Meteorologia (Aristoteles)

Meteorologia
Μετεωρολογικά
Teoksen kansilehti vuoden 1560 painoksesta.
Teoksen kansilehti vuoden 1560 painoksesta.
Alkuperäisteos
Kirjailija Aristoteles
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre meteorologia
Julkaistu 300-luku eaa.
Numerointi 338a–390b
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Meteorologia (m.kreik. Μετεωρολογικά, Meteōrologika; lat. Meteorologica) on Aristoteleen fysiikan ja maantieteen alaan kuuluva teos. Teoksessa käsitellään erilaisia maan päällä havaittavia ilmiöitä, kuten sääilmiöitä, veden haihtumista ja maanjäristyksiä.

Seuraavassa joitakin esimerkkejä teoksen sisällöstä.

Varhainen fysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»[..] näiden viimeksi mainittujen kappaleiden [tai aineen] liike on kahdenlaista: joko keskuksesta tai keskukseen.[1]»

»Joten meidän tulee käsitellä tulta ja maata ja niiden kaltaisia elementtejä tämän maailman tapahtumien materiaalisina syinä (tarkoittaen materiaalilla sitä mikä on subjekti ja vaikutettuna), mutta täytyy liittää kausaliteetti liikkeen alkuunpanevan prinsiipin merkityksessä ikuisesti liikkuvien kappaleiden vaikutukseen.[2]»

Tässä Aristoteles käsittelee ”ensimmäisen liikuttajan” periaatetta, joka edelsi nykyaikaisempaa newtonilaista käsitystä voimasta.

Neljä klassista alkuainetta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»[..] neljä ainetta ovat tuli, ilma, vesi, maa.[3]»

»Tulella on korkein sija niiden kaikkien joukossa, maalla alin, ja kaksi ainetta vastaavat niitä suhteessa toisiinsa, ilma ollen lähinnä tulta, vesi maata.[4]»

»Tuli, ilma, vesi, maa, katsomme, saavat alkunsa toisistaan, ja kukin niistä on potentiaalisina muissa, aivan kuten kaikki asiat ovat, jotka voidaan hajottaa yhteiseksi ja lopulliseksi substraatiksi.[5]»

Aineilla Aristoteles tarkoittaa klassisia alkuaineita. Kaikki maan päällä olevat substanssit koostuivat näistä neljästä alkuaineesta. Kun esimerkiksi puuta verrataan kiveen, niiden väliset havaitut erot johtuvat siitä, että niissä on suhteessa eri määrä näitä alkuaineita.

Ilmakehäfysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teoksen ensimmäinen sivu Immanuel Bekkerin laitoksesta vuodelta 1837.

Veden haihtuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Osa vesihöyrystä, joka syntyy päivän mittaan, ei nouse korkealle, koska sitä kohottavan tulen suhde nostettuun veteen on pieni.[6]»

»Sekä kastetta että huurretta tavataan kun taivas on selkeä eikä ole tuulta. Koska vesihöyry ei voisi nousta ellei taivas olisi selkeä, ja jos tuulisi se ei voisi tiivistyä.[7]»

»[..] huurretta ei tavata vuorilla, mikä osaltaan todistaa että nämä ilmiöt tapahtuvat koska vesihöyry ei nouse korkealle. Yksi syy tähän on se nousee syvistä vetisistä paikoista, niin että kuumuus nostaa sen, kantaen kuten se olisi liian painavaa niin ettei se voi nostaa sitä suurelle korkeudelle vaan pian antaa sen jälleen pudota.[8]»

»Kun on paljon haihtumista ja se on harvinaista ja puristuu pilvessä itsessään, saamme salaman.[9]»

»Pyörretuuli saa alkunsa kun alkuasteella oleva pyörremyrsky epäonnistuu pakenemaan pilvestään: vastustuksen vuoksi syntyy pyörre, ja se koostuu spiraalista joka laskeutuu maahan ja vetää mukanaan pilven jota se ei voi karistaa. Se liikuttaa asioita tuulellaan siihen suuntaan mihin se puhaltaa suorassa linjassa, ja pyörii ympäri kiertoliikkeellään ja tempaa väkisin mukaansa kaiken minkä kohtaa.[10]»

Tässä Aristoteles käsittelee salamoiden ja tornadojen ominaisuuksia.

»On siis selvää, koska ei tule olemaan ajan loppua ja maailma on ikuinen, että sen enempää Tanais kuin Niilikään ei ole virrannut aina, vaan että alue jolla ne virtaavat oli kerran kuiva: sillä niiden vaikutus voidaan täyttää, mutta ei aikaa. Ja sama pätee yhtä lailla kaikkiin muihin jokiin. Mutta jos joet tulevat oleviksi ja häviävät ja samat alueet maasta eivät olleet aina kosteita, meren täytyy muuttua vastaavasti. Ja jos meri etenee yhdessä paikassa ja vetäytyy toisessa on selvää, että samat paikat koko maassa eivät ole aina joko merta tai maata, vaan että kaikki tämä muuttuu ajan kuluessa [..][11]»

»Punainenmeri esimerkiksi on yhteydessä, mutta vähän, mereen salmien ulkopuolella [..][12]»

»Koko Välimeri itse asiassa virtaa. Tämän virtaamisen suunnan määräävät jokialueiden syvyys ja jokien lukumäärä. Maiotis virtaa Pontokseen ja Pontos Aigeianmereen. Tämän jälkeen jäljellä olevien merien virtausta ei ole niin helppo havaita.[13]»

»Maata ympäröi vesi, aivan kuten tätä puolestaan ilman piiri, ja sitä edelleen piiri jota kutsutaan tulen piiriksi.[14]»

Tässä Aristoteles esittää ajatuksen lithosfääristä (maa), hydrosfääristä (vesi), atmosfääristä (ilma) ja ulkoavaruudesta (tuli). Pohjimmiltaan hän kuvaa pyöreän Maan. Aristoteles käsittelee hydrologiaa hyvin perinpohjaisesti ja osoittaa, että maa pistää ylös veden yläpuolelle sen sijaan, että se olisi kokonaan veden peittämää.

  1. Aristoteles: Meteorologia 339a14–15.
  2. Aristoteles: Meteorologia 339a27–32.
  3. Aristoteles: Meteorologia 339a15–16.
  4. Aristoteles: Meteorologia 339a16–19.
  5. Aristoteles: Meteorologia 339a36–b2.
  6. Aristoteles: Meteorologia 347a13–15.
  7. Aristoteles: Meteorologia 347a26–28
  8. Aristoteles: Meteorologia 347a29–34.
  9. Aristoteles: Meteorologia 371a17–19.
  10. Aristoteles: Meteorologia 371a9–15.
  11. Aristoteles: Meteorologia 353a14–24
  12. Aristoteles: Meteorologia 354a1–3.
  13. Aristoteles: Meteorologia 354a11–14
  14. Aristoteles: Meteorologia 354b23–25.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aristotle: Meteorologica. Teoksessa Aristotle’s Works. (Volume VII. Loeb Classical Library 397) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99436-1 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Meteorology (Aristotle)