Olha Klimava

Mitalit
Maa:  Valko-Venäjä
Naisten ratamelonta
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Szeged 2019 C-1 5 000 m
Pronssia Pronssia Motemor-o-Velho 2018 C-2 500 m
Pronssia Pronssia Szeged 2019 C-2 500 m
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2018 C-1 5 000 m
Hopeaa Hopeaa Brandenburg 2014 C-2 500 m
Hopeaa Hopeaa Belgrad 2018 C-2 500 m
Euroopan kisat
Hopeaa Hopeaa Minsk 2019 C-2 500 m

Olha Klimava (valkoven. Ольга Климава, s. 5. marraskuuta 1995) on valkovenäläinen ratameloja ja maailmanmestari. Hän kilpailee erityisesti kanadalaiskanootilla.

Klimava kilpaili ensimmäisen kerran alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2013, jolloin hän oli kanadalaisyksikön 200 metrin kilpailun neljäs.[1] Vuotta myöhemmin hän oli yksikkökilpailun 200 metrillä viides. Hän saavutti MM-hopeaa kanadalaiskaksikon 500 metrin kilpailussa Nadzeja Makartšankan kanssa.[2] Vuoden 2016 alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Klimava oli toinen kanadalaisyksikön 500 metrin kilpailussa ja kolmas kaksikon 500 metrillä Sniazhana Bobrin kanssa.[3] Vuoden 2018 alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Klimava voitti kaksi mestaruutta. Hän voitti kanadalaiskaksikon 200 ja 500 metrin kilpailun Makartšankan kanssa.[4]

Aikuisten arvokisoista Klimava sai ensimmäisen mitalin vuonna 2014 Euroopan-mestaruuskilpailuista kanadalaiskaksikon 500 metrin kilpailusta, kun hän oli toinen Daryna Kastsiushenkan parina. Hänellä on myös kaksi EM-mitalia vuoden 2018 kisoista, kun hän voitti yksikkökilpailun 5000 metrin kilpailun ja oli toinen kaksikon 500 metrin kilpailussa.[5][6] Ensimmäisen kerran hän osallistui maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 2018, jolloin hän oli kolmas kanadalaiskaksikon 500 metrin kilpailussa. Hän oli myös neljäs yksikkökilpailun 5000 metrin kilpailussa.[7] Klimava voitti maailmanmestaruuden vuotta myöhemmin, kun hän voitti 5000 metrin kilpailun. Hän sai myös pronssia kaksikkokilpailun 500 metrin kilpailussa. Hän oli neljäs kaksikon 200 metrin kilpailussa.[8]

  1. 2013 ICF Junior & Under 23 Canoe Sprint World Championships Welland/Niagara - Summary Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  2. 2014 ICF Junior & Under 23 Canoe Sprint World Championships Szeged - Summary Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  3. 2016 ICF Junior & Under 23 Canoe Sprint World Championships Minsk - Summary Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  4. 2018 ICF Junior & Under 23 Canoe Sprint World Championships Plovdiv - Summary Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  5. Belgrad 2018 - C1 Women 5000m - Results (pdf) europecanoeevents.com. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  6. Belgrad 2018 - C2 Women 500m - Results (pdf) europecanoeevents.com. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  7. 2018 ICF Canoe Sprint World Championships - Motemor - Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  8. 2019 ICF Canoe Sprint World Championships - Szeged - Results (pdf) ICF. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)