Pianosonaatti nro 26 (Beethoven)

Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 26 Es-duuri op. 81a, lisänimeltään Les Adieux (suomeksi Jäähyväissonaatti), on Pateettisen sonaatin ohella toinen niistä sonaateista, jolle Beethoven on itse antanut lisänimen. Se on sävelletty vuosien 1809 ja 1810 aikana. Se on saanut nimensä siitä, kun Beethovenin sonaattien tärkein ja uskollisin tilaaja arkkiherttua Rudolph lähti Wienistä pakoon ranskalaisia vuonna 1809. Jäähyväisten lisäksi sonaatti kuvaa jälleennäkemistä ja sen odotusta.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkiherttua Rudolph oli ollut Beethovenin hyvä ystävä, oppilas ja yksi uskollisimpia sonaattien tilaajia. Hänen avullansa Beethoven onnistui harjoittamaan häilyvää elinkeinoaan, mutta Rudolphin lähdön jälkeen se oli vielä vaikeampaa. Rahoittajan lisäksi Beethoven menetti hyvän ystävän ja oppilaan, ja niinpä hän omisti sonaatin Rudolphille. Beethoven on omistanut tälle muitakin suurteoksia, joihin kuuluvat mm. pianokonsertto nro 5 Es-duuri Keisarikonsertto, Missa solemnis ja pianotrio Arkkiherttua. Beethoven on onnistunut pukemaan ahdistuksen, epävarmuuden ja tuskan hienosti musiikiksi. Varsinkin sonaatin toinen eli hidas osa on tuskainen, jopa riipivä.

Myöhemmin Beethoven moitti kustantajaansa siitä, että sonaatista oli jäänyt lisänimi Das Lebewohl (Jäähyväiset) pois. Oli vain ranskalainen käännös Les adieux, mikä oli sinänsä ironista, kun ajattelee, miksi Rudolph pakeni Wienistä. Sitä paitsi ranskankielisestä käännöksestä puuttui alkuperäisen ilmaisun henkilökohtaisuus.kenen mukaan?

Rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jäähyväissonaatin ensimmäiset nuotit.

Sonaatissa on kolme osaa:

  1. Das Lebewohl (Les Adieux). Adagio — Allegro
  2. Abwesenheit (L´absence). Andante espresivo "In gehender Bewegung, doch mit Ausdruck"
  3. Das Wiedersehen (Le retour). Vivacissimamente "Im lebhaftesten Zeitmasse."

Sonaatin ensimmäisessä osassa käy ilmi selvästi se, että Beethovenin ja arkkiherttua Rudolphin jäähyväiset eivät olleet surulliset, toisin kuin jälleennäkemisen välissä oleva aika, odotus. Se on piinallinen, eikä ole millään loppua. Odotus käy pitkäksi. Mutta jos jäähyväiset olivat iloiset, niin jälleennäkeminen oli suorastaan riemukas. Pianotekninen loisto on huipussaan pianistin soittaessa nopeita juoksutuksia ja oktaavikuvioita. Välissä on kuitenkin aina rauhallisia kohtia, jotka sisältävät yksinkertaisen ja kauniin melodian. Koko sonaatissa yleensäkin on keskitytty paljon oktaaveihin. Sonaatin kolmen ensimmäisen nuotin yläpuolelle säveltäjä on kirjoittanut "Le-be-wohl" (Jäähyväinen), se on ikään kuin auttamassa pianistia saamaan mahdollisimman kauniin ja laulavan äänen.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]