tuolloin Marion palkittiin Oscarilla.[1]
Mestari oli Joan Blondellin viimeinen elokuva, joka tuli ensi-iltaansa hänen elinaikanaan. Blondell kuvasi samaan aikaan myös kahta muuta elokuvaa, jotka valmistuivat vasta hänen kuoltuaan.
Entinen ammattinyrkkeilijä, nyt alkoholisoitunut hevosten hoitaja (Voight) on pienen pojan (Schroder) yksinhuoltaja. Pojan äiti (Dunaway) ilmestyy uudelleen kuvioihin ja alkaa rauhallinen taistelu huoltajuudesta. Mies päättää ryhdistäytyä ja palata uudelleen kehään.[2][1]
Ricky Schroder palkittiin lapsiroolistaan Golden Globe -gaalassa, jossa myös Jon Voight oli ehdokkaana miespääosastaan[3]. Dave Grusin oli elokuvan musiikista Oscar-ehdokkaana.[4]
Helsingin Sanomien Mikael Fränti kutsui Mestaria sen tv-esityksen alla 1987 laskelmoiduksi, pitkäveteiseksi, pitkitetyksi, tylsäksi ja äiteläksi nyyhkytarinaksi. ”Franco Zeffirelli on käsitellyt tarinaa kuin harkintakykynsä menettänyt silmäpuoli sentimentaalikko, jolle elokuva ja elämä ovat yhtä kyynelten virtaa. Näyttelijät saavat uida tuossa virrassa oman onnensa nojassa.”[2]Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano moitti, etteivät Voight ja Dunaway ole uskottavia rooleissaan, mutta antoi elokuvalle kuitenkin kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]