Pitkäjousi on pitkä, useimmiten käyttäjänsä pituinen tai pitempi jousiase. Pitkäjousi on jännittämättömänä lähes suora. Sen teho perustuu suureen pituuteen sekä jäykkyyteen, joka kasvaa suorassa suhteessa vetopituuteen. Pitkäjousella ampuminen vaatiikin muihin jousityyppeihin verrattuna runsaasti ammuntaharjoittelua ja lihasten treenausta.[1]
Pitkäjousen raaka-aineena on käytetty sitkeitä puulajeja kuten marjakuusta. Jousta opittiin parantamaan liittämällä yhteen erilaisia sitkeitä ja kestäviä puulaatuja, kuten marjakuusta sisäpinnalla ja bambusäleitä ulkopinnalla. Nykyisin pitkäjousissa voi ulkopintana olla lasi- tai hiilikuitulaminaatteja.[1]
Pitkäjouset tehtiin alun perin vuolemalla jousen päät ohuemmiksi ja taivuttamalla niitä hieman taaksepäin. Kädensija on yleensä hyvin yksinkertainen. Nuolihyllynä toimii jousikäsi tai jousen rungon pieni koroke, kuoppa tai lovi.[1]
Englantilaisten pitkäjousimiehet olivat voitokkaassa osassa kuuluisassa Crécyn taistelussa vuonna 1346.[1] Pitkäjousella ampuminen oli fyysisesti vaativaa. Jousen jännittäminen vastasi noin 30-kiloisen painon nostamista, ja lisäksi piti tähdätä. Englannin talonpojilla riitti tähän voimaa, koska he söivät parempaa ravintoa kuin muut eurooppalaiset.[2] Sotalaiva Mary Rosen noston yhteydessä löydettyjen luurankojen luustossa oli kulumajälkiä, jotka olivat syntyneet jousen jännittämisestä.[2]