Moottoroitu varjoliito

Moottoroitu varjoliidin

Moottoroitu varjoliidin on yksi keveimmistä itsenäisistä moottoroiduista lentolaitteista. Siihen kuuluu siipenä toimiva varjo eli varjoliidin, sekä varjoliitimeen kiinnitettävä moottori valjaineen. Lentäjä istuu valjaissa ja moottori potkureineen on lentäjän selän takana.

Liitimen rakenne

Varjoliidin on aerodynaamisesti jäykistetty kankainen siipiprofiili. Liidin on valmistettu ohuesta ja kestävästä kankaasta. Liitimen etureunassa on tunneliaukot, joista sisään virtaava ilma pullistaa siiven oikeaan muotoon. Liitimen kärkiväli on noin 11–13 metriä ja leveys keskeltä noin 3 metriä. Kankaisen siiven alapintaan kiinnitettyjä punoksia on 30–50 kappaletta, joten lentäjän ja moottorin paino jakautuu useaan kiinnityspisteeseen eikä yksittäiseen punokseen kohdistu suuria voimia.

Lentäjällä on valjaat, joihin liidin kiinnitetään pikalukoilla ja kantohihnoilla, moottori sekä pelastusvarjo. Lentäjän varusteisiin kuuluvat myös kypärä, korkeusmittari/variometri, hanskat, nilkkaa tukevat jalkineet sekä säänmukainen lentoasu. Varjoliidin varusteineen mahtuu helposti farmariauton takakonttiin.

Moottori

Moottorina käytetään yleensä kaksitahtista polttomoottoria, nelitahtimoottorit ja sähkömoottorit toimivat periaatteessa myös tässä tarkoituksessa, mutta ovat käytännössä erittäin harvinaisia. Moottoria kutsutaan puhekielessä usein paramoottoriksi.

14–28 hevosvoiman moottori on kiinnitetty valjaisiin lentäjän selkäpuolelle. Moottorin potkuri on valmistettu puusta tai komposiiteista. Potkurin halkaisija on 75–130 senttiä, ja sen ympärillä on suojakehikko, joka estää lentäjän tai liitimen punoksien osumisen potkuriin. Moottorin, valjaiden ja varavarjon paino on yhteensä noin 25–40 kiloa, ja tähän lasketaan vielä lisäksi polttoaineen paino. Tunnissa moottori kuluttaa noin 3,5 litraa polttoainetta. Polttoainetankin tilavuus on yleensä 10–16 litraa.

Varjoliitimen hinta on noin 2 000–3 500 euroa. Valjaiden hinta pelastusvarjon kanssa on noin 1 000 euroa, moottori taas maksaa noin 4 500 euroa. Lentämisen kustannukset aiheutuvat lähinnä polttoaineesta ja huoltokustannuksista.

Lentäminen

Lentäjä valmistautuu lähtöön

Lähtö- ja laskeutumispaikkana voi olla melkein mikä tahansa tasainen alue, kuten pelto tai järven jää. Kentällä tulisi olla pituutta vähintään 150 metriä. Lähtöpaikan on oltava niin suuri, että epäonnistunut starttiyritys on mahdollista keskeyttää turvallisesti. Yleensä lennot tapahtuvat tyynellä tai melkein tyynellä säällä. Toisaalta tasainen tuuli helpottaa ilmaan pääsyä, koska silloin ei tarvitse juosta niin nopeasti lähtökiidossa. Yli 4 m/s puhaltava tuuli voi olla usein turbulenttinen. Turbulenttisessa säässä lentäminen voi olla vaarallista.

Lähtö

Lähtö tapahtuu aina vastatuuleen. Ennen lentoa liidin levitetään lähtöalueelle siten, että yläpuoli asetetaan maata vasten, kantopunokset selvitetään ja kiinnitetään valjaisiin. Moottori käynnistetään sähköstartilla tai käynnistinnarusta vetäisemällä.

Aluksi lentäjä juoksee moottori tyhjäkäynnillä eteenpäin, vetäen samalla kantopunoksista käsillä, jolloin ilma pääsee siiven etureunan tunneleista sisään ja liidin nousee pilotin yläpuolelle. Sen jälkeen lisätään kaasua ja juoksunopeutta, vauhti alkaa kiihtyä ja samalla liidin alkaa kehittää nostovoimaa. Moottorin paino ei tunnu enää hartioilla, sillä liidin kannattaa sitä. 10–30 metrin juoksun jälkeen lentäjä nousee ilmaan.

Lentäminen

Laitetta ohjataan siiven takareunaan kiinnitetyistä jarrukahvoista vetämällä sekä pilotin painopistettä siirtämällä. Ohjainkahvasta vetämällä siiven takareuna kääntyy alas, jarruttaa sen puoleisen siiven kulkua ja liidin kääntyy. Oikealle käännytään vetämällä oikeanpuoleisesta ohjainkahvasta sekä siirtämällä pilotin painopistettä kaarroksen suuntaan, vastaavasti vasemmalle käännytään vetämällä vasemmasta ohjainkahvasta, sekä siirtämällä pilotin painopistettä vasemmalle.

Lentonopeus on noin 35–50 kilometriä tunnissa ympäröivään ilmamassaan verrattuna. Tällöin puhutaan ilmanopeudesta: vastatuuleen lennettäessä maanopeus on vähemmän ja myötätuuleen lennettäessä enemmän. Kun kaasua lisätään, liidin nousee ylöspäin. Vastaavasti kaasua vähentämällä liidin vajoaa alaspäin. Liitosuhde on noin 1:6, eli esimerkiksi 100 metrin korkeudelta laskeuduttaessa liidetään samalla 600 metriä eteenpäin. Lennot tapahtuvat yleensä muutamien satojen metrien korkeudessa. Lentosäännöt määräävät, että asutuksen yllä lennettäessä on korkeutta oltava vähintään 300 metriä, muualla vähintään 150 metriä. Noustessa ja laskeutuessa voi tietenkin lentää matalammalla. Matalalla lentäminen on siinä mielessä vaarallisempaa, että ongelman esiintyessä on vähemmän aikaa reagoida tilanteeseen.

Moottorin sammuminen lennon aikana ei ole vaarallista, sillä liidin jatkaa lentämistä normaalisti, kuitenkin vajoten noin 1,2 m/s. Moottoroidulla varjoliitimellä lennetään aina niin, että moottorin häiriötilanteessa on mahdollista liitää lähimmälle laskeutumispaikalle. Yleensä laskeuduttaessa moottori sammutetaan jo ilmassa. Esimerkiksi 300 metrin korkeudesta moottori sammutettuna alas tuleminen kestää yli 4 minuuttia, ja sieltä pääsee noin 1,8 kilometrin päässä olevalle laskeutumisalueelle.

Laskeutuminen

Laskeutuminen tapahtuu aina vastatuuleen. Noin 5 metrin korkeudessa aletaan vetää jarrukahvoista, jolloin vauhti eteenpäin hidastuu. Noin (puolen) metrin korkeudessa vedetään jarrut täysille, jolloin siiven vauhti pysähtyy ja laskeudutaan jaloilleen. Yleensä laskun jälkeen joutuu ottamaan vain muutaman askeleen eteenpäin. Aivan tyynellä laskunopeus voi olla melko suuri, ja silloin joutuu juoksemaan kovemmin, jotta ei kaadu tai tule maahan istualleen, jolloin moottori on vaarassa vahingoittua.

Turvallisuus

Lentäminen on melko turvallista, kun toimitaan huolellisesti ja lentosääntöjä noudattaen. Laskuvarjohyppyihin verrattuna varjoliidossa on se etu, että varjo on aina auki, eli varjon avautumattomuus ei ole ongelma. Yleensä onnettomuudet sattuvat pääasiassa huonossa säässä eli kovassa puuskaisessa tuulessa lennettäessä ja epäonnistuneissa laskuissa huonoon paikkaan, esimerkiksi kivikkoon.

Varjon etureuna voi myös ruttaantua puuskaisessa tuulessa tai voimakkaiden ohjausliikkeiden jälkeen. Reagointi epävakaisiin lentotiloihin opetetaan kursseilla. Vaikka varjo ruttaantuukin, niin silti se kannattelee edelleen melko hyvin, ja lentäjällä on aikaa tehdä korjausliikkeitä. Mikäli mikään muu ei onnistu, niin mukana on myös varavarjo. Varavarjon vajoamisnopeus on liidintä suurempi, joten laskeutuminen sillä on jonkin verran kovempaa, eikä varavarjoa voi käytännössä ohjata.

Koulutus Suomessa

Varjoliitimellä lentämiseen ei ole erityisiä terveysvaatimuksia, normaali terveys ja peruskunto riittää. Lääkärintarkastusta ei vaadita. Omasta terveydentilastaan on kuitenkin annettava vakuutus, jossa kerrotaan, ettei tiedä sairastavansa sellaisia sairauksia, jotka voivat aiheuttaa vaaraa itselle tai muille ilmassa. Lentotoiminta varjoliitimellä on ilmailuviranomaisten valvomaa toimintaa. Ennen lentoja täytyy käydä peruskurssi ja oppilaan on suoritettava vaadittavat tentit. Aluksi lennetään ilman moottoria rinteessä tai hinauksissa.

Ensimmäinen taso, eli PP1 sisältää teoriakoulutusta ja 5 matalaa lentoa. Tämän tarkoituksena on vain antaa oppilaalle kokemusta ja tuntumaa lennoista. Kurssin jälkeen ei vielä saa lentää yksin. Yleensä nämä lennot tehdään joltain rinteeltä tai hinauksessa esimerkiksi lentokentältä tai järven jäältä.

Toinen taso PP2 sisältää lisää teoriaa, sekä 40 korkeaa lentoa, ja vähintään 10 lentopäivää. Tämän kurssin jälkeen oppilaasta tulee itsenäinen lentäjä, ja hän voi lentää myös yksin rinteiltä tai hinauksesta. Yleensä molemmat kurssit suoritetaan peräkkäin, ja niiden hinnaksi tulee Suomessa noin 1 200 euroa.

Moottorikoulutus voi olla osana peruskurssia tai se voidaan suorittaa erillisenä jatkokoulutuksena. Moottorikurssi PP2MO maksaa noin 1 800 euroa PP2-kurssin yhteydessä.

Moottorikoulutus sisältää teoriakoulutusta ja vähintään seitsemän onnistunutta lentoa moottorilla. Koska lennot tapahtuvat tyynellä tai melko tyynellä, niin sopivia lentokelejä voi joutua joskus odottelemaankin. Käytännössä peruskurssi kestää vähintään puoli vuotta, vaikka sen periaatteessa voisikin suorittaa parissa viikossa.

Teoriatunteihin liittyy tietenkin myös tenttejä, mutta ne ovat helpohkoja, kunhan lukee kurssimateriaalit. Vaikein lienee ns. tornitentti jossa kysytään ilmailusäädöksiä koskevia kysymyksiä, mutta tässä tentattava saa yleensä käyttää apuna AIP-kansioita ja ilmailukarttaa, joista löytyvät melkein kaikkien tehtävien vastaukset. Tehtäviä on 30, joista tunnin aikana täytyy vastata 21:een oikein.

Harrastajien määrä

Suomessa on nykyisin lähes 200 moottoroidun varjoliidon harrastajaa, maailmalla kymmeniä tuhansia.

Aiheesta muualla

• Ilmailuliitto
• Varjoliitokerhoja