Naisten parrakkuus on ilmiö, jossa cis-sukupuolisella naisella kasvaa luonnostaan parta. Sen taustalla on yleensä hirsutismi tai hypertrikoosi, mutta joissain tapauksissa parran kasvu voi olla perinnöllistä ilman sairautta. Myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymä voi aiheuttaa parrankasvua.[1]
Parrakas nainen oli yleinen näky entisajan sirkuksissa. 1800- ja 1900-luvuilla sirkuksissa esiintyi lukuisia naisia, joilla oli hyvin pitkä parta. Suurin osa tapauksista on kuitenkin huijauksia, joissa parta ei ollut aito tai esiintyjä oli todellisuudessa mies.
Julia Pastrana (1834-1860) oli kuuluisa meksikolainen parrakas sirkusnainen. Hänellä oli hypertrikoosi, jonka vuoksi hänen kasvojaan ja kehoaan peitti suora musta karva. Hänen korvansa ja nenänsä olivat epätavallisen suuret ja hampaat epätasaiset. Kiinan akatemian tutkimusryhmän American Journal of Human Genetics -tiedejulkaisussa 12.5.2009 julkaiseman tutkimuksen mukaan sirkusnaisten ulkomuoto oli seurausta eräänlaisesta ihosairaudesta nimeltä Congenital Generalized Hypertrichosis (CGH), joka johtui geenivirheestä kromosomissa 17q24.2-q24.3. Sairautta esiintyy eri asteisena.[2][3]
Keskiaikaisen legendan mukaan Wilgefortis oli nuori nainen, joka ei halunnut suostua isänsä järjestämään avioliittoon. Hän rukoili Jumalaa muuttamaan hänen ulkomuotoaan niin, ettei tuleva aviopuoliso enää huolisi häntä vaimoksi. Tarinan mukaan Jumala vastasi rukoukseen kasvattamalla Wilgefortikselle parran. Isä tulistui asioiden saamasta käänteestä niin, että antoi ristiinnaulita tyttärensä. Monissa Keski-Euroopan kirkoissa on nähtävänä Pyhää Wilgefortista esittäviä krusifikseja, joissa ristillä on parrakas nainen.
Wilgefortiksen historiallisuudesta ei ole lainkaan todisteita. Legenda on mahdollisesti saanut alkunsa väärinkäsityksestä liittyen italialaisen Luccan katedraalin Volto Santo -krusifiksiin, jossa on kuvattuna pitkään kaapuun puettu Jeesus. Kyseinen krusifiksi oli suosittu pyhiinvaelluskohde keskiajalla, ja siitä valmistettiin kopioita, jotka levisivät matkamuistoina ympäri Eurooppaa. Pyhiinvaeltajat ovat tämän selityksen mukaan tulkinneet Volto Santo -krusifiksissa kuvatun hahmon parrakkaaksi naiseksi ja kehittäneet näkemänsä pohjalta tarinan, joka alkoi elää omaa elämäänsä. Wilgefortiksen muistopäivänä on pidetty 20. heinäkuuta.[4]