Nicholas "Nik" Turner (28. elokuuta 1940 Oxford, Iso-Britannia – 11. marraskuuta 2022[1]) oli englantilainen muusikko. Parhaiten hänet tunnettiin Hawkwind-yhtyeen perustajajäsenenä ja saksofonistina.
1960-luvulla Turner pyöri Lontoon Ladbroke Groven hippialueilla ja toimi eri yhtyeiden roudarina. Vuonna 1969 hän toimi vasta perustetun Group X -yhtyeen roudarina. Turnerin kaivettua saksofonin esille ja soitettua sitä yhtyeen johtaja Dave Brock pyysi Turneria liittymään soittajaksi yhtyeeseen. Group X:stä tuli ensin Hawkwind Zoo ja piakkoin, lopullisesti Hawkwind.
Turnerista tuli yksi yhtyeen näkyvimmistä hahmoista erikoisten lava-asusteiden johdosta. Hän myös oli Brockin ohella yhtyeen toinen voimahahmo musiikillisesti, vaikka ei muusikkona ollutkaan kovin taitava. Turnerin säveltämiä Hawkwind-klassikoita ovat mm. "Master Of The Universe", "Brainstorm" sekä "D-Rider". Rennosta luonteestaan huolimatta Turner halusi vaikuttaa enemmän yhtyeen päätöksiin. Tämä johti Brockin ja Turnerin välien kiristymiseen, ja lopulta vuonna 1976 Turner erotettiin yhtyeestä.
Hawkwindista lähdön jälkeen Turnerilla on ollut omia yhtyeitä kuten Sphinx, Inner City Unit ja Pinkwind (yhdessä Pink Fairies -muusikko Twinkin kanssa). Turner palasi myös Hawkwindiin 1980-luvun puolivälissä ja soitti joillain yhtyeen kiertueilla.
2000-luvulla Nik Turner perusti X-Hawkwind-nimisen yhtyeen entisten Hawkwind-muusikoiden kanssa. Dave Brock haastoi Turnerin oikeuteen Hawkwind-nimen käytöstä, ja X-Hawkwind joutui vaihtamaan nimensä SpaceRitualiksi. Toinen yhtye, jota Turner on viime aikoina pyörittänyt, on Nik Turner's Allstars.
Nik Turner teki yhteistyötä myös suomalaisen Five Fifteen -yhtyeen kanssa soittamalla yhtyeen levyillä ja keikoilla. Five Fifteenin ja Nik Turnerin Tavastian konsertti näytettiin televisiossa vuonna 2000.
Nik Turnerin kokemus Suomesta alkoi helsinkiläisen space rock -yhtye Dark Sunin ja "Uncle Nikin" ennalta sovitusta kohtaamisesta Hampurin Hawkfan-festivaaleilla kesällä 1997. Pitkän keikan aikana syntyi jo siemen jatkosta. Yhtye soitti Nikin kanssa yhteiskeikan myös Jönköpingin Space and Rock -festivaaleilla. Lopulta Dark Sun puhui mytologiasta kiinnostuneen Turnerin ympäri soittamaan Suomessa ja Tavastialla Dark Sunin kanssa keikan, joka sisältäisi useita Nik Turnerin biisejä, mm. "D-Rider" ja "Master of the Universe". Live-levy Ice Ritual ilmestyi vuonna 2000.
Nik Turner kuoli 11. marraskuuta 2022. Kuolemasta ilmoitettiin hänen Facebook-sivullaan.[1]
Viralliset studio- ja livejulkaisut:
Live- ja arkistojulkaisut: