Paraformaldehydi
| Paraformaldehydi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | OH(CH2O)nH (n = 8 - 100) |
| Moolimassa | 258–3021 g/mol |
| Sulamispiste | 120–170 °C[1] |
| Tiheys | 1,39 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen ja polaarisiin liuottimiin.[2] |
Paraformaldehydi on formaldehydin polymeroitumistuote ja koostuu 8–100 toistuvasta yksiköstä. Ainetta käytetään muun muassa muoviteollisuudessa ja desinfiointiaineena. Aineesta käytetään myös nimiä formageeni, polymeroitu formaldehydi, formaldehydipolymeeri ja paraformi.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraformaldehydi on huoneenlämpötilassa kiinteää valkoista tai väritöntä ainetta. Se liukenee veteen hyvin ja kuumaan veteen kylmää paremmin. Liuetessaan se hajaantuu formaldehydiksi. Liukoisuus riippuu myös veden pH-arvosta ja se on minimissään pH;n ollessa lievästi hapan eli välillä 3–5. Yhdiste liukenee muihinkin poolisiin liuottimiin, kuten etanoliin, asetoniin ja fenoliin.[1][2][3] Paraformaldehydin leimahduspiste on 71 °C (c.c) ja itsesyttymislämpötila 300 °C
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraformaldehydiä saadaan haihduttamalla formaldehydin vesiliuosta. Haihduttaminen tapahtuu matalassa paineessa. Parafomaldehydiä voidaan valmistaa myös formaldehydin tuotannon ohessa fraktioivalla kondensaatiolla tai jäähdyttämällä voimakkaasti reaktioastiaa formaldehydin muodostuttua. Metanoli hillitsee formaldehydin polymeroitumista ja sitä voidaan käyttää reaktiossa stabilisaattorina.[1][3][2]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paraformaldehydistä valmistetaan muovien ja liimojen raaka-aineina käytettäviä fenoli-formaldehydi-, urea-, resorsinoli- ja melamiinihartseja. Sitä käytetään myös valmistettaessa lääkeaineita ja desinfiointiaineena. Paraformaldehydiä käytetään myös fiksausaineena solubiologisissa tutkimuksissa. Erityisesti sitä käytetään, kun värjätään solun pintaa ja mikrofilamentteja.[1][2][3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Raimo Alén: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä, s. 270. Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ a b c d Günther Reuss, Walter Disteldorf, Armin Otto Gamer & Albrecht Hilt: "Formaldehyde", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002.
- ↑ a b c H. Robert Gerberich & George C. Seaman: "Formaldehyde", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.
- ↑ John Davey, J. Michael Lord: Essential cell biology: a practical approach, s. 38. Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199638314 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 04.12.2010). (englanniksi)