Paavalin ja Theklan teot | |
---|---|
Acta Pauli et Theclae | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | tuntematon |
Kieli | muinaiskreikka (koinee) |
Genre | apostolien teot |
Julkaistu | n. 150–200 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Paavalin ja Theklan teot (usein Paavalin ja Teklan teot;[1] lat. Acta Pauli et Theclae) on Uuden testamentin apokryfisiin kirjoihin kuuluva kirjoitus, joka on ajoitettu noin vuosiin 150–200. Sen päähenkilö on Thekla, jonka Paavali sai kääntymään kristinuskoon. Kirjoitus on alun perin ollut osa laajempaa Paavalin tekoja.[2][3]
Paavalin ja Theklan teot ajoitetaan muiden Paavalin tekojen kanssa noin vuosiin 150–200,[3] ja joskus tarkemmin vuosiin 160–170.[2] Kirjoituksessa on kuitenkin joitakin piirteitä siitä, että se olisi säilyttänyt tietoja, jotka palautuvat ensimmäiselle vuosisadalle.[2] Kirjoituksella katsotaan olleen kolme tarkoitusta: puolustaa Paavalia erityisesti ebioniitteja vastaan; suosia neitsyyttä ja selibaattia; ja esittää, että naisillakin on oikeus saarnata ja suorittaa kastetoimituksia.[2]
Varhaisin lähde, joka mainitsee Paavalin ja Theklan teot, on Tertullianus. Hän vastusti kirjoitusta, koska se antaa ymmärtää, että naisillakin olisi ollut oikeus saarnata ja kastaa. Kokonainen Paavalin teot, joka kertoo Paavalin lähetysmatkoista, oli pitkään kadoksissa, ja Paavalin ja Theklan teot oli tärkeimpiä siitä tunnettuja osia. Vasta Paavalin tekojen löytymisen jälkeen kävi ilmi, että Paavalin ja Theklan teot oli alun perin ollut osa laajempaa kirjoitusta.[2]
Teksti oli myöhempinä aikoina hyvin suosittu, mikä käy ilmi siitä, että se erotettiin omaksi osakseen ja käännettiin lukuisille kielille.[2]
Kirjoitusta on luonnehdittu uskonnolliseksi romaaniksi. Se sijoittuu Vähän-Aasian Lykaoniaan, jossa Paavali on lähetysmatkallaan matkakumppaniensa Demaan ja Hermogeneen kanssa. He lähestyvät Ikonionia. Ikonionlainen Onesiforos tulee Paavalia vastaan vaimoineen ja poikineen, ja vie hänet kotiinsa. Paavali ylistää puheessaan neitsyyden hyvettä.[2]
Naapurin Thekla-neito, joka on kihlattu Thamyrikselle, kuulee Paavalin puheen ikkunan kautta. Hän viehättyy opetuksesta, eikä saa poistuttua ikkunan äärestä. Hänen huolestunut äitinsä kutsuu paikalle Thamyriksen, ja kertoo tälle, ettei tyttö ole syönyt eikä juonut kolmeen päivään, vaan pysynyt ikkunan ääressä. Suuttunut Thamyris kohtaa Demaan ja Hermogeneen ja lupaa heille palkkion tiedoista Paavalia vastaan. Nämä kertovat neitsyyttä koskevasta opetuksesta, ja kehottavat Thamyristä viemään Paavalin prefektin eteen syytettynä uusista opeista ja kristittynä olemisesta. Seuraavana päivänä Thamyris ja hänen kumppaninsa pidättävät Paavalin. Hänet viedään prefektiin eteen, kuulustellaan ja vangitaan.[2]
Thekla käy Paavalin luona vankilassa salaa yöaikaan, lahjottuaan sekä äitinsä kodin ovivahdin että vanginvartijan. Hän kuuntelee lumoutuneena Paavalin opetuksia. Sillä välin Theklan äiti ja Thamyris etsivät häntä kaupungilta. Hänet löydetään vankilasta, jossa hän ja monet muut kuuntelevat Paavalin opetusta. Prefekti määrää Paavalin ja Theklan tuotaviksi eteensä. Paavali ruoskitaan ja ajetaan kaupungista, kun taas Thekla määrätään äitinsä vaatimuksesta poltettavaksi. Teatterille kootaan rovio, ja Thekla asettuu siihen jumalallisen näyn rohkaisemana levittäen kätensä ristin muotoon. Kun roviota yritetään sytyttää soihdulla, yllättävä rankkasade kuitenkin sammuttaa tulen.[2]
Sillä välin Paavali on häädettynä yhdessä Onesiforoksen ja tämän perheen kanssa. He piileskelevät haudassa tien varrella. Koska heillä ei ole ruokaa, Paavali riisuu tunikansa ja lähettää pojan kaupunkiin ostamaan sillä ruokaa. Poika kohtaa Theklan ja johdattaa tämän piilopaikkaan. Thekla tapaa Paavalin rukoilemasta hänen vapautumistaan liekeistä. Hän vastaa kiitosrukouksella. Thekla haluaa leikkauttaa hiuksensa ja ryhtyä seuraamaan Paavalia, ja sanoo haluavansa kasteen. Paavali pyytää häntä olemaan kärsivällinen. Onesiforos perheineen palaa Ikonioniin, kun taas Paavali ja Thekla jatkavat Antiokiaan.[2]
Antiokiassa kaupungin merkkihenkilöihin kuuluva Aleksandros näkee Theklan, ihastuu tähän ja yrittää ostaa tämän Paavalilta. Paavali vastaa ettei tyttö ole hänen. Aleksandros yrittää lähennellä Theklaa, mutta tämä repii hänen juhlavaatteensa ja murskaa hänen kultaseppeleensä, jossa on keisarin kuva. Aleksandros ilmiantaa Theklan prefektille, joka teosta kuultuaan määrää tytön heitettäväksi pedoille. Thekla haluaa varmistua pysyvänsä neitsyenä kuolemaansa saakka, ja niin hänet asetetaan keisari Claudiuksen serkun kuningatar Tryphaenan huostaan. Kuningatar, joka on juuri menettänyt tyttärensä, saa lohdutusta Theklan seurasta ja kiintyy tähän.[2]
Kun Theklan teloitushetki koittaa, hänet viedään teatterille, ja hänet sidotaan naarasleijonaan. Leijona kuitenkin vain nuolee Theklan jalkoja. Heltynyt Tryphaena vie Theklan takaisin kotiinsa. Teloitusta yritetään uudelleen seuraavana päivänä, mutta naarasleijona asettuu Theklan jalkojen juureen puolustamaan tätä muilta pedoilta. Thekla kastaa itse itsensä teatterin vesisäiliössä. Yleisössä olevat naiset osoittavat Theklalle suosiotaan. Viimeisenä yrityksenä Thekla sidotaan kahteen härkään, joita ärsytetään tulella. Tuli kuitenkin polttaa Theklan köydet ja hän pääsee pakoon häriltä. Tryphaena pyörtyy. Yleisöön leviää huhu hänen kuolemastaan, ja näytös keskeytetään. Thekla vapautetaan. Hän kertoo olevansa omistautunut Jumalalle tämän palvelijattarena. Tryphaena vie Theklan kotiinsa, missä Theklan saarnat saavat hänet ja monet palvelijat kääntymään kristityiksi.[2]
Thekla alkaa etsiä Paavalia ja saa tietää tämän olevan Myrassa. Hän tekeytyy mieheksi ja lähtee Myraan etsimään Paavalia yhdessä Tryphaenan antaman saattajan kanssa. Thekla löytää Paavalin ja kertoo tälle kaikesta tapahtuneesta, mukaan lukien kasteensa. Kaikki yhtyvät kiitokseen Theklan pelastumisesta. Thekla ilmoittaa aikovansa palata Ikonioniin. Paavali lähettää hänet sanoen: ”Mene ja opeta siellä Jumalan käskyjä”. Ikonionissa Thekla saa tietää Thamyriksen kuolleen. Hän kuitenkin löytää Onesiforoksen perheen ja todistaa näille uskostaan. Sitten Thekla siirtyy Ikonionista Seleukeiaan. Omistettuaan elämänsä kansan herättämiselle hän lopulta vaipuu kuolonuneen.[2]
Kirjoituksessa kuvatut tapahtumat ovat selvästi fiktiivisiä ainakin pääosiltaan. Tietyt yksityiskohdat eivät käy yksiin Paavalin lähetysmatkojen ajoituksen kanssa. Eräs tällainen seikka on juutalaisten täydellinen puuttuminen Paavalin syyttäjien joukosta. Toinen on se seikka, että jo pelkkä kristityn nimi riittää tuomioon; tämä sopii paremmin 100-luvulle kuin vielä keisari Claudiuksen aikaan. Demasta ja Hermogenestä on ehdotettu gnostilaisen harhaopin edustajiksi tekstissä.[2]