Nena | |
---|---|
![]() |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1982–1987 |
Tyylilaji | Neue Deutsche Welle |
Kotipaikka | Länsi-Berliini, Länsi-Saksa |
Laulukieli | saksa, englanti |
Jäsenet |
Gabrielle Susanne Kerner (Nena), laulu |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Nena oli länsisaksalainen Neue Deutsche Welle -yhtye, joka toimi vuosina 1982–1987 ja joka tunnetaan parhaiten vuoden 1983 hitistään ”99 Luftballons”.[1] Kyseinen kappale oli Britannian singlelistan kärjessä[2][3] neljän viikon ajan.[4] Se oli myös Suomen virallisen listan sijalla 5.[5]
Yhtye perustettiin vuonna 1982, kun laulaja Gabriele Kerner (Nena) saapui Länsi-Berliiniin senaikaisen poikaystävänsä Rolf Brendelin kanssa.[6] Siellä he kokosivat yhteen yhtyeen muut jäsenet, jotka ottivat nimekseen päälaulajansa lempinimen Nena, joka on muunnos espanjankielisestä tyttöä tarkoittavasta sanasta. Kerner oli saanut lempinimen pienenä lapsena perheen ollessa lomalla Espanjassa.
Yhtye kirjoitti kaikki kappaleensa itse, työskennellen yleensä pareissa. Heistä tuli sensaatio Saksassa yhdessä yössä, kun he esittivät esikoissinglensä ”Nur geträumt” Saksan televisiossa elokuussa 1982.[6] Single sijoittui Saksan singlelistan sijalle 2. ja pysyi asemassaan kuusi viikkoa. Kappale sijoittui korkeille sijoituksille myös Alankomaiden, Belgian, Itävallan ja Sveitsin musiikkilistoilla.[7][8][9][10] Vuoden 1983 alussa single ”99 Luftballons” julkaistiin, joka oli Saksan singlelistan 2. sijalla seitsemän viikkoa kunnes se saavutti kärkisijan.
Yhtyeen ehtiessä julkaista jo toisen albuminsa ? (Fragezeichen) tammikuussa 1984, ”99 Luftballons” alkoi nousta Yhdysvaltain musiikkilistalla, jossa se sijoittui 2. sijalle ja jolloin singlestä tuli yksi menestyneimmistä ei-englanninkielisistä kappaleista Yhdysvaltain Billboard-musiikkilistan historiassa. Kappaleen englanninkielisen version ”99 Red Balloons” sijoittuessa Britannian singlelistan 1. sijalle,[2] yhtyeestä tuli kansainvälisesti kuuluisa ja esiintyi niin konserteissa kuin televisiossa Skandinaviassa, Britanniassa, Espanjassa ja Ranskassa sekä Japanissa viikon kestäneen kiertueen kautta.[11] Kansainvälisesti julkaistu albumi 99 Luftballons, joka käsitti yhdistelmän yhtyeen englanninkielisistä ja saksankielisistä kappaleista kahdelta aikaisemmalta albumilta, menestyi myös kunnollisesti, sijoittuen Britannian albumilistan sijalle 31. vuoden 1984 kesällä.[2]