Hän toimi kitaristina yhtyeessä nimeltä Due'le quartz bändin hajoamiseen vuonna 2002. Tällöin hän kulki nimellä Miyabi. Bändin hajottua hän aloitti soolouran ja vaihtoi nimensä Miyaviksi. Miyavi paljasti vuoden 2009 keväällä oikean nimensä, joka on Takamasa Ishihara. Aiemmin hän on salannut oikean nimensä.
Miyavi on myös puoliksi korealainen sillä hänen isoisänsä ja isoäitinsä ovat Koreasta.
Miyavin ensimmäinen albumi Gagaku oli synkkä ja kokeileva. Seuraavana ilmestyi hyvin samankaltainen Galyuu, mutta kolmas albumi Miyavizm oli jo tuottoisa major-albumi.
Albumit MYV POPS ja Miyaviuta Dokusou ilmestyivät molemmat vuonna 2006.
Miyavi kuuluu nykyisin myös japanilaiseen "super" yhtyeeseen nimeltä S.K.I.N Hän jatkaa kuitenkin soolouraansa yhtyeestä huolimatta.
Miyavi kävi Suomessa hänen maailmankiertueensa THIS IZ THE JAPANESE KABUKI ROCK TOUR 2008 yhteydessä 2. ja 3. heinäkuuta 2008 esiintyessään Helsingissä Tavastia-Klubilla. Molemmat keikat myytiin loppuun hetkessä.[1] Miyavi teki syyskuussa 2009 taas kaksi keikkaa Suomessa toisen maailmankiertueensa NEO TOKYO SAMURAI BLACK yhteydessä, Helsingissä ja Tampereella.
Miyavi meni naimisiin Japanilaisen pop artistin Melody.n kanssa, jonka tapasi ensimmäistä kertaa Melodyn juontamassa "J-MELO" show:ssa. Heille syntyi tyttö 29. heinäkuuta 2009, jonka nimeksi tuli Lovelie Miyavi Ishihara. Fanien reaktio asiaan oli vaihteleva. Parille syntyi 21. lokakuuta 2010 toinen tyttölapsi jonka nimeksi he antoivat Jewelie.lähde?
Miyavi myös vieraili suomalaisen Lovex-yhtyeen kappaleessa U.S.A, joka julkaistiin vuonna 2011.
2004年8月31日 雅-miyavi- インディーズ・ラスト LIVE in 日本武道館(って、そのまま (31.08.2004 Miyavi -indies last live LIVE in budôkan (tte, sonomamayanke.) ~This is Oudou~) (2004)
2004年8月31日 雅‐miyavi‐インディーズ・ラストLIVE in 日本武道館~「のり子の一� (Miyavi LIVE in budôkan -noriko no ichi nichi ~) (2005)
DVD Gekokujo (Reissue) (2005)
一人芸 2 (hitorigei 2) (2005)
雅-miyavi-インディーズ・ラストLIVE in 日本武道館(タイトル長いな、しかし!!)A (Miyavi -indies last live LIVE in budôkan (title nagai na, shikashi!!)~ " Noriko no ichi nichi ' hen" ~ (renkaban)) (2006)
一人芸2~帰ってきたMr.ヴィジュアル系~(廉価版) (hitorigei 2 ~ kaette ki ta Mr. visual kei ~ (renkaban)) (2006)