Pianosonaatti nro 7 (Beethoven)

Seitsemäs pianosonaatti (D-duuri, op. 10 nr. 3) on Ludwig van Beethovenin neliosainen pianosonaatti, joka valmistui heinäkuussa 1798. Teoksen nuotit julkaistiin Wienissä syyskuussa 1798.[1] Seitsemäs pianosonaatti on viimeinen niistä kolmesta pianosonaatista, jotka Beethoven omisti kreivitär Anna Margarete von Brownelle.[2] Browne oli Beethovenin taiteen tärkeimpiin kuuluneen varhaisen suojelijan, Johann Georg von Brownen puoliso.[1]

Osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Presto
  2. Largo e mesto
  3. Menuetto. Allegro
  4. Rondo. Allegro

Ensimmäisessä osassa säveltäjä laajentaa perinteistä sonaattimuotoa. Hidas osa on d-mollissa. Siinä koskettimiston käyttö on laajaa. Osa on emotionaalinen ja purkautuu kolmannen sinfonian "hautajaismarssista" muistuttavalla tavalla. Kolmas osa on menuetti, jossa palataan D-duuriin. Jokseenkin yleisimmästä tyylistään poiketen säveltäjä esittelee menuetissa voimakkaasti ensimmäisestä teemasta poikkeavan toisen teeman. Tämä muodostaa osaan Joseph Haydnin menuetille tyypillisen kontrastin. Energinen rondo-osa on esimerkki Beethovenin muunnelmatekniikan käytöstä.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Piano Sonata No. 7 in D major, Op. 10/3 AllMusic, viitattu 22.9.2023
  2. ↑ Piano Sonata No. 7 in D, Op. 10, No. 3 LA Phil, viitattu 22.9.2023

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]