Mohegaanit

Mohegaanit
Väkiluku 1 700
Merkittävät asuinalueet
Connecticut
Kielet englanti, mohegaani
Uskonnot kristinusko
Sukulaiskansat pequotit

Mohegaanit ovat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa, joka asuu Connecticutissa, Thamesjoen itäisen yläjuoksun varren laaksossa. Heidän kielensä kuuluu algonkin-ryhmään. Samantapaisesta nimestä huolimatta he ovat eri kansa kuin mahicanit.

Eurooppalaisten saapumisen aikoihin mohegaanit asuttivat Ala-Connecticutia, jossa he muodostivat sukulaisliiton saman hallinnon alla olevien pequotien kanssa. Riitojen seurauksena kansat erkanivat toisistaan 1630-luvulla mohegaanien alipäällikkönä toimineen Uncasin ottaessa käskyvaltaansa mohegaanit. 1600-luvun englantilaiset siirtolaiset tunsivat mohegaanit hyvin.[1]

Mohegaanien tärkein kaupunki oli shantok, tunnettu myös nimellä Shetucket, joka sijaitsi New Londonin ja Norwichin välillä vuosina 1636–1682.[1]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mohegaanit sekoitetaan usein Hudsonjoen laaksossa Albanyn seudulla, New Yorkissa asuneisiin mahicaneihin. Yhdysvalloissa kumpaakin kansaa on historiallisesti kutsuttu mohikaaneiksi. Sekaannus on saanut alkunsa käännösvirheestä.[2] Hollantilainen Adriaen Block oli ensimmäisiä kumpaankin kansaan viitanneita eurooppalaisia. Hän eritteli toisistaan "morhikaanit" ja "mahikaanit, mahikanderit, mohikaanit, eli maikenit". James Fenimore Cooperin vuonna 1826 ilmestynyt teos Viimeinen mohikaani (engl. The Last of the Mohicans) on aiheuttanut suurta sekaannusta, sillä hänen mohicaneissaan oli piirteitä mohegaaneilta ja mahicaneilta. Cooperin intiaanit liikkuivat Hudsonin jokilaaksossa mahicanien mailla, mutta oli nimeltään Uncas, mohegaanien päällikön mukaan. Kirja teki mohikaaneista kuuluisia, mutta levitti samalla väärää tietoa sukupuuttoon kuolleesta kansasta. Kummatkin kansat puhuivat algonkinkieltä. Mohegaanien edustaessa Y-murreryhmää kuuluivat mahicanit N-murteen puhujiin.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden-Englannin liittolaisina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uncas seisomassa veljensä surmaaman narragansettien päällikön Miantonimon vierellä.

Eurooppalaisten saapuessa mohegaanit asuttivat Ala-Connecticutia, jossa he muodostivat sukulaisliiton saman hallinnon alla olevien pequotien kanssa. Riitojen seurauksena kansat erkanivat toisistaan.[1] Uncasin johtamat mohegaanit irtautuivat pequotien ylivallasta ja hankkiutuivat Connecticutin brittiläisten puritaanien suosioon vuonna 1637.[4] Taustalla olivat mohegaanien ja pequotien ulkopoliittiset erimielisyydet. Pequotien suosivat kaupankäyntiä Uuden-Hollannin kanssa, mutta Uncas kannattajineen kävi kauppaa englantilaisten kanssa. Pequotien ja mohegaanien yhteisen ylipäällikön vaalissa Sassacukselle tappion kärsinyt Uncas alkoi lietsoa mohegaaneja Sassacusta vastaan. Vuonna 1637 käydyssä sodassa britit ja mohegaanit surmasivat lähes tuhat pequotia ja hajottivat kansan kymmeniin pakolaisryhmiin ympäri Connecticutia.[5]

Brittien tukemina mohegaanit nousivat 1640-luvun aikana Connecticutin merkittävimmäksi intiaanikansaksi. He adoptoivat heimoonsa yli tuhat sodan jäljiltä ilman identiteettiä harhailevaa pequot-soturia sekä joukon läntisiä nianteceja. Näin mohegaanit saivat lisättyä yhteismääränsä hetkellisesti 3 000 henkeen.[6] Valtataistelulta ei kuitenkaan vältytty, sillä nykyisen läntisen Rhode Islandin narragansettit yrittivät vallata mohegaanien pääkylän Shetucketin. Narragansettien päällikkö Miontonimo joutui mohegaanien vangiksi Vuonna 1644 tehdyssä hyökkäyksessä. Uncasin käskystä mohegaanit toimittivat Miontonimon brittien vankilaan, josta hänet kuitenkin vapautettiin hyvin pian Massachusettsista tulleella käskyllä. Vapautuksen yhteydessä Uncasin veli iski tomahawkilla Miontonimoa kuolettavasti takaapäin. Tappokäsky oli todennäköisesti tullut Connecticutin englantilaisilta, jotka eivät halunneet kapinahenkisen päällikön palaavan kansansa pariin.[6]

Mohegaanit säilyttivät aiemmalla vuosikymmenellä solmitut hyvät suhteet Uuden-Englannin siirtokuntaan ja taistelivat brittien rinnalla monissa sodissa. Uncas kasvatti kansansa maa-alueita alistamalla ympäristön pienet heimot ja myi joitakin pieniä osia mohegaanien maista briteille. Uncasin kuollessa hänen poikansa jatkoivat englantilaisten uskollisina liittolaisina, mutta he eivät onnistuneet toteuttamaan Uncasin toivomusta säilyttää heimon maat. Lisääntyvät siirtolaiset Englannista tarvitsivat yhä enemmän maata ja mohegaanien maa-alueet kuihtuivat. Vuonna 1735 mohegaanien johtaja Mahomet Weyonomon matkusti Englantiin tapaamaan kuningas Yrjö II:sta tarkoituksenaan esittää vetoomus esi-isiensä maan puolesta. Weyonomon seurueineen tapasi monia Englannin hovin vaikutusvaltaisia jäseniä, mutta hänen vierailunsa Lontoossa katkesi traagisesti vuonna 1736 iskeneeseen isorokkoon.[7]. [8]

Heimon hajaantuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mohegaanipastori Samson Occum (1729–1792).

Weyonomonin kuoltua mohegaanien asemaa huononi ja he jakautuivat kahtia. Voimakkaat näkemyserot suhtautumisessa Connecticutin brittiläiseen siirtokuntaan jakoivat mohegaaneja jo vuonna 1723 ylipäällikön Caesar Uncasin kuoltua. Weyonomon ja hänen seuraajansa ajoivat vanhojen perinteiden säilyttämistä. Heidän kylänsä tunnettiin Johnin kaupunkina sen toisen johtomiehen John Uncasin mukaan. Toinen mohegaanien kylistä oli Connecticutin siirtolaisten tukema Benin kaupunki, jonka johtajia olivat Ben Uncas, Ben Uncas II ja Ben Uncas III.[9] Benien ja Johnin välillä olleet näkemyserot kansan tulevaisuudesta ilmenivät parhaiten suhtautumisessa siirtokuntaan. Brittiläismieliset Benin kaupungin mohegaanit veivät voiton, kun uudeksi ylimmäksi päälliköksi valittiin vaalissa Ben Uncas. Äänestys suoritettiin jo ennen kuin Englantiin matkustanut Weyonomon oli ehditty julistaa kuolleeksi.[9]

Mohegaanien asuinalueet olivat käyneet yhä pienemmiksi 1700-luvun puoliväliin mentäessä ja heimon rivit harventuneet merkittävästi. Heidän kahden kylän asukkaat yhtyivät yhdeksi joukoksi talvella 1763–1764 saatuaan selville Ben Uncas III:n käyttäneen väärin heimon yhteisiä maita omien etujensa ajamiseksi. Englantilaisten lähetysasemat eri heimojen keskuudessa olivat lisääntyneet. Kaunopuheisuudestaan tunnettu mohegaanien henkinen johtaja ja opettajaksi koulutettu Samson Occum alkoi saarnata 1770-luvulla reformoitua uskoa Uuden-Englannin intiaaneille.[10] Saadakseen rahaa kristittyjen intiaanien koulun perustamiseen hän matkusti kirkon toivomuksesta Englantiin ja keräsi 11 000 puntaa. Lahjoitusten antajina toimivat monet rikkaat vaikuttajat kuten kuningas Yrjö III ja Dartmouthin jaarli.[11]

Conneticutin siirtokunta anasti mohegaanien maita Occumin ollessa Euroopassa. Occum etsi paremman paikan kristitylle kaupungilleen ja Brother Town -niminen yhdyskunta (myöhemmin Brotherton) rakennettiin itäiseen New Yorkiin.[10] Hän johti kaupunkiin noin 300 käännyttämäänsä mohegaania, noin puolet heimosta. Monet heistä omaksuivat eurooppalaisten tavat luopuen perinteisistä vaatteistaan ja elämäntyylistään.[11]Brothertoniin saapui käännytettyjä montaukeja, lenapeja, mahicaneja ja narragansetteja jolloin sen asukkaista tuli monien heimojen sekoitus.[6] Amerikan vallankumouksen paineessa monet muuttivat vuodesta 1780 alkaen Massachusettsin Stockbridgeen, jossa heitä alettiin kutsua "Stockbridgen intiaaneiksi". Heidän jälkeläisensä muuttivat Wisconsiniin 1820–1830-luvuilla.[12][13] Saman vuosisadan lopulla Connecticutissa eli enää 200 mohegaania, sillä Brothertoniin muuttaneet eivät kuuluneet enää heidän joukkoonsa.[6]

Vuonna 1861 Connecticutin osavaltio myi ilman lupaa mohegaanien viimeisen maapalan yksityisille omistajille. Tämän jälkeen mohegaanit sulautuivat ympäröivääv väestöön ja vuoden 1910 väestönlaskennassa heitä oli vain 22 vaikka todellinen määrä oli suurempi. Mohegaanien uudelleenorganisoitumiessa 1970-luvulla heitä löytyi useita satoja hajallaan ympäri Connecticutia.[10]

Nykyaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mohegan Sun−kasino.

Monien mohegaanien asuinpaikka on Mohegaanireservaatti, joka sijaitsee (41°28′42″N, 72°04′55″W) Montvillessä, New London Countyssa. Yhdysvaltain liittovaltio tunnusti mohegaanit kansaksi vuonna 1994. Mohegaanit ylläpitävät Yhdysvaltain toiseksi suurinta Mohegan Sun -nimistä kasinoa Uncasvillessä ja toista Pocono Downsissa, Wilkes-Barressa.[14] Uncasvillen kasinolla on muun muassa 12 000 istumapaikan Mohegan Sun -areena, jossa Women's National Basketball Association -liigan ammattilaisjoukkue Connecticut Sun pelaa kotiottelunsa.

Mohegaaneja oli vuonna 2009 Yhdysvalloissa 1 700 henkeä.[15]

Naisten panos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1908 kuoli mohegaanien alkuperäisen kielen viimeinen puhuja Fidelia A. Fielding. Hän oli pitänyt kieltä yllä isoäitinsä Martha Uncasin kanssa.[16] Fieldingin kuoleman jälkeen hänen tavaroistaan löydettiin neljä mohegaanien kielellä muistiinmerkittyä päiväkirjaa, jotka ovat tuottaneet kielenkääntäjille runsaasti päänvaivaa. Sukulaisheimojen murreasiantuntijoiden avustuksella suurin osa päiväkirjoista on käännetty. Fieldingin omakielinen nimi "Dji'ts Bud dnaca" tarkoitti "Lentävää lintua". Hän oli viimeinen mohegaani, joka asui perinteisessä hirsimajassa. Ennen kuolemaansa hän lahjoitti Martha Uncasilta perimänsä mohegaanien varhaista kulttuuria edustavan vyön nuorelle Gladys Tantaquidgeonille, josta tuli mohegaanien 1900-luvun merkittävin nainen. Hän kuoli vuonna 2006 tehtyään pitkän uran heimonsa edustajana ja intiaaniasiain puolustajana.[17]

Johtaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mohegaanit ovat valinneet perinteisesti heimonvanhempien neuvoston äänestyksellä keskuudestaan päällikön elinikäiseksi johtajaksi. Nykyinen päällikkö on Mutawi Mutahash (suomeksi "Useita Sydämiä"), siviilinimeltään Lynn Malerba. Hän on ensimmäinen nainen mohegaanien päällikkönä melkein 300 vuoteen.[18]

” Vaikka olen ensimmäinen vaaleilla äänestetty naisjohtaja on naisilla ollut aina hyvin vahva rooli heimon sisällä. ”

– Mohegaanipäällikkö Lynn Malerba voittonsa jälkeen. [15]

Malerban suvussa heimopolitiikka on ollut aina varsin tärkeää ja Lynn Malerban isä oli mohegaanien päällikkö 1950-luvulla.[19] Mohegaanit olivat vuodesta 2007 lähtien ilman johtajaa edellisen päällikön Ralf Sturgesin luovuttua heikon terveyden takia tehtävästään. Malerba on johtanut heimoneuvostoa useamman vuoden ajan. Hän on heimonsa 17. johtaja ja lisäksi aviovaimo sekä kahden aikuisen tyttären äiti.

Mohegaanien päämiehinä ovat 1900-luvulla olleet:

  1. Henry Mathews (Wegun) 1902–1903
  2. Lemuel Fielding (Occum) 1903–1928
  3. Everett Fielding 1929–1935
  4. Julian Harris (PeeGee Ungas) 1935–1937
  5. Burrill Fielding (Matahga) 1937–1952
  6. Harold Albert Tantaquidgeon 1952–1970
  7. Courtland Fowler (Little Hatchet] 1970–1989
  8. Ralf W. Sturges 1992–2007

Malerba toimi pitkään sairaanhoitoalalla, mikä oli hänen haaveensa pikkutytöstä lähtien. Vuonna 1997 hän oli kuitenkin uuden valinnan edessä, kun häntä houkuteltiin mukaan politiikkaan. Ajatus heimon asioihin vaikuttamisesta tuntui kiinnostavalta, ja omien sanojensa mukaan hän tarttui "suureen tilaisuuteen". Nyt, yli kymmenen vuoden poliittisen uran jälkeen, hän haluaa uutena päällikkönä kohentaa mohegaanien kulttuuria, johon sisältyy muun muassa museon ja heimokirkon peruskorjaukset ja hautausmaan laajentaminen. Malerba suunnittelee myös lasten opiskelumahdollisuuksien ja erinäisten huoltopalvelujen parantamista.[15]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brooks, Johanna: The Collected Writings of Samson Occom, Mohegan: Literature and Leadership in Eighteenth-Century Native America Univ of Oxford Press, 2006. ISBN 978-0195170832 (englanniksi)
  • Cave, Alfred: The Pequot History, Univ of Massachusetts Press, 1996. ISBN 978-1558490307 (englanniksi)
  • Oberg, Michael Leroy, Uncas, First of the Mohegans, Cornwell University Press, (2003). ISBN 0801438772. (englanniksi)
  • Santoro, Nicholas J: Atlas of the Indian Tribes of North America, iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5 (englanniksi)
  • Virrankoski, Pentti:, Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit (1994) ISBN 951-717-788-7.
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Oberg s. 16.
  2. ↑ Oberg s. 2–3.
  3. ↑ Lee Sultzman:Mahican History Viitattu 29.04.2010.
  4. ↑ Santoro s. 331.
  5. ↑ Waldman s. 91.
  6. ↑ a b c d Mohegan History Dickshovel.com. Viitattu 28.4.2010. (englanniksi)
  7. ↑ Queen honors lost of the Mohegans nappaw.tribe.ne. Arkistoitu 19.2.2009. Viitattu 29.04.2010. (englanniksi)
  8. ↑ Southwark Cathedral cathedral.southwark.anglican.org. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 01.05.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b Brooks s. 100"
  10. ↑ a b c Virrankoski s. 102.
  11. ↑ a b Samson Occum mohegan.nsn.u. Viitattu 02.05.2010. (englanniksi)
  12. ↑ "Mohican" (history), Encyclopædia Britannica, 2007, webpage:EB-Mohicans Viitattu 05.03.2010.
  13. ↑ "Mahican" (history), Encyclopædia Britannica, 2007, webpage:EB-Mahican[vanhentunut linkki] Viitattu 05.03.2010.
  14. ↑ Tribes making inroads sports industry Viitattu 02.05.2010]
  15. ↑ a b c Mohegan First Elected Chairwoman Lynn Malerba (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.4.2010.
  16. ↑ Fidelia A. Fielding (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 01.05.2010.
  17. ↑ Mohegan Tribe mohegan.nsn.us. Arkistoitu 26.1.2015. Viitattu 01.05.201. (englanniksi)
  18. ↑ Ilta-Sanomat: Tunnettu intiaaniheimo sai naispuolisen päällikön[vanhentunut linkki] Viitattu 5.3.2010.
  19. ↑ Mohegan Tribe Heritage mohegan.nsn.us. Arkistoitu 13.1.2010. Viitattu 28.04.2010. (englanniksi)