Okan piiri (ven. Окинский район, Okinski raion, burjaatiksi Ахын аймаг, Ahyn aimag[1]) on kunnallinen itsehallintoalue Burjatian tasavallassa Venäjällä. Vuonna 1940 perustetun[2] piirin pinta-ala on 26 926 neliökilometriä.[3] Asukkaita on 5 200 henkeä (vuonna 2009).[4]
Okan piiri sijaitsee Burjatian lounaisosassa. Pohjoisessa se rajoittuu Irkutskin alueeseen, idässä Burjatian Tunkan piiriin, etelässä Mongoliaan ja lännessä Tuvan tasavaltaan. Maantieteellisesti alue kuuluu Sajanvuorten itäosaan. Noin 37 % pinta-alasta on metsää. Suuri osa maaperästä on ikiroudan peitossa. Huomattavin joki on Oka.[3]
Piiriin kuuluu neljä maalaiskuntaa: Burun-Gol (keskuspaikka Hužir), Orlik, Sajany ja Soiotskoje (Sorok).[5] Hallinnollinen keskus on Orlikin kylä, josta on 770 kilometriä tasavallan pääkaupunkiin Ulan-Udeen.[6]
Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 58,0 % asukkaista on burjaatteja, 40,0 % sojootteja ja 1,8 % venäläisiä.[7] Orlikin piirikeskuksessa asuu 57 % väestöstä (vuonna 2005).[6]
Talous perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen. Kaivosteollisuus tuottaa kultaa.[8] Maatalous on erikoistunut karjanhoitoon ja hevosten kasvatukseen.[9]
Piirissä toimii sojoottien kulttuurikeskus ja perinneyhtye. Sorokin keskikoulussa opiskellaan sojottien historiaa ja perinnekulttuuria. Orlikissa on lasten musiikkikoulu ja kotiseutumuseo. Piirin kulttuuri- ja vapaa-ajankeskuksen yhteydessä toimii kansanteatteri.[6]
Paikallislehtenä ilmestyy burjaatinkielinen Aha (”Oka”).[10]
Barguzin • Bauntin Evenkia • Bitšura • Džida • Hori • Ivolga • Jeravna • Kabansk • Kižinga • Kjahta • Kurumkan • Muhoršibir • Muja • Oka • Pohjois-Baikal • Selenga • Severobaikalsk • Tarbagatai • Tunka • Ulan-Ude • Zaigrajevo • Zakamensk