Pajuhangokas

Pajuhangokas
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Nirkot Notodontidae
Alaheimo: Aitonirkot Notodontinae
Suku: Furcula
Laji: furcula
Kaksiosainen nimi

Furcula furcula
(Clerck, 1759)

Katso myös

  Pajuhangokas Wikispeciesissä
  Pajuhangokas Commonsissa

Pajuhangokas (Furcula furcula) on melko yleinen nirkkoihin lukeutuva yöperhonen.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajuhangokas muistuttaa koivuhangokasta (Furcula bicuspis) ja haapahangokasta (Furcula bifida), mutta on yleisväriltään näitä harmaampi. Etusiipien pohjaväri on harmaa. Siiven poikki kulkee leveä, tummanharmaa poikkivyö, jonka sisä- ja ulkoreuna rajoittuu mustaan viiruun. Viirujen ulkopuolella on ruskeanoranssia varjostumaa. Siiven kärkiosassa on kolme tummaa, mutkittelevaa poikkiviirua ja uloimman poikkiviirun ulkopuolella siiven etureunassa on tummanharmaa, kiilanmuotoinen laikku, jonka yhteydessä on usein ruskeanoranssia varjostumaa. Takasiivet ovat vaaleanharmaat, erityisesti etu- ja takareunan ulkonurkasta tummemmat, ja niissä on tumma keskitäplä. Sekä etu- että takasiipien ulkosyrjässä siipisuonten väleissä on mustat täplät. Pohjois-Suomessa tavattavalla maantieteellisellä muodolla f. ajatar ruumiin värisävy on siipiä tummempi ja siipien kuviointi sumeaa eikä yhtä kontrastista. Siipiväli on 27–38 mm.[2][3][4][5]

Aikuisen perhosen tapaan myös toukka muistuttaa erehdyttävästi koivu- tai haapahangokasta. Se on täysikasvuisena 32–40 mm pitkä ja kellanvihreä. Toukan etupäässä selkäpuolella on kyhmy, jonka etupuolella on kolmiomainen, punaruskea laikku. Takaa selkä on leveälti punaruskea. Punaruskeat alueet ovat yleensä yhteensulautuneet. Toukan peräpäässä on kaksi pitkää uloketta.[4][6]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajuhangokkaan levinneisyys ulottuu Pohjois-Espanjasta Turkkiin, Baltiaan ja aina Kiinaan ja Japaniin saakka. Välimeren alueella sitä ei kuitenkaan tavata. Lajia tavataan myös Pohjois-Amerikassa.[4] Suomessa pajuhangokas on melko yleinen ja sitä tavataan harvakseltaan Pohjois-Lappiin saakka, ei kuitenkaan tunturialueilla[4]. Perhoset lentävät yhtenä tai kahtena sukupolvena, joista ensimmäinen on lennossa toukokuun loppupuolelta heinäkuulle ja harvinainen toinen sukupolvi elo-syyskuussa.[7]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajuhangokkaan elinympäristöä ovat pajuja kasvavat lehti- ja sekametsät sekä metsänreunamat. Se ei ole ilmeisesti kovin paikkauskollinen, ja joskus perhosia voi tavata muunkinlaisissa ympäristöissä. Useimmiten yksilöitä tavataan vain yksitellen tai pieniä määriä kerrallaan, eivätkä vuotuiset vaihtelut yksilömäärissä ole kovin suuria. Perhoset lentävät illan hämärtymisestä keskiyön tienoolle saakka. Molemmat sukupuolet tulevat valolle, joskin naaraiden osuus jää noin viidennekseen kaikista yksilöistä.[4]

Naaras munii 80–120 munaa yksitellen tai parin munan ryhminä lehtien alapinnoille. Toukat kuoriutuvat runsaan viikon kuluttua. Ne elävät yksin ja oleilevat mielellään auringonpaisteessa. Luultavasti suurin osa toukista elää latvustoissa. Koteloituminen tapahtuu kovaan ja puunroskilla naamioituun kotelokoppaan toukan oksan tyvelle tai rungon kaarnaan jyrsimään koloon. Myös koteloista valtaosa lienee korkealla puissa. Kotelo talvehtii, joskus kahdesti.[4]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö pääasiassa pajuja (Salix), metsähaapaa (Populus tremula) sekä koivuja (Betula).[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Pajuhangokas – Furcula furcula Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  3. ↑ UK Moths (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. Uppsala: ArtDatabanken, SLU, 2007. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 274–276.
  5. ↑ [ http://www.nhm.uio.no/fakta/zoologi/insekter/norlep/notodontidae/furcula.htmlNorges sommerfugler] (norjaksi)
  6. ↑ toukka (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ a b Pajuhangokas (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen perhostutkijain seura

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]