Peter Franzén | |
---|---|
Franzén Turun kirjamessuilla 2010 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Peter Vilhelm Franzén |
Syntynyt | 14. elokuuta 1971 Kemin maalaiskunta |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Irina Björklund |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1993– |
Merkittävät roolit |
Rukajärven tie Kuningasjätkä Pahat pojat Koirankynnen leikkaaja Rööperi Viikingit |
Palkinnot | |
Parhaan miessivuosan Jussi |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Peter Vilhelm Franzén (s. 14. elokuuta 1971 Kemin maalaiskunta)[1][2] on suomalainen näyttelijä ja kirjailija. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri.[3]
Franzén on näytellyt elokuvissa ja televisiosarjoissa. Lisäksi hän on kirjoittanut romaanit Tumman veden päällä (2010) ja Samoilla silmillä (2013), jotka perustuvat osittain hänen omiin kokemuksiinsa, sekä tragikoomisen yhdenpäivänromaanin Särkyneen pyörän karjatila (2017). Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut myös esikoiskirjaansa perustuvan samannimisen elokuvan,[4] jonka ensi-ilta oli 2013.
Uran teatteripainotteisten alkuaikojen jälkeen Franzén on keskittynyt elokuvanäyttelemiseen ja on esiintynyt yli 40 elokuvassa ja 15 televisiosarjassa Suomessa ja ulkomailla.[4] Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Kuningasjätkä, Rukajärven tie, Badding, Emmauksen tiellä, Rölli ja metsänhenki, Kuutamolla, Pahat pojat, Koirankynnen leikkaaja, Matti, Rööperi, Ralliraita ja Suden arvoitus.
Vuonna 2013 Franzénille myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[5]
Suomalaisten elokuvien lisäksi Franzén on näytellyt saksan-, englannin-, ruotsin-, viron- ja unkarinkielisissä elokuvissa. Hän näytteli eräässä CSI: Miami -rikossarjan jaksossa unkarilaismiehen ruumista sekä True Blood -sarjan jaksossa viikinkiä.
Vuonna 2015 Franzén näytteli Reiniger-hahmoa The Gunman-elokuvassa. Vuonna 2016 hän alkoi näytellä Harald Kaunotukkaa Viikingit-sarjassa. Kaunotukka on Franzénin merkittävin kansainvälinen rooli.
Franzén esiintyy amerikansuomalaisen arkkitehdin Eero Saarisen englanninkielisenä kertojanäänenä vuonna 2016 valmistuneessa dokumenttielokuvassa Eero Saarinen: The Architect Who Saw the Future.
Franzén asui näyttelijävaimonsa Irina Björklundin kanssa vuodesta 1999 lähtien Los Angelesissa, kunnes perhe muutti syksyllä 2013 Ranskaan.[6] Pariskunnalla on vuonna 2007 syntynyt poika.[7]
Franzén on pienosakkaana puolukkalikööriä valmistavassa Mother´s Milk Beverages -yrityksessä.[8]
Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
1993 | Matokuningas | Iiro |
The Other Side | vartija | |
1994 | Kissan kuolema | Saku |
1995 | Suolaista ja makeaa | Ile |
1996 | Sepelimurskaamon kauniin Jolantan ihmeellinen elämä | Johnny |
Tie naisen sydämeen | Kauko Kinnunen | |
1997 | Hyvän tekijät | Risto Kivi |
Jäänmurtaja | huutaja | |
Sisämaalainen | Jari | |
1998 | Asphalto | mies |
Junalinnut | Lakon rakastaja | |
Kuningasjätkä | Antero Kottarainen | |
1999 | Itsenäisyyden ilta | |
Jakkulista feministi | pankkiryöstäjä | |
Rikos & Rakkaus | Jussi Rosenström | |
Rukajärven tie | Eero Perkola | |
2000 | Bad Luck Love | Reino |
Badding | Ossi Mäki | |
Taivas tiellä | Markku | |
2001 | Jewel of the Sahara | nuori François Renard |
Emmauksen tiellä | Arvi Rautola | |
Leijat Helsingin yllä | Sammy Ceder | |
Rölli ja metsänhenki | Lakeija | |
2002 | Kuutamolla | Marko |
Nimet marmoritaulussa | Sulo Kallio | |
2003 | Pahat pojat | Otto Takkunen |
Ryöstäjät | Juha / Jarkko | |
2004 | Honey Baby | tarjoilija |
Uhka | Magnus | |
Koirankynnen leikkaaja | Mertsi Vepsäläinen | |
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä | kertojanääni | |
Täna öösel me ei maga | Harri | |
Vaietut salaisuudet | Alex | |
2006 | Baban biilit | Pekka Kukka |
Matti | Nick Nevada | |
Suden arvoitus | Antero Venesmaa | |
2007 | Alibi | Rod Bryant |
Lieksa! | Laszlo | |
Red is the Color of | David Stellar | |
2008 | Cleaner | Bronson |
Kolme viisasta miestä | Joulupukki | |
2009 | Ralliraita | Suko |
Rööperi | Krisu | |
2010 | Harjunpää ja pahan pappi | Timo Harjunpää |
Prinsessa | Saastamoinen | |
2011 | Syvälle salattu | Elias |
2012 | Vares – Kaidan tien kulkijat | Taisto Raappana |
Tie pohjoiseen | Pertti Paakku | |
Puhdistus | Hans Pekk | |
2013 | Kerron sinulle kaiken | Sami Suutari |
Leijonasydän | Teppo | |
Tumman veden päällä | Kake | |
2014 | The Gunman | Reiniger |
2015 | Elämältä kaiken sain | Tomi |
Napapiirin sankarit 2 | Jorma | |
2016 | Jättiläinen | Raimo |
2018 | Ashes in the Snow | Komarov |
2020 | Meander | Adam |
2023 | Hamsterit | Hamsteri |
Vuosi | Sarja | Rooli |
---|---|---|
1994 | Puukoi | useita rooleja |
1996 | Maigret | Leo Liikanen |
1997 | Ota ja omista | Mika |
Verisiskot | konsultti Leevi Vanamo | |
2000 | Mustan kissan kuja | A-P Nyberg |
Susi rajalla | vartija | |
2001 | Muodollisesti pätevä | |
V.I.P. | Natsi | |
2003 | Irtiottoja | |
2004 | C.S.I. Miami | Ivan Radu |
2006 | Studio Impossible | useita rooleja |
Isabella | Andreas | |
2007–2012 | Karjalan kunnailla | Jarkko 'Jake' Rosenius |
2009 | True Blood | Hrolf |
2015 | Johan Falk | Milo Mikhailov |
2016–2020 | Viikingit | Harald Kaunotukka |
2020 | Makkari | Oliver |
2021 | Ajan pyörä | Stepin |
2022 | Helsinki-syndrooma | Elias Karo |
2024 | Konflikti | Kapteeni |
Franzen esiintyy myös videopelissä Alan Wake 2, joka julkaistiin 27. lokakuuta 2023. Hän tekee pelissä tuplaroolin suomalaisveljeksinä Jaakko ja Ilmo Koskelana. Hän näyttelee sekä hahmojen äänet että liikkeet ja esiintyy pelissä omilla kasvoillaan.[9]