Natriummonofluorifosfaatti

Natriummonofluorifosfaatti
Tunnisteet
CAS-numero 10163-15-2
PubChem CID 24266 ja 66524099
Ominaisuudet
Molekyylikaava Na2PO3F
Moolimassa 143,95
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine
Sulamispiste 625 °C[1]
Liukoisuus veteen 420 g/l[1]

Natriummonofluorifosfaatti (Na2PO3F) tai natriummonofluorofosfaatti on natrium- ja monofluorifosfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään esimerkiksi hammastahnoissa.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa natriummonofluorifosfaatti on valkoista ainetta. Yhdisteestä tunnetaan myös kidevedellinen dekahydraatti (Na2PO3F·10H2O). Aine liukenee hyvin veteen, mutta myös hydrolysoituu veden vaikutuksesta natriumfluoridiksi ja natriumvetyfosfaatiksi. Kuumennettaessa yhdisteen kiderakenne muuttuu 370 °C:n ja 420 °C:n lämpötiloissa. Kun natriummonofluorifosfaattia kuumennetaan yli sulamispisteensä, se hajoaa natriumpyrofosfaatiksi. Natriummonofluorifosfaatilla on antibakteerisia ominaisuuksia.[1][2][3]

Natriummonofluorifosfaattia valmistetaan kuumentamalla natriummetafosfaattia ja natriumfluoridia. Myös natriumvetyfosfaatin tai -pyrofosfaatin ja vetyfluoridin reaktiota käytetään yhdisteen valmistamiseen.[1][2]

NaPO3 + NaF → Na2PO3F

Natriummonofluorifosfaattia käytetään fluoridi-ionien lähteenä hammastahnoissa. Yhdistettä käytetään lisäksi muiden fluorifosfaattien valmistukseen ja sementin lisäaineena.[1][2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: "Fluorine Compounds, Inorganic, Phosphorus", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. s. 5-6 (luvun sisäinen sivunumerointi)
  2. ↑ a b c Sébastien Havelange, Nicolas Van Lierde, Alain Germeau, Emmanuel Martins, Tibaut Theys, Marc Sonveaux, Claudia Toussaint, Klaus Schrödter, Gerhard Bettermann, Thomas Staffel, Friedrich Wahl, Thomas Klein & Thomas Hofmann : "Phosphoric Acid and Phosphates", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2022. s. 27-28 (luvun sisäinen sivunumerointi)
  3. ↑ E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 228. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3