Minjan (hepr. מנין) tarkoittaa kymmenen aikuisen juutalaisen henkilön ryhmää, joka on ehto juutalaisuudessa tiettyjen uskonnollisten velvollisuuksien täyttämiselle. Yleisin tilanne, jossa tarvitaan minjania, on julkinen jumalanpalvelus. Ortodoksijuutalaisuudessa minjan koostuu aina kymmenestä miehestä, muissa juutalaisuuden suuntauksissa myös naiset voidaan laskea minjaniin.
Selittäessään minjanin alkuperää Babylonialainen Talmud mainitsee kolme Toorassa esiintyvää lausetta:
"Sillä minä tahdon olla israelilaisten keskuudessa pyhä." 3. Mooseksen kirja 22:32
"Siirtykää pois tämän joukon keskuudesta." 4. Mooseksen kirja 16:21
"Kuinka kauan minun vielä pitää sietää tätä pahaa joukkoa" 4. Mooseksen kirja 14:27
Talmud käyttää argumenttia nimeltä gezera šava joka perustuu saman sanan toistumiseen, tässä tapauksessa sanojen "joukko" ja "keskuudessa" tehden sen päätelmän, että koska jälkimmäisessä lauseessa kyseessä on kymmenen miehen joukko, myös ensimmäinen lause viittaa kymmenen miehen joukkoon. Tämän seurauksena Talmud säätää, että devarim šebikduša eli pyhyyden ilmauksia ei voida lausua ilman kymmenen miehen ryhmää.[1]
Halakhan mukaan seuraavat rukoukset voidaan lausua vain minjanin läsnä ollessa: barchu, kaddiš, amidan toisto ja keduša. Myös julkiseen Tooran ja haftaran lukuun vaaditaan minjan. Myös birkat kohanim eli kohenien lausuma siunaus vaatii minjanin. Ruokarukousta edeltävässä kutsussa voidaan lausua Jumalan nimi vain jos paikalla on minjan. Häiden yhteydessä luettavat seitsemän siunausta eli ševa brachot vaativat myös minjanin. Tästä syystä juutalaisissa häissä on oltava minjan paikalla.[2][3]
Ortodoksijuutalaisuudessa vain miehet lasketaan osaksi minjania. Yleensä vain uskonnollisesti täysi-ikäiset, eli bar-mitsva-iän saavuttaneet henkilöt voidaan laskea minjaniin. Minjanin voivat muodostaa vain samassa tilassa olevat henkilöt.[4] Reformijuutalaisuudessa virallisesti naisten laskeminen osaksi minjania hyväksyttiin ensimmäisen kerran vuonna 1845.[5]. Konservatiivijuutalaisuuden piirissä naisten laskeminen minjaniin sallittiin vuonna 1973.[6]