Paavo Arhinmäki

Paavo Arhinmäki
Arhinmäki Säätytalolla 2020.
Arhinmäki Säätytalolla 2020.
Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri
Kataisen hallitus
22.6.2011–4.4.2014
Edeltäjä Stefan Wallin
Seuraaja Pia Viitanen
Kansanedustaja
21.3.2007–08.09.2021
Ryhmä/puolue vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1976 (ikä 48)
Helsinki
Ammatti Kansanedustaja
Puoliso Päivi Lahti
Tiedot
Puolue vasemmistoliitto
Koulutus ylioppilas
Aiheesta muualla
www.paavoarhinmaki.fi

Paavo Erkki Arhinmäki (s. 13. joulukuuta 1976 Helsinki)[1] on suomalainen vasemmistoliiton poliitikko. Hän toimi kansanedustajana 2007–2021, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2019–2021, puolueensa puheenjohtajana vuosina 2009–2016 ja kulttuuri- ja urheiluministerinä vuosina 2011–2014. Hän oli vasemmistoliiton ehdokkaana vuoden 2012 presidentinvaalissa.

Arhinmäki on ollut Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001. Kaupunginhallituksen jäsenenä hän toimi 2017–2019 ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana 2019–2021.

Arhinmäki valittiin Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestariksi elokuussa 2021.[2] Hänen tilalleen eduskuntaan nousi kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed.[3]

Arhinmäki on toiminut valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana vuodesta 2019 alkaen.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki kävi Helsingin Alppilan lukiota ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1995.[1] Hän on opiskellut sosiologiaa ruotsinkielisessä Svenska social- och kommunalhögskolanissa.[4]

Ennen valintaansa kansanedustajaksi Arhinmäki työskenteli muun muassa kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustajana,[5] suoritti siviilipalveluksen liikuntavammaisten koulussa luokka-avustajana sekä työskenteli SAKKI ry:ssä, Kansan Uutisten kesätoimittajana ja nurmikon leikkaajana Helsingin kaupungin rakennusviraston puisto-osastolla.[6]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorisopoliitikkona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki osallistui eduskuntavaaleihin 1999 Helsingin vaalipiirissä ja sai 768 ääntä.[7] Vuoden 2000 kuntavaaleissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 757:llä äänellä.[8] Arhinmäki toimi jäsenenä Helsingin opetuslautakunnassa vuosina 1997–2004 ja 2007–2008 sekä kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuosina 2005–2007.[1]

Arhinmäki oli mukana järjestämässä kuokkavierasjuhlia vuonna 2000 ennen vuosittaisten mielenosoitusten muuttumista väkivaltaisiksi.[9] Vuosina 2001–2005 hän oli vasemmistonuorten puheenjohtaja ja tuli tunnetuksi aktivistina sekä radikaalina punavihreänä poliitikkona.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Arhinmäki sai 3 065 ääntä, mikä riitti ensimmäiseen varasijaan. Vasemmistoliiton vuoden 2006 ylimääräisessä puoluekokouksessa Arhinmäki hävisi puheenjohtajavaalin Martti Korhoselle.

Kansanedustajaksi ja puolueen puheenjohtajaksi: 2007–2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arhinmäki Turussa vuonna 2011.

Vuoden 2007 vaaleissa Arhinmäki valittiin eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä 6 859 äänellä.[10] Ensimmäisellä kaudellaan eduskunnassa Arhinmäki oli lakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan jäsen. Hän toimi Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 2008–2011.[1] Kesäkuussa 2009 Arhinmäki valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi eurovaalitappion jälkeen eronneen Martti Korhosen seuraajaksi.[11] Arhinmäki voitti vastaehdokkaansa – niin ikään ensimmäisen kauden kansanedustajan – Merja Kyllösen puoluevaltuuston äänestyksessä luvuin 34–20.[12]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Arhinmäki oli puolueensa sekä Helsingin vaalipiirin suurin ja koko maan neljänneksi suurin ääniharava keräten 17 226 ääntä.[13] Arhinmäki oli myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas presidentinvaaleissa 2012. Hän oli Suomen historian nuorin presidenttiehdokas.[14] Hän sai 5,5% äänistä ja sijoittui kuudenneksi.[15]

Kulttuuri- ja urheiluministeri: 2011–2014

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 vaalien jälkeen vasemmistoliitosta tuli hallituspuolue ja Arhinmäki valittiin kulttuuri- ja urheiluministeriksi.[16]

Kulttuuriministerinä Arhinmäki pyrki nostamaan esiin vähemmälle huomiolle jääneitä taiteen ja kulttuurin muotoja.[17] Liikunnan alalla Arhinmäki siirsi rahoja hallinnosta ruohonjuuritasolle.[18] Ministeriaikanaan Arhinmäki ajoi rahoitusta Olympiastadionin perusparannukseen[19] ja valtion tukea Helsingin keskustakirjaston rakentamiseen.[20] Opintotuesta vastaavana ministerinä hän sitoi opintotuen indeksiin.[21] Arhinmäki laajensi etsivää nuorisotyötä ja nuorten työpajatoimintaa koko maahan.[22] Tasa-arvosta vastaavana ministerinä hän uudisti tasa-arvolakia.[23]

Kulttuuriministerinä Arhinmäki jätti elokuussa 2011 väliin Helsingin Musiikkitalon avajaiset. Arhinmäki kertoi menevänsä ”mieluummin konserttiin kuin tuommoiseen enemmän kilistelytilaisuuteen”. Avajaisten sijaan hän matkusti Liettuaan seuraaman Suomen koripallomaajoukkueen ottelua. Kulttuuriväki raivostui Arhinmäen päätöksestä, etenkin kun myös tilaisuus Sibelius-Akatemiassa peruttiin kyseisen koripallomatkan vuoksi. Kesällä 2012 Arhinmäki jätti väliin Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlat. Poisjääntien myötä syntyi humoristinen Paavo ei ollut täälläkään -ilmiö. Kyseisellä Facebookiin perustetulla sivustolla sai ilmoittaa, missä kulttuuriministeri ei ollut ollut läsnä.[24]

Vuonna 2013 yleisurheilun MM-kilpailuissa Moskovassa Arhinmäki protestoi Venäjän niin sanottua homopropagandalakia vastaan heiluttamalla sateenkaarilippua katsomossa.[25] Saman vuoden elokuussa Arhinmäki kutsui rap-artisti Cheekin musiikkia ”hirveäksi sonnaksi”.[24][26] Sotšin talviolympialaisissa 2014 Arhinmäen alkoholinkäyttö Suomen jääkiekkomaajoukkueen pronssijuhlissa herätti huomiota ja Arhinmäki pahoitteli myöhemmin käytöstään.[27] Ennen paluutaan Suomeen hän kommentoi Norjan menestystä naisten 30 kilometrin hiihdossa toteamalla, että ”jos norjalaisilla on mennyt voitelu ja lääkitys tähän saakka pieleen, niin nyt se oli kunnossa.” Kommentin tulkittiin viittaavan dopingin käyttöön, ja se herätti kohua myös Norjassa.[24][28]

Vasemmistoliitto jättäytyi hallituksesta huhtikuussa 2014 opiskelijoihin, eläkeläisiin, työttömiin ja lapsiperheisiin kohdistuneiden leikkauspäätösten takia[29], ja Arhinmäki luopui ministerin tehtävistään 4. huhtikuuta 2014.[30] Kokoomuksen puoluekokouksen yhteydessä kesäkuussa 2014 eräät puheenjohtajakandidaatit kertoivat Arhinmäen olleen hallituksessa vaativa neuvottelukumppani: Alexander Stubb ilmoitti olleensa jo aamusta ”frustroitunut” ja Jan Vapaavuori oli ruvennut kaipaamaan ”toista Paavoa” (Paavo Väyrystä).[31]

Arhinmäki on listannut merkittävämmäksi saavutuksekseen ministerinä Helsingin olympiastadionin peruskorjauksen järjestämisen.[24]

Luopuminen puheenjohtajuudesta ja kansanedustajuus 2014–2021

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki valittiin kansanedustajaksi 7 910 äänellä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.[32] Marraskuussa 2015 Arhinmäki ilmoitti, ettei asetu enää ehdolle vasemmistoliiton puheenjohtajaksi kesän 2016 puoluekokouksessa.[33] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi 6 775 äänellä.[34]

Marraskuussa 2020 Arhinmäki asetettiin Vasemmistoliiton ehdokkaaksi Helsingin pormestariksi vuoden 2021 kunnallisvaaleissa.[35] Vaalien jälkeen Arhinmäki valittiin Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestariksi elokuussa 2021. Samalla hän luopui kansanedustajan tehtävästä.

Poliittiset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki on kirjoittanut ajatuksistaan kirjan Punavihreä sukupolvi. Punavihreyden lisäksi Arhinmäki määrittelee itsensä ”demokraattiseksi sosialistiksi”.[12] Helsingin Sanomien Minttu Mikkosen mukaan Arhinmäki tunnetaan räväkkänä ja terävänä poliitikkona, joka kannattaa punavihreää, arvoliberaalia linjaa ja vaatii vasemmistoliitolta vahvaa aatteellisuutta.[36]

Heti puheenjohtajavalintansa jälkeen Arhinmäki määritteli vasemmistoliiton puolueeksi, joka kannattaa demokraattista sosialismia.[37] Arhinmäki on kertonut haluavansa uudistaa puoluetta nykyaikaisempaan suuntaan ja selkeyttää puolueen viestiä.[12] Arhinmäen mielestä vasemmistoliitto tarvitsee jatkossakin vahvan aatepohjan. Hänestä on vaikea nähdä vasemmistopuoluetta, joka ei nojaisi sosialismiin ja humanismiin, mutta näitä aatteita ei Arhinmäen mukaan kuitenkaan pidä nähdä rajoittavina tai valmiiden vastauksien antajana.[38]

Arhinmäki on vaatinut kaikkein köyhimpien kansalaisten aseman parantamista. Maaliskuussa 2006 hän esitti pienimpien sosiaalitukien ja työmarkkinatuen nostoa sekä maataloudelta leikattujen EU-tukien kompensaatiota.[39] Arhinmäki vastusti Vanhasen II hallituksen yliopistouudistusta[40] ja Lex Nokiaa[41]. Hän ei kannata eläkeiän nostoa.[42] Arhinmäki on tiukan kielteinen ydinvoimaa kohtaan.[43] Hän suhtautuu maahanmuuttajiin myönteisesti.[44] Arhinmäki kannattaa turkistarhauksen lopettamista, mutta vasta siirtymäajan jälkeen.[45] Arhinmäki haluaisi rauhanturvaajat pois Afganistanista.[46] Arhinmäki on esittänyt valtionyhtiöiden aseman vahvistamista ja niiden omistajaohjauksen tiukentamista. Hänen mielestään valtionyhtiöissä valtion omistusta ei tule vähentää vaan lisätä.[47]

Arhinmäki teki esityksen laajentaa hyvitysmaksut tietokoneisiin ja matkapuhelimiin, joka kuitenkin kaatui hallituksessa joulukuussa 2011.[48]

Arhinmäki on kertonut olevansa feministi. Hänen mukaansa yhteiskunnassa on paljon sukupuolittuneita rakenteita, jotka sortavat sekä naisia että miehiä. Arhinmäki haluaa purkaa ne esimerkiksi koulutuksesta ja työelämästä.[49]

Urheilu-ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavo Arhinmäki pelasi jalkapalloa lapsuudessaan ja nuoruudessaan Helsingin Ponnistuksessa, Kullervossa, Käpylän Pallossa sekä Malmin Palloseurassa. Hän on pelannut B-poikien SM-sarjassa ja A-nuorten SM-sarjassa. Miesten tasolla Arhinmäki edusti Käpylän Palloa 2. divisioonassa ja SAPA:a 3. divisioonassa vuosina 1997–2006. Myöhemmin hän on pelannut alemmilla sarjatasoilla ja ikämiessarjoissa.

Jalkapallon kakkoslajina Paavo Arhinmäki pelasi koripalloa nuorten sarjoissa Helsingin Visassa.

Kohuja ja rikosepäilyjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2018 Arhinmäki ja perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri ajautuivat kesken mediahaastattelun sanaharkkaan, kun Arhinmäki suuttui Meren antamasta lausunnosta, jonka koki olevan sisällöltään ristiriidassa haastattelua edeltäneen kokouksen kanssa. Meri syytti Arhinmäkeä tönäisemisestä, käsiksi käymisestä ja tökkäisemisestä.[50][51] Arhinmäki kertoi myöhemmin, ettei hänen tarkoituksensa ”ollut millään tavalla koskea häneen (Mereen) enkä myöskään tämän videon perusteella niin tee”. Arhinmäki kuitenkin pyysi Mereltä Facebookissa anteeksi, ”jos hänen kätensä oli osunut Mereen”.[51]

Arhinmäki on kertonut saaneensa 15 päiväsakkoa julkisrauhan rikkomisesta ydinvoimala-alueella.[52]

Vasemmistonuorten puheenjohtajana ollessaan Arhinmäen väitettiin osallistuneen FC Jokereiden ottelussa poliiseille osoitettuihin herjaushuutoihin, joissa viitattiin kahden poliisin surmanneeseen Steen Christenseniin ja kuolleisiin poliiseihin. Paikalla olleet poliisit olivat närkästyneet tästä, ja Helsingin rikospoliisi kirjoitti asiasta Murharyhmä-lehdessään.[53] Vuonna 2007 Suomi-Serbia -jalkapallo-ottelussa Arhinmäki oli kutsunut serbialaisfaneja murhaajiksi ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Annika Lapintie keskusteli hänen kanssaan asiasta.[54]

Rikostuomio graffitin teosta vuonna 2023

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki teki juhannusaattona 2023 laittoman graffitin junaradan tunneliin Vantaalla.[55][56] Arhinmäen teos pestiin pois heti seuraavana maanantaina.[56][57] Pesusta laskutettiin 3 500 euroa[58][59]. Poliisin mukaan junaliikenne jouduttiin pysäyttämään noin kymmeneksi minuutiksi.[60] Tapauksesta uutisoivat mm. CNN[61], Bild[62], Aftonbladet[63] ja New York Post[64]. Syyttäjä päätti syytteen nostamisesta 21. marraskuuta 2023 rikosnimikkeenä vahingonteko.[65] Hänet tuomittiin rikoskumppaninsa kera rangaistukseen ja Arhinmäki sai 20 päiväsakkoa, josta Arhinmäen tuloilla maksettavaa kertyy 2 520 euroa.[66]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki on syntynyt Helsingissä ja asui nuoruusvuosinaan Pasilassa. Arhinmäki on ollut naimisissa eläinlääkäri Päivi Lahden kanssa tammikuusta 2012.[67] Parilla on kaksi tytärtä, jotka syntyivät helmikuussa 2012 ja maaliskuussa 2015.[68][69] Arhinmäki asuu perheineen Kruununvuorenrannassa.[70] Elokuvantekijä Jussi Arhinmäki on Paavo Arhinmäen veli.[71]

Hän kertoo olevansa kasvissyöjä.[72] Hän ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.[73]

Jalkapallofanitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki tunnetaan innokkaana jalkapallofanina.[74] Kotimaassa hänen suosikkijoukkueensa oli FC Jokerit, jonka kannattajaryhmä 116% Boysia hän oli perustamassa. Nykyisin hän kannattaa Käpylän Palloa.[75][76] Hänen ulkomaalaiset suosikkiseuransa ovat AIK ja Chelsea FC.[77] Arhinmäki harrastaa myös polkupyöräilyä.[78]

Vuonna 2021 julkaistiin Arhinmäen kirjoittama muistelmateos Kaiken se kestää (WSOY), jossa Arhinmäki muistelee hetkiään Suomen jalkapallomaajoukkuen kannattajana ja kannattajayhdistys SMJK:n jäsenenä.[79]

Kunniamerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Paavo Arhinmäki Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. ↑ Keski-Oja, Laura: Vasemmisto­liitto valitsi Paavo Arhinmäen Helsingin apulais­pormestariksi Helsingin Sanomat. 15.7.2021. Viitattu 15.7.2021.
  3. ↑ Silvia Modig ei lähde eduskuntaan, Suldaan Said Ahmedista ensimmäinen somalitaustainen kansanedustaja – "Lasikatot on tehty rikottaviksi" Yle Uutiset. 28.6.2021. Viitattu 28.6.2021.
  4. ↑ Paavo på svenska (Arkistoitu sivu) Paavo Arhinmäen kotisivu. Viitattu 19.8.2015. (ruotsiksi)
  5. ↑ Arhinmäki - ammattipoliitikko kouluiästä lähtien MTV Uutiset. 10.6.2009.
  6. ↑ Paavo Arhinmäki (Arkistoitu sivu) Paavoarhinmäki.fi. Viitattu 19.8.2015.
  7. ↑ Eduskuntavaalit 1999: Ehdokkaat ja valitut (Ks. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain) Tilastokeskus. Viitattu 19.8.2015.
  8. ↑ Kunnallisvaalit 2000: Helsinki HS.fi. Viitattu 19.8.2015.
  9. ↑ Sharma, Leena: Henkilökuvassa Helsingin vaalipiirin ääniharava Paavo Arhinmäki. Suomen Kuvalehti, 2008, nro 20, s. 52–57. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.8.2015.
  10. ↑ Eduskuntavaalit 18.3.2007: Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri Vaalit.fi. 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 19.8.2015.
  11. ↑ Arhinmäestä vasemmistoliiton puheenjohtaja Yle Uutiset. 27.6.2009. Viitattu 8.5.2014.
  12. ↑ a b c Rantanen, Miska: Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Arhinmäki haluaa 20 paikkaa eduskuntaan (Arkistoitu sivu) HS.fi. 28.6.2009. Viitattu 19.8.2015.
  13. ↑ Eduskuntavaalit 2011 tulospalvelu HS.fi. Viitattu 19.8.2015.
  14. ↑ Arhinmäki vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 20.11.2011.
  15. ↑ Koko maa - ehdokkaiden kannatus Yle.fi/vaalit.
  16. ↑ Vasemmistoliitto hallitukseen - Arhinmäestä kulttuuriministeri Yle.fi. 19.6.2011.
  17. ↑ Katutaiteilijat kiittivät Arhinmäkeä Kansan Uutiset. Viitattu 11.2.2016. fi-FI
  18. ↑ Ministeri Arhinmäki: Seuratuki nousee viiteen miljoonaan 22.9.2013. OKM.
  19. ↑ Hallituksesta eronnut Arhinmäki sai lämpimät kiitokset Olympiastadionilta HS.fi. Viitattu 11.2.2016.
  20. ↑ Arhinmäki: Helsingin keskustakirjastosta Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlahanke 14.6.2013. OKM.
  21. ↑ Opintotuki: Lyhenee, suurenee, sidotaan indeksiin Kansan Uutiset. Viitattu 11.2.2016. fi-FI
  22. ↑ Etsivä nuorisotyö löytää nuoret 17.1.2013. OKM.
  23. ↑ Seta palkitsi Itellan ja Paavo Arhinmäen Yle Uutiset. Viitattu 15.2.2016.
  24. ↑ a b c d Kuittinen, Tarja & Lehto, Mika: Arhinmäen ministeriura oli täynnä väriläiskiä - mikä sinulle jäi mieleen? Is.fi. 27.3.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 16.3.2018.
  25. ↑ Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovan stadionilla Ilta-Sanomat. 17.8.2013
  26. ↑ Glad, Laura: Gloria: Paavo Arhinmäki haukkuu Cheekin - "Hirveää sontaa" Is.fi. 21.8.2013. Ilta-Sanomat. Viitattu 16.3.2018.
  27. ↑ Paavo Arhinmäki Sotshin tapahtumista: "No, sammuin tai väsähdin" Yle Uutiset. 24.2.2014. Viitattu 21.5.2014.
  28. ↑ Oksanen, Jaana: Norjalaiset kuumenivat Arhinmäen hiihtokommentista: "Suomi on häpeäksi koko maailmalle" Is.fi. 24.2.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 16.3.2018.
  29. ↑ Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta Yle Uutiset. Viitattu 11.2.2016.
  30. ↑ Muutoksia valtioneuvostossa. 4.4.2014. Valtioneuvosto. Arkistoitu 5.4.2014. Viitattu 4.4.2014.
  31. ↑ Pusihali, vastasi Arhinmäki Stubbille Kansan Uutiset. 13.6.2014. Viitattu 13.3.2015.
  32. ↑ 26 – Paavo Arhinmäki, VAS Vaalikone. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2019.
  33. ↑ Forsberg, Tiina: Arhinmäki ei hae jatkokautta vasemmistoliiton johdossa Yle Uutiset. 21.11.2015. Viitattu 21.11.2015.
  34. ↑ Paavo Arhinmäki Vaalikone. 18.4.2019. Yleisradio. Viitattu 8.5.2019.
  35. ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paavo-arhinmaki-on-vasemmistoliiton-pormestariehdokas-helsingissa/7989372
  36. ↑ Mikkonen, Minttu: Punavihreä tulevaisuuden toivo. Helsingin Sanomat, 1.5.2005.
  37. ↑ Arhinmäki: En ole kommunisti Nelonen 27.6.2009
  38. ↑ Lohikoski, Juhani: Vasemmistoliiton aktiivit puhuvat Murros.net. 3.1.2005. Viitattu 13.2.2015.
  39. ↑ Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas Paavo Arhinmäki: Työttömille ja viljelijöille korotus, Verstas 22.3.2006, Vasemmistoliitto
  40. ↑ Yliopistolaki siunattiin Paavoarhinmäki.fi. 16.6.2009. Viitattu 13.5.2015.
  41. ↑ Lex Nokia hylkyyn Paavoarhinmäki.fi. 2.12.2008. Viitattu 13.5.2015.
  42. ↑ Mekaaninen eläkeiän nosto ei ratkaise ongelmaa Paavoarhinmäki.fi. 26.9.2014. Viitattu 13.5.2015.
  43. ↑ Arhinmäen kanta ydinvoimaan tiukan kielteinen Kaleva.fi. 27.6.2009. Viitattu 13.2.2015.
  44. ↑ Huru, Jouko: Aate myönteinen maahanmuuttajille, Kansan Uutiset 4.7.2009
  45. ↑ Arhinmäki lupaa tehdä vasemmistoliitosta räväkän haastajan Turun Sanomat. 27.6.2009. Viitattu 13.2.2015.
  46. ↑ Arhinmäki: Rauhanturvaajat pois Afganistanista
  47. ↑ Arhinmäki kaavailee kansan pankkia Kansan Uutiset. 19.8.2009. Viitattu 15.9.2019.
  48. ↑ http://www.hs.fi/politiikka/Arhinm%C3%A4en+esitys+hyvitysmaksujen+laajentamisesta++kaatui/a1305551454178
  49. ↑ Karvala, Kreeta: Puoluejohtajat IL-tentissä: Feministi vai tasa-arvon kannattaja? Iltalehti.fi. 8.3.2015. Iltalehti. Viitattu 17.12.2017.
  50. ↑ Laurila, Salla: Videon tapahtumat kuumentavat: Paavo Arhinmäen ja Leena Meren välille syttyi sanaharkka kesken haastattelun – "Tönäisit minua" Mtv.fi. 14.3.2018. MTV3. Viitattu 16.3.2018.
  51. ↑ a b Manninen, Tuomas: Videot paljastavat totuuden Arhinmäen väitetystä tönäisystä Is.fi. 14.3.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 16.3.2018.
  52. ↑ Paavo Arhinmäki City. Viitattu 15.9.2019.
  53. ↑ Arhinmäki osallistui vihaiseen puheeseen Aamulehti, 28.7.2011
  54. ↑ Arhinmäki kutsui serbialaisfaneja murhaajiksi Iltasanomat.fi. 5.6.2007. Viitattu 13.5.2015.
  55. ↑ HS: Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki jäi kiinni laittoman graffitin teosta Yle Uutiset. 24.6.2023. Viitattu 25.6.2023.
  56. ↑ a b Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki pysäytti poliisin mukaan junaliikenteen maalatessaan laitonta graffitia Yle Uutiset. 26.6.2023. Viitattu 26.6.2023.
  57. ↑ Rikosepäilyt | Paavo Arhinmäen juhannuksena tekemää laitonta graffitia pestään pois – Hinta viranomaisen mukaan tuhansia euroja Helsingin Sanomat. 26.6.2023. Viitattu 26.6.2023.
  58. ↑ Arhinmäen graffiti | Arhinmäen tempauksen hintalappu varmistui Helsingin Sanomat. 28.6.2023. Viitattu 1.7.2023.
  59. ↑ Arhinmäen graffiti | Miten yhden graffitin poisto voi maksaa 3 500 euroa? Väylävirasto vastaa Helsingin Sanomat. 29.6.2023. Viitattu 1.7.2023.
  60. ↑ Helpinen, Vappu ja Lassila, Eero: Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki pysäytti poliisin mukaan junaliikenteen maalatessaan laitonta graffitia Yle Uutiset. 26.6.2023. Viitattu 27.6.2023.
  61. ↑ Amy Woodyatt: Art-loving Helsinki deputy mayor caught graffitiing the city CNN. 30.6.2023. Viitattu 6.7.2023. (englanniksi)
  62. ↑ Finnland: Vize-Bürgermeister (46) beim Graffiti-Sprühen erwischt bild.de. 27.6.2023. Viitattu 6.7.2023. (saksa)
  63. ↑ Finsk politiker ertappad med att ha klottrat www.aftonbladet.se. 27.6.2023. Viitattu 6.7.2023. (ruotsiksi)
  64. ↑ View Author Archive, Get author RSS feed: Helsinki deputy mayor Paavo Arhinmäki busted for graffiti mural nypost.com. 28.6.2023. Viitattu 6.7.2023. (englanti)
  65. ↑ Rikosepäilyt | Paavo Arhinmäkeä vastaan nostettiin syyte Helsingin Sanomat. 24.11.2023. Viitattu 24.11.2023.
  66. ↑ Palkoaho, Milla: Paavo Arhinmäki tuomittiin graffitista Helsingin Sanomat. 26.1.2024. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 27.1.2024.
  67. ↑ Paavo Arhinmäki meni naimisiin HS.fi. 7.1.2012. Viitattu 30.7.2014.
  68. ↑ Tamminen, Jenni: Paavo Arhinmäki jäi isyyslomalle Uusisuomi.fi. 10.2.2012. Viitattu 30.7.2014.
  69. ↑ Grönholm, Pauliina: Paavo Arhinmäki sai tyttären Helsingin Sanomat. 30.3.2015. Viitattu 30.3.2015.
  70. ↑ Paavo Arhinmäki Paavoarhinmäki.fi. Viitattu 27.6.2024.
  71. ↑ Paavo Arhinmäen veli viuhahteli Säätytalon edessä, poliisi nappasi Iltasanomat.fi. 23.5.2008. Viitattu 13.2.2015.
  72. ↑ http://www.punajuuri.net/?id=1&tmp=0
  73. ↑ Arhinmäki: voisin armahtaa totaalikieltäytyjän YLE X. Viitattu 13.1.2012.
  74. ↑ Seiska 38/2007
  75. ↑ Kuivalainen, Aaro: Fanihaastattelussa Paavo Arhinmäki. Huikee Setti, 2016. Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry.
  76. ↑ Matti Simula: Ehdokas Paavo Arhinmäki, miksi viivyttelitte lähtöä presidenttikilpaan? Suomenkuvalehti.fi. 21.1.2012. Viitattu 11.12.2023. (englanti)
  77. ↑ Tätä tatuointia Arhinmäki piilottelee Iltalehti. 4.1.2012. Viitattu 13.5.2014.
  78. ↑ Sippola, Jussi: Himopyöräilijä Paavo Arhinmäki paljastaa autofantasiansa HSTV:n Vaaliajelulla-sarjassa Helsingin Sanomat. 13.4.2015. Viitattu 20.10.2024.
  79. ↑ Kirjat | ”Istuin tietenkin stadionin vessassa” – näin Paavo Arhinmäki kertoo uutuuskirjassaan huipennuksesta, joka vei Huuhkajat EM-lopputurnaukseen Helsingin Sanomat. 29.4.2021. Viitattu 11.12.2023.
  80. ↑ HS:n kunniamerkkikone Helsingin Sanomat. 2.12.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paavo Arhinmäki.
Edeltäjä:
Martti Korhonen 		Vasemmistoliiton puheenjohtaja
2009–2016 		Seuraaja:
Li Andersson
Edeltäjä:
Stefan Wallin 		Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri
2011−2014 		Seuraaja:
Pia Viitanen
Vasemmistoliiton kansanedustajat
Helsingin vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011
Suomen kulttuuriministerit

Meeri Kalavainen (1970) | Jouko Tyyri (1971) | Pentti Holappa (1972) | Marjatta Väänänen (1972) | Kalevi Kivistö (1975) | Kaarina Suonio (1982) | Arvo Salo (1983) | Gustav Björkstrand (1983) | Anna-Liisa Kasurinen (1987) | Tytti Isohookana-Asunmaa (1991) | Claes Andersson (1995) | Suvi-Anne Siimes (1998) | Suvi Lindén (1999) | Kaarina Dromberg (2002) | Tanja Karpela (2003) | Stefan Wallin (2007) | Paavo Arhinmäki (2011) | Pia Viitanen (2014) | Sanni Grahn-Laasonen (2015) | Sampo Terho (2017) | Annika Saarikko (2019, 2020) | Hanna Kosonen (2019) | Antti Kurvinen (2021) | Petri Honkonen (2022) | Sari Multala (2023)