Park Yeon-mi

Park Yeon-mi
박연미
Park Oslon rauhanfoorumilla vuonna 2018
Park Oslon rauhanfoorumilla vuonna 2018
Henkilötiedot
Syntynyt4. lokakuuta 1993 (ikä 31)
Pohjois-Korea Hyesan, Pohjois-Korea
Kansalaisuus Yhdysvallat yhdysvaltalainen
Ammatti ihmisoikeusaktivisti, mediapersoona
Lapset 1
Muut tiedot
Aktiivisena 2009–
KoulutusColumbian yliopisto (B.A.)
Merkittävät teoksetIn Order to Live (2015)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Park Yeon-mi (kor. 박연미, Bak Yeon-mi, s. 4. lokakuuta 1993) on pohjoiskorealaissyntyinen amerikkalainen loikkari, aktivisti ja mediapersoona. Hän on arvostellut kovasanaisesti Pohjois-Korean johtoa, mikä on kiinnittänyt maan hallinnon huomion. Yhdysvalloissa Park on saavuttanut huomiota kristilliskonservatiivisena poliittisena keskustelijana.

Park syntyi vuonna 1993 Hyesanin kaupungissa lähellä Kiinan rajaa.[1] Hän kertoi nähneensä rajan yli Kiinaan, josta näkyvät valot saivat hänet miettimään pakoa. Parkin isä tuomittiin työleirille jäätyään kiinni muun muassa sokerin, riisin ja myöhemmin kuparin salakuljetuksesta.[2]

Park kertoo nähneensä yhdeksänvuotiaana elokuvan Titanic ja tajunneensa, että Pohjois-Korean yhteiskuntajärjestelmä on vääristynyt.[3]

Nuoruudessaan Park joutui sairaalaan vatsakipujen takia. Hän kertoi, että äidin piti lahjoa sairaalan henkilökunta, ostaa penisilliiniä pimeiltä markkinoilta ja kuinka sairaalassa kierrätettiin neuloja eikä käytetty puudutusta. Lääkärit päätyivät poistamaan Parkin umpilisäkkeen, vaikka diagnoosista ei ollut täyttä varmuutta. Kuolleiden potilaiden ruumiit kasautuivat sairaalan ja läheisten ulkovessojen väliin. Myös tämä kokemus sai Parkin miettimään pakoa Pohjois-Koreasta.[4]

Pako Pohjois-Koreasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Park pakeni äitinsä kanssa 2007. Ihmissalakuljettajat tarjoutuivat myymään Parkin ja tämän äidin Kiinaan. Parkin kertomuksen mukaan hänen äitinsä hinta oli 65 dollaria kun taas Park itse myytiin yli 200 dollarilla. Myös Parkin isä päätyi ihmissalakuljettajien mukana Kiinaan, mutta kuoli Parkin ollessa 14.[2][5]

Vietettyään kolme vuotta Kiinassa Park ja hänen äitinsä päätyivät korealaisten lähetyssaarnaajien opastamana Mongoliaan, josta heidät lennätettiin Etelä-Koreaan vuonna 2009.[6] Etelä-Korean lain mukaan Park sai välittömästi maahan saavuttuaan Etelä-Korean kansalaisuuden.[5] Elämä Etelä-Koreassa oli kuitenkin hankalaa, sillä pohjoiskorealaiset loikkarit kohtaavat systemaattista syrjintää.[7]

Parkin sisko Eunmi pakeni Pohjois-Koreasta, mutta muutama päivä aikaisemmin. Eunmin pakomatka oli myös onnistunut ja sisarukset tapasivat toisensa myöhemmin Etelä-Koreassa.[8]

Ura aktivistina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Park nousi julkisuuteen vuonna 2014, kun hän piti tunteikkaan puheen Oslon rauhanfoorumilla ja One Young World Summit -tapahtumassa Dublinissa.[9]

Vuonna 2015 julkaistiin Parkin kirjoittama kirja In Order to Live: A North Korean Girl's Journey to Freedom, jossa hän kertoo lapsuudestaan Pohjois-Koreassa ja pakomatkastaan.[1] Park sai Yhdysvaltoihin muuttaessaan ns. 01-viisumin, joka myönnetään vain erityislaatuisille hakijoille. Parkin kohdalla perusteena oli hänen kirjoittamansa kirja ja ylipäänsä työ aktivistina. Myöhemmin hänelle myönnettiin green card ja Yhdysvaltain kansalaisuus.[7][10] Tämän myötä hän myös menetti Etelä-Korean kansalaisuutensa, koska maa sallii kaksoiskansalaisuuden vain yli 65-vuotiaille.[11]

Park on kutsunut omaa sukupolveaan "mustan pörssin sukupolveksi", joka altistuu hitaasti, mutta varmasti ulkomaisille vaikutteille mm. salakuljetettujen elokuvien kautta.[12]

Pohjois-Korean viranomaiset eivät ole katsoneet hyvällä Parkin työtä aktivistina, ja ovat kutsuneet häntä "myrkkysieneksi" ja "ihmisoikeuspropagandan sätkynukeksi". Park itse on ottanut nämä lähinnä kohteliaisuutena ja kertonut olevansa tyytyväinen, että Kim Jong-un pelkää häntä.[13]

Parkin kertomuksia on kyseenalaistettu myös Yhdysvalloissa osittain niiden sisältämien runsaiden epäjohdonmukaisuuksien ja todistettavasti väärien väittämien vuoksi, osittain koska Park usein käyttää tarinoitaan ottaakseen kantaa vastustamiinsa amerikkalaisiin poliittisiin teemoihin kuten woke-ideologiaan, cancel-kulttuuriin tai transsukupuolisuuteen. Park on myös väittänyt valheellisesti tulleensa Black Lives Matter -mielenosoittajien pahoinpitelemäksi.[14][15]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Park oli naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa, mutta pari erosi. Liitosta syntyi vuonna 2018 yksi lapsi.[13][5]

  1. a b Yeonmi Park The Female Lead Society. Viitattu 2.4.2021. (englanti)
  2. a b Escaping North Korea in Search of Freedom at only 13 | Yeonmi Park Documentary | Goalcast 17.9.2020. Goalcast. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  3. Nathan Thompson: 'Watching Titanic made me realise something was wrong in my country,' says North Korean defector the Guardian. 26.8.2014. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  4. Shocking Facts About North Korea's Healthcare System youtube.com. 18.10.2020. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
  5. a b c Tom Huddleston Jr: This woman escaped North Korea at 13 — these are her lessons on perseverance CNBC. 20.8.2018. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  6. 7 Ways to Escape from North Korea 10.11.2020. Voice of North Korea by Yeonmi Park. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  7. a b Why I Risked My Life to Become an American Citizen 6.11.2020. DIMPLE. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  8. North Korean defector: 'I am still not free' | DW | 27.09.2016 DW.COM. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  9. Yeonmi Park The Independent Institute. Viitattu 2.4.2021.
  10. Collman, Ashley: A North Korean defector says going to Columbia University reminded her of the oppressive regime, saying she felt forced to 'think the way they want you to think' Business Insider. Viitattu 20.1.2024. (englanti)
  11. Gov't mulls lowering age of eligibility for dual citizenship The Korea Times. 10.10.2022. Viitattu 20.1.2024. (englanniksi)
  12. Priyanka Gupta: One refugee’s story www.aljazeera.com. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  13. a b Yeonmi Park's long journey from North Korea to Chicago NBC News. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  14. Will Sommer: A North Korean defector captivated U.S. media. Some question her story. The Washington Post. Viitattu 27.11.2024. (englanniksi)
  15. Mary Ann Jolley: The Strange Tale of Yeonmi Park The Diplomat. Viitattu 27.11.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]