Mäntykulkurinirkko | |
---|---|
koiras |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
Luokka: | Hyönteiset Insecta |
Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
Alalahko: | Glossata |
Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
Heimo: | Nirkot Notodontidae |
Alaheimo: | Kulkurinirkot Thaumetopoeinae |
Suku: | Thaumetopoea |
Laji: | pinivora |
Kaksiosainen nimi | |
Thaumetopoea pinivora |
|
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Mäntykulkurinirkko[1], aikaisemmalta nimeltään männynkulkuekehrääjä[2][3] (Thaumetopoea pinivora), on Keski-Euroopassa tavattava yöperhoslaji, joka tunnetaan ajoittain pahana metsien tuholaisena sekä toukkien ihmisille aiheuttamista terveyshaitoista.
Etusiipien pohjaväri on harmaa, ja niiden poikki kulkee kolme mustaa poikkiviirua. Kahden uloimman poikkiviirun välissä on tumma keskipilkku. Takasiivet ovat valkoiset, ja niiden takareunan ulkonurkassa on pieni ja tumma, samea laikku. Siipiripset ovat sekä etu- että takasiivissä laikkumaisesti vuorotellen tummempia tai vaaleampia. Perhosen otsalla on kaareva ja hammaspintainen harjanne. Naaraat ovat koiraita kookkaampia ja ruumiiltaan rotevampia, niiden etusiipien väri on vaaleampi eikä kuviointi ole yhtä selkeää. Naaraan takaruumiin kärjessä on mustanruskea karvatupsu. Siipiväli on 30–40 mm.[4][3][5]
Mäntykulkurinirkkoa tavataan Alppien pohjoispuolisesta Keski-Euroopasta Baltian eteläosiin ja Turkkiin. Pohjoismaissa laji esiintyy hyvin paikoittaisena Tanskan Bornholmilla sekä Ruotsin Öölannissa ja Gotlannissa. Pohjoismaissa perhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun puolivälistä elokuun loppupuolelle, Keski-Euroopassa lento tapahtuu jo toukokuussa.[5]
Mäntykulkurinirkko viihtyy kuivissa ja aurinkoisissa männiköissä. Vuotuiset vaihtelut yksilömäärissä ovat huomattavia, ja runsaslukuisina esiintyminä toukat voivat aiheuttaa merkittäviä tuhoja puustolle. Koiraat voivat lentää useiden kilometrien päähän alkuperäiseltä elinpaikaltaan, mutta lajilla on myös laajempaa vaellustaipumusta. Koiraat aloittavat lennon illan hämärtyessä, naaraat vasta myöhemmin yöllä, ja naaraiden lento voi jatkua pitkälle aamuyölle. Naaraiden on nähty lentävän myös pilvisinä päivinä. Laji tulee valolle, naaraat selvästi koiraita huonommin. Aikuinen perhonen elää yleensä noin kaksi vuorokautta.[5]
Naaras munii 75–250 munaa tiheäksi, spiraalimaisesti oksaa kiertäväksi rykelmäksi yksin kasvaville tai metsän eteläreunalla kasvaville männyille. Pohjoismaissa munat talvehtivat ja toukat kuoriutuvat seuraavan vuoden huhti-toukokuun vaihteessa, Keski-Euroopassa, missä perhoset lentävät varhain keväällä, ne kuoriutuvat jo muutaman päivän kuluttua munimisesta. Toukat elävät koko ajan suurissa ryhmissä ja syövät lähinnä öisin ja lepäävät päivisin. Öisin toukat voivat siirtyä satojen metrien matkoja maassa useiden metrien pituisina jonoina. Toukat ovat täysikasvuisia heinä-elokuun vaihteessa, jolloin ne kaikki jättävät ravintokasvin yhtä aikaa, etsiytyvät sopivalle koteloitumispaikalle ja koteloituvat 20–100 yksilön ryhminä seitistä tehdyn ”pesän” sisään. Kotelo talvehtii, ja perhoset kuoriutuvat seuraavana kesänä, kussakin ryhmässä yleensä parin paivän sisällä toisistaan.[5]
Toukkien ihoa peittävät poltinkarvat, jotka aiheuttavat rajuja allergisia reaktioita päätyessään iholle tai limakalvoille. Nahanluonneista syntyneistä tyhjistä ja kuivuneista toukkanahoista irtoavat poltinkarvat voivat kulkeutua tuulen mukana kilometrien päähän.[5][6] Toukkien massaesiintymät ovat aiheuttaneet terveysongelmia ihmisille esimerkiksi Etelä-Gotlannissa vuosina 2004, 2006 ja 2008[7][8][9].
Toukan ravintokasvi on mänty (Pinus sylvestris), etelämpänä Euroopassa myös muut männyt (Pinus).[5]