Monokokki

Monokokilla varustettu Nash 600 -henkilöauto.

Monokokki eli itsekantava kori on yksiosainen rakennetyyppi, jossa rakenteen kuori kantaa suuren osan kuormasta. Sana ”monokokki” tulee ranskankielisestä sanasta monocoque, ’yksikuorinen’.

Puhdasoppinen monokokki on käytännössä harvinainen autoissa. Sananmukainen merkitys olisi, että kuori kantaa suuren osan kuormasta, mutta käytännössä auton ovien ja ikkunoiden vuoksi se tarvitsee vahvikkeita aukkojen vuoksi menetetyn jäykkyyden korvaamiseksi. Monokokki on vaikea valmistaa pienimuotoisessa tuotannossa, mutta robottien käyttö autoteollisuudessa helpottaa valmistusta. Autoteollisuudessa käytetään toisiinsa hitsattavia prässättyjä teräslevyjä, joiden lisäksi erilliset koripaneelit voidaan liittää ja poistaa helposti: ulkoiset paneelit eivät ole kuormitusta kantavia, vaan ovipilarit, katton reunukset ja lattia tehdään vahvemmiksi. Pohjalevyrakenne on tyyppillisempi, jolloin lattiasta tehdään erityisen vahva.[1]

Monokokille vastakkainen rakennetyyppi on erillisrunkoinen rakenne, jossa on sisäinen runko kuten avaruusrakenne, jonka päällä oleva kuori ei kanna rakenteen kuormaa. Toisinaan käytössä on yhdistelmiä esimerkiksi lentokoneissa, joissa sisäinen rakenne vahvistaa ulkokuorta.[2] Prässätyt teräslevyt eivät ole yhtä vahvoja kuin putkirakenne ja jäykkyys painoon suhteutettuna on heikompi kuin putkirakenteessa.[3]

Monokokin käyttökohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monokokki McLaren MP4/4 Formula 1 -autossa.
Lamborghini Aventador käyttää monokokkia sekä apurunkoja edessä ja takana.

Monokokkia alettiin 1930-luvulta lähtien käyttää lentokoneiden runkorakenteena. Corradino D’Ascanio keksi käyttää rakennetta suunnittelemassaan skootterissa, Vespassa.

Lähes kaikki henkilöautot ovat myös nykyään rakenteeltaan monokokki-tyyppisiä, jolloin peltinen korirakenne kestää yksin koko kuormituksen, eikä erillistä runkoa ole. Eri autourheiluluokkien, kuten esimerkiksi Formula 1 -luokan autoissa, käytetään hiilikuidusta valmistettua monokokkirunkoa, johon auton kaikki muut osat kuten moottori ja pyöränripustus kiinnitetään suoraan. Joissakin autoissa monokokki kattaa vain matkustamon ja lisäksi käytetään etu- ja takapään apurunkoja, joihin jousitus kiinnittyy.

Hyödyt ajoneuvokäytössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsekantavan korin etuina ovat nykyisillä, paremmilla teräslaaduilla sen keveys, edullisemmat valmistuskustannukset sekä oikein suunniteltuna parempi kolariturvallisuus. Jäykemmillä teräslaaduilla ja tietokoneavusteisella suunnittelulla korin muodonmuutokset kolaritilanteessa voidaan optimoida ja tämä antaa myös mahdollisuuden kevyempään rakenteeseen, kun metalliosien paksuutta ei tarvitse lisätä paremman kiertojäykkyyden toivossa.

Haitat ajoneuvokäytössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsekantavan korirakenteen suurimpana haittana on sen vaikea korjattavuus vakavan kolarin jäljiltä. Samoin ruostuminen on ongelma, sillä ruoste kotelorakenteissa heikentää auton rakennetta ja siten myös kolariturvallisuutta.[4] Tämä oli itsekantavan korirakenteen suurin ongelma 1990-luvulle asti, jolloin autonvalmistajat alkoivat suunnitella yhä parempia valmistuksenaikaisia ruosteenestomenetelmiä, kuten korin osien tai koko rakenteen galvanointi.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Setright, L. J. K.: Anatomy of the motor car, s. 184-186. Black Cat, 1988. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Body-on-Frame vs. Unibody vs. Monocoque: What’s the Difference? motortrend.com. 30.4.2020. Viitattu 9.8.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Different Types of Chassis autozine.org. Viitattu 9.8.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Rusty cars downgraded in NCAP-style used car crash test Auto Express. 27.4.2018. Viitattu 28.4.2018. (englanniksi)
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.