Oiva Paloheimo

Oiva Paloheimo kotipihallaan vuonna 1954. Kuva: U. A. Saarinen.

Oiva Aukusti Paloheimo, vuoteen 1911 Pietilä,[1] (2. syyskuuta 1910 Tampere – 13. kesäkuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, runoja, novelleja ja aforismeja. Paloheimon tunnetuimpia teoksia on lastenkirja Tirlittan (1953).

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oiva Paloheimon vanhemmat olivat liikemies Aukusti Pietilä (myöhemmin Paloheimo) ja 16-vuotias kauppiaantytär Katri Salonen. Paloheimo erotettiin äidistään heti syntymän jälkeen, ja koska hänen isänsä kiersi liiketoimissaan ympäri Suomea, Oiva Paloheimo joutuikin lapsena usein asumaan tätiensä luona. Isän kuoltua espanjantautiin Oivan ollessa kahdeksanvuotias muutti hän isänsä nuoremman veljen Heikki Pietilän kasvattilapseksi Kangasalle.lähde?

Paloheimo kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Kauppakirja jo yhdeksänvuotiaana ja alkoi kirjoittaa myös runoja ja novelleja. Ensimmäisiä novellejaan hän julkaisi salanimellä Oiva Kaisla eri lehdissä, ja ensimmäinen omalla nimellä julkaistu novelli ilmestyi Aamulehden sunnuntailiitteessä 1926.lähde?

Vuosina 1930–1933 Paloheimo opiskeli jonkin aikaa Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtimieslinjalla. Heikko menestys etenkin kielissä sekä taloudelliset ongelmat keskeyttivät kuitenkin opinnot.lähde? Ensimmäisen kirjansa, runokokoelman Vaeltava laulaja, Paloheimo julkaisi 1935. Seuraavat vuodet hän käytti omaelämäkerrallisen romaaninsa tekemiseen; teos ilmestyi 1942 nimellä Levoton lapsuus.

Paloheimo oli toimittajana Mikkelin Sanomissa ja Länsi-Savossa. Sotien aikana hän toimi rintamakirjeenvaihtajana.lähde?

Vuosina 1946–1952 Paloheimo asui perheineen Vesilahden pappilan piharakennuksessa.[2] Hänen toisen vaimonsa isä Kalle Kahiluoto oli tällöin Vesilahden kirkkoherrana.[3] 2010-luvulla rakennuksessa toimi Paloheimon elämästä kertova taiteilijakoti-museo, jonka perustajiin kuului Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen.[3] Rakennus tuhoutui tulipalossa 29. marraskuuta 2018.[2][4] Palon jälkeen Henttinen on jatkanut Paloheimo-esitelmien pitämistä pappilan tiloissa.[3]

Vuodesta 1953 Paloheimo asui Helsingissä Oulunkylässä ensin Larin-Kyöstin Suomen Kirjailijaliitolle testamenttaamassa puutalossa Veräjämäessä ja myöhemmin Mäkitorpantie 40:ssä.lähde?

Oiva Paloheimo oli naimisissa kolme kertaa: 1938–1945 Maila Ahvenaisen kanssa, 1945–1953 Sirkka-Liisa Kahiluodon kanssa ja 1956–1969 Anna Sinikka Rädyn kanssa. Ensimmäisestä liitosta Paloheimolla oli kaksi ja toisesta kolme lasta. Ensimmäiset kaksi liittoa päättyivät eroon Paloheimon uskottomuuden ja alkoholin käytön takia. Paloheimolla oli myös taloudellisia vaikeuksia, koska suuri osa hänen tuloistaan meni lasten elatusmaksuihin. Viime elinvuosina myös sairaudet alkoivat haitata Paloheimon elämää. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi vuonna 1962 ilmestynyt runokokoelma Palaa ne linnut vielä.lähde?

Nykyään Paloheimo muistetaan lähinnä Tirlittan-lastenkirjastaan, muu hänen tuotantonsa on painunut paljolti unohduksiin. Paloheimon runoista ovat tunnetuimpia laulusovitusten kautta "Ontuva Eriksson" ja Ilmo Häkkisen säveltämä "Lähtevien laivojen satama".

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vaeltava laulaja, 1935, runokokoelma
  • Levoton lapsuus, 1942, romaani
  • Motti-Matti ja Vanja-Katti, toimitti Olli-setä, 1942, lastenkirja
  • Elopeltojen yli, 1943, runokokoelma
  • Meidän sakin sankarit Karjalassa, toimitti Olli-setä, 1943, kuvakirja
  • Punainen lintu, 1945, romaani
  • Peili, 1946, romaani
  • Taikakampa : iloisia ja totisia satuja Heponiemestä, 1946, lastenkirja
  • Pan kuuntelee virttä, 1947, runokokoelma
  • Tuonen virran tällä puolen, 1948, novellikokoelma
  • Lepakko, 1949, romaani
  • Lipin pakinoita, 1950, pakinakokoelma
  • Ratsastus Eedeniin, 1952, romaani
  • Ongelmatyttö ja muita pakinoita, 1953, pakinakokoelma
  • Tirlittan : orpotyttö ihmisten ihmemaassa, 1953, lastenkirja
  • Runot, 1955, runokokoelma (sisältö: Vaeltava laulaja, Elopeltojen yli, Pan kuuntelee virttä)
  • Tinaseppä ja seitsemän, 1956, lastenkirja
  • Patarouva, 1956, romaani
  • Ei puu yksin pala, 1958, romaani
  • Valikoima runoja, 1958, runokokoelma
  • Oivalluksia, 1959, aforismeja
  • Lapsia ja enkeleitä, 1960
  • Salonki, 1961, novellikokoelma
  • Palaa ne linnut vielä, 1962, runokokoelma
Näytelmät ja irralliset runot
  • Vale-konsulentti : 1-osainen seuranäytelmä, 1943
  • Juhlaruno Suur-Savon maakuntaliiton maakuntajuhliin 2-3.8.1947 : pyhien kivikirjoitusten maa, 1947
  • Nuoret runoilijat 1934, toimittanut Mika Waltari. WSOY 1934. Sisältää Paloheimon runoja: s. 81–95

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1936
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1942, 1946, 1949, 1952, 1953
  • Kalevi Jäntin palkinto 1944
  • Pro Finlandia -mitali 1959

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Paloheimo, Oiva, Kuka kukin on 1954 s. 619 (Projekt Runeberg
  2. ↑ a b Mikko Naalisvaara: Oiva Paloheimon taiteilijakoti tuhoutui tulipalossa Vesilahdella Yle.fi, uutiset. 29.11.2018. Viitattu 29.11.2018.
  3. ↑ a b c Suonpää, Sanna: Vesilahden oma kirjailija sai kirjastokodin – Herkkä ja rauhaton etsijä vihasi tekopyhyyttä Lempäälän-Vesilahden Sanomat. 22.9.2020. Viitattu 25.5.2024.
  4. ↑ Anu Leena Koskinen: Kirkkoherra Harri Henttisen kauhunhetket, kun elämäntyö tuhoutui tulipalossa Yle.fi, uutiset. 30.11.2018. Viitattu 30.11.2018.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paloheimo, Matti: Levoton Lippi – Isäni Oiva Paloheimo. Kirjayhtymä 1985.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]