Operaatio U-Go
| operaatio U-Go | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa taistelua Burmasta Tyynenmeren sodassa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
| |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
7 jalkaväkidivisioonaa |
5 jalkaväkidivisioonaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
ainakin 21 500 |
noin 60 000 miestä | ||||||
Operaatio U-Go oli Japanin suorittama sotilasoperaatio toisessa maailmansodassa. Japanilaisten tarkoituksena oli hyökätä kahtena kiilana Brahmaputran laaksoon vallaten liittoutuneiden hallussa olleet Kohiman ja Imphalin kaupungit.
U-Go ja sen kanssa päällekkäinen Ha-Go-operaatio olivat viimeisiä japanilaisten toteuttamia suuria hyökkäyksiä toisessa maailmansodassa. Operaatio päättyi Kohiman ja Imphalin taisteluissa kärsittyihin tappioihin sekä niitä seuranneisiin lähtöasemiin palaamiseen.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burma oli ”portti” Intiaan ja valtaamalla sen tammi–toukokuussa 1942 japanilaiset uhkasivat brittiläisen imperiumin itäistä ydintä. Britit palasivat Burmaan vuonna 1943 kenraalimajuri Orde Wingaten johdolla käyden sissisotaa japanilaisten linjojen takana. Vuonna 1944 koottiin kenraali William Slimin alaisuuteen suurehko brittiarmeija Intian Pohjois-Burman vastaiselle rajalle. Sen tehtävänä oli edetä Burmaan ja saada sillanpää tulevia hyökkäyksiä varten. Japanilaiset tosin hyökätessään tekivät suunnitelman toteuttamisen tyhjäksi. Yli kaksikolmasosaa brittijoukoista oli intialaisia.
Kenraaliluutnantti Renya Mutaguchi komensi Japanin 15. armeijaa, joka koostui kolmesta divisioonasta (noin 100 000 sotilaasta). Mutaguchin tavoitteena oli hyökätä syvälle Intiaan ja ratkaista sota Japanin eduksi. Hän oli taistellut voitollisesti Malesiassa ja Singaporessa eikä osannut odottanut kovaa vastarintaa.
Japanin suunnitelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suunnitelman mukaan kenraaliluutnantti Saton 31. divisioona hyökkäisi oikealla ylittäen Chindwin-joen ja jatkaen Kohimaan. Kenraaliluutnantti Yamauchin 15. divisioona hyökkäisi keskustassa ylittäen joen hieman etelämpänä edeten Ukhrulin eteläpuolitse Imphaliin johtavalle tielle tasangon pohjoisreunassa. Kenraaliluutnantti G. Yanagidan 33. divisioona etenisi vasemmalla pitkin Kalemyo-Tamu-Palel ja Tiddimin teitä Imphaliin.[1]
Ylitettyään joen Tamanthin ja Homalinin välisellä alueella 15.–16. maaliskuuta välisenä yönä 31. divisioona olisi lähellä Kohiman edustalla jaettuna kolmeen osastoon, jotka lähestyisivät sitä pohjoisesta, idästä ja etelästä. Oikean puoleinen osasto etenisi Layshin ja Phakekedzumin kautta Kohiman pohjoispuolelle. Keskimmäinen osasto, jota seuraisi divisioonan pääosat, kulkisi Fort Kearyn, Somran ja Jessamin kautta Kohimaan. Vasemman puoleinen kenraalimajuri M. Miyazakin johtama osasto kulkisi Ukhrulista Maoon ja edelleen Imphaliin johtavalle tielle. Divisioonan tehtävänä oli vallata ja pitää Kohima sekä valmistautua auttamaan 15. divisioona, joka hyökkäisi Imphaliin.[1]
Hyökkäykseen lähtevä 15. divisioona ei ollut kirjavahvuutensa mukainen, vaan siihen kuului ainoastaan kuusi jalkaväkipataljoonaa sekä 18 tykkiä. Divisioonan tuli 15.–16. maaliskuuta välisenä yönä ylittää Chindwin-joki Lawngmin ja Thaungdutin välillä. Sen kärjen tuli edetä Kamjongin, Ukhrulin ja Leishan kautta Imphaliin johtavalle tielle, joka sen tuli katkaista Kangpokpin ja Kanglatongbin väliltä. Pääosan tuli vallata Kanglatongbin hallinnan mahdollista korkea maastonkohta Imphalin tasangon pohjoispuolelta, josta se voisi osallistua Imphaliin suunnattuun hyökkäykseen. Divisioonan pääosa etenisi kohteeseensa kolmena osastona oikeanpuoleinen Thananin, Huminen, Chassudin ja Sangshakin, keskimmäinen Thananin, Sakokin ja Litanin (Sareikhong) sekä vasemmanpuoleinen Minthaan suojaten sivustan, mistä se jatkaisi Thananin ja Mollenin kautta Yaingangpokpiin. Divisioonan reservi tulisi oikean siiven takana.[1]
33. divisioona lähtisi viikkoa ennen muita divisioonia tehtävänään vetää Imphalin ja Kohiman alueen reservit pois. Sen tulisi edetä kolmena osastona linjalle Mawlaik-Yazagyo-Fort White. Kenraalimajuri T. Yamamoton komentama oikeanpuoleinen osasto etenisi 7. maaliskuuta Kalemyon ja Tamun väliselle tielle ja liittoutuneiden hyökkäyksen käytyä ylivoimaiseksi vetäytyä Witokin, Tamun ja Morehin väliselle alueelle, josta se jatkaisi edelleen Palelin kautta Imphaliin. Keskimmäinen osasto lähtisi samana päivänä Yazagyosta länteen tehtävänään katkaista Intian 17. divisioonan selustassa oleva Tiddimin tie Tongzangin alueella. Vasen osasto ylittäisi 7.–8. päivien välisenä yönä Mualbeimin kohdalla Manipur-joen, jonka jälkeen se kääntyisi pohjoiseen seuraten joen länsirantaa. Sen tehtävänä oli estää 17. divisioonan vetäytyminen MS100:n ja MS126:n välisellä alueella. Divisioonan reservin tehtävänä oli putää Fort Whiten alue, kunnes keskimmäinen osasto saavuttaisi Tongzangin alueen. Sen jälkeen reservi liittyisi keskimmäiseen osastoon. Reservi jättäisi pienen vajaan pataljoonan vahvuisen varuskunnan Fort Whiteen, kunnes Intian kansallisen armeijan joukot ottaisivat linnakkeen haltuunsa. Intian 17. divisioonan tultua saarretuksi keskimmäinen ja vasen osasto täydennettynä reservillä tuhoaisi intialaisdivisioonan vallaten Imphalin.[1]
Yamamoton osastoa ja 33. divisioonan reserviä lukuun ottamatta kolmen divisioonan tuli edetä viidakkopolkuja vuoristoisella alueella saavuttaakseen tavoitteensa kantaen kolmen viikon tarvikkeet ja ammukset. 15. armeija oli laskenut saavuttavansa tavoitteensa kolmessa viikossa ja kykenevänsä vakiinnuttamaan asemansa Kalemyosta Tamun ja Palelin kautta Imphaliin.[1]
Japanilaiset hyökkäävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Imphalin taistelu
Japanilaisten hyökkäys alkoi suunnitelman mukaisesti maaliskuun 7. päivän vastaisena yönä. Joukot etenivät nopeasti Chindwinjoella kulkevan etulinjan läpi niin, että Intian 17. divisioona jäi saarroksiin Imphaliin. Toista hyökkäystä Imphalin pohjoispuolella pidätteli Intian 20. divisioona, mutta Kohimaan johtanut tie meni poikki. Taistelu oli raivokasta, koska kummallakaan osapuolella ei ollut varaa antaa periksi (”Viidakon Stalingrad”), sillä japanilaiset tarvitsivat elintarvikkeita Imphalissa pysyäkseen hengissä, kun taas britit ja intialaiset tiesivät, että tappio avaisi tien syvälle Intiaan. Britannian kuninkaallisten ilmavoimien koneilla Imphaliin saarroksiin joutuneita joukkoja ja piiritystä kesti kaikkiaan 86 päivää.
Kohima
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kohiman taistelu
Kohiman taistelu jakautuu selkeisiin osiin. Ensimmäisessä vaiheessa Japanin 31. divisioona pyrki valtaamaan Kohiman harjanteen. Vaiheen merkittävin osa oli Kohimasta Imphaliin kulkevan huoltotien hallinnasta käydyt taistelut. Toisessa vaiheessa pieni varuskunta vapautettiin ja kolmannessa vaiheessa alueelle saapunut Intian XXXIII armeijakunta aloitti vastahyökkäyksen japanilaisten alueella olevien joukkojen lyömiseksi.
Vetäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mutaguchi määräsi jatkamaan hyökkäystä, mutta kesäkuun lopulla hän tajusi hyökkäyksensä epäonnistuneen joukkojen uupumuksen vuoksi. Hän määräsi joukkonsa vetäytymään 3. heinäkuuta takaisin Burmaan.
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yli 60 000 japanilaista sai surmansa tai haavoittui. Britit ja intialaiset kärsivät 17 500 sotilaan tappiot.
Taistelu osoitti, ettei Japani voita sotaa Kaakkois-Aasiassa. Slim aloitti hyökkäyksensä ja vuoden kuluttua se päättyi viimeisten japanilaisten karkotukseen Burmasta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Woodburn Kirby, S.: The War Against Japan Volume III: The Decisive Battles. Uckfield, Yhdistynyt kuningaskunta: Naval and Military Press, 2004. ISBN 1-84574-062-9 (englanniksi)
