Pompeijin viimeiset päivät ja häviö
| Pompeijin viimeiset päivät ja häviö | |
|---|---|
| Gli ultimi giorni di Pompei | |
 Elokuvan yhdysvaltalainen mainosjuliste. |
|
| Ohjaaja | Eleuterio Rodolfi |
| Käsikirjoittaja | Arrigo Frusta |
| Perustuu | Edward Bulwer-Lyttonin romaaniin The Last Days of Pompei (1835) |
| Tuottaja | Arturo Ambrosio |
| Säveltäjä | Carlo Graziani Walter |
| Kuvaaja | Giuseppe Paolo Vitrotti |
| Pääosat | Fernanda Negri-Pouget, Eugenia Tettoni Florio, Ubaldo Stefani |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Società Anonima Ambrosio |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta |
24. elokuuta 1913 (Italia) 6. lokakuuta 1913 (Suomi) |
| Kesto | 1958/1930 metriä |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
.png)
.png)
Pompeijin viimeiset päivät ja häviö (ital. Gli ultimi giorni di Pompei) on vuonna 1913 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Edward Bulwer-Lyttonin romaaniin perustuvan elokuvan on ohjannut Eleuterio Rodolfi.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eletään vuotta 79 Pompeijissa. Egyptiläinen pappi Arbaces tavoittelee kaunista kreikkalaistyttyöä Jonea, joka rakastaa komeaa patriisia Glaucusta. Glaucus ottaa suojiinsa sokean orjan Nydian, joka pian ihastuu isäntäänsä. Mustasukkainen Nydia saa Arbacekselta lemmenjuomaa, joka tekee Glaucuksen hulluksi. Arbaces tappaa häntä arvostelleen Apoecideksen ja syyttää murhasta Glaucusta. Glaucus tuomitaan heitettäväksi sirkuksen leijonille, mutta Vesuviuksen purkautuessa Nydia auttaa hänet ja Jonen pakoon.[1][2]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Fernanda Negri-Pouget | … | Nydia |
| Eugenia Tettoni | … | Jone |
| Ubaldo Stefani | … | Glaucus |
| Vitale De Stefano | … | Claudius |
| Antonio Grisanti | … | Arbaces |
| Cesari Gani-Carini | … | Apoecides |
| Ercole Vaser | … | |
| Carlo Campogalliani | … | vartija |
| Bianca Schinini | … | Jonen palvelijatar |
| Rina Albry | … | |
| Lia Negro | … | |
| Angelo Vestri | … | |
| Cesare Zocchi | … | [1][3] |
Tuotanto, tyyli ja vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pompeijin viimeiset päivät ja häviö oli Ambrosio Filmin vastine Cinesin historia-aiheiselle suurelokuvalle Quo vadis? (1913).[4][5] Yhtiö oli tuottanut myös Bulwer-Lytton romaanin edellisen elokuvasovituksen, Luigi Maggin ohjaaman Pompeijin viimeiset päivät vuonna 1908. Vuoden 1913 version ohjaajaksi mainitaan eräissä lähteissä Mario Caserini,[3] joka oli vuoden 1912 lopussa siirtynyt Ambrosiolta Gloria Filmsille ja suunnitteli siellä omia Pompeijin viimeisiä päiviään.[6]
Elokuva oli aikansa suurtuotanto, jonka kuvauksiin kerrottiin osallistuneen 5 000 avustajaa. Sen alkuperäismusiikin sävelsi Carlo Graziani Walter.[1] Jäykähkösti kerrottu kolmiodraama muuttuu loppua kohti nopeatempoiseksi väkijoukkojen ja luonnonmullistusten spektaakkeliksi.[2] Näyttelijätyöskentely on varsin hillittyä ja kuvailmaisu perustuu liikkumattomalla kameralla otettuihin yleis- ja kokokuviin.[7] Mukana on ajalle tyypillistä symbolismia ja siihen liittyviä esoteerisia aineksia.[2]
Pompeijin viimeiset päivät ja häviö oli valtava yleisö- ja arvostelumenestys eri puolilla maailmaa. Katsojiin tekivät erityisen vaikutuksen mahtava tulivuorenpurkaus ja Fernanda Negri Pougetin herkkä tulkinta Nydiana.[8] Yhdysvalloissa levitysoikeudet osti George Kleine, jonka kerrottiin maksaneen niistä 250 000 dollaria. Elokuvan mainoskampanjaa käytti hyväkseen Ernesto Maria Pasquali, joka julkaisi Bulwer-Lyttonin romaanista oman versionsa nimellä Jone o Gli ultimi giorni di Pompei.[1][3] Seurannut oikeusjuttu kääntyi lopulta Arturo Ambrosion tappioksi. Gloria Filmsin Mario Caserini päätti vetäytyä kilpailusta ja käyttää jo kuvaamansa materiaalin seuraavana vuonna julkaistussa elokuvassa Nerone e Agrippina.[9]
Elokuvaa esitettiin Suomessa syksyllä 1913.[10][11] Tampereella nähtiin samaan aikaan ja lähes samalla nimellä myös Pasqualin elokuva, jonka lehtimainoksessa kehuttiin olevan pitempi ja kalliimpi.[12] Kansan Lehden toimittajan mukaan Pasqualin sovituksen alkupuoli oli sujuvampi, kun taas Pompeijin tuhoutuminen oli esitetty Ambrosion elokuvassa luonnollisemmin ja yksityiskohtaisemmin.[13] Tampereen Sanomissa todettiin, että ”Pompeijin häviö on viime päivinä järkyttänyt tamperelaisten mieliä melkein yhtä paljon kuin se aikoinaan järkytti tuon kuuluksi tulleen kaupungin asukkaita”. Arvostelijan mukaan elokuvan ”maisemat ja kuvaelmat ovat harvinaisen kauniita ja kaupungin tuhoutuminen teki vallan suuremmoisen vaikutuksen”.[14]
Restauroinnit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pompeijin viimeisistä päivistä on säilynyt useita kopioita[3]. Se on restauroitu Torinon elokuvamuseon ja Bolognan elokuva-arkiston yhteistyönä vuonna 2006[8]. Vanhempi DVD:llä julkaistu versio on sekin teknisesti hyvätasoinen[15].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Bernardini, Aldo & Martinelli, Vittorio: Il cinema muto italiano. I film degli anni d’oro. 1913, seconda parte, s. 314–319. (Bianco e Nero, numero speciale) Roma: Nuova ERI – Edizioni RAI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1994. ISBN 88-397-0901-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Directory of World Cinema: Italy, s. 44–45. Bristol–Chicago: Intellect, 2011. ISBN 978-1-84150-400-1
- ↑ a b c d Enciclopedia del cinema in Piemonte torinocittadelcinema.it. Viitattu 18.8.2017.
- ↑ Leprohon, Pierre: The Italian Cinema, s. 28. London: Secker & Warburg, 1972.
- ↑ The Ancient World in Silent Cinema, s. 116–117, 119–120. Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-01610-1
- ↑ Bernardini, Aldo: Film Artistica Gloria: storia di una casa di produzione. Bianco & Nero, 6/1999, s. 119, 132–133. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kari Glödstafin Mykkäelokuvasivusto mykkaelokuvat.com. Viitattu 19.8.2017.
- ↑ a b Museo Nazionale del Cinema .museocinema.it. Viitattu 19.8.2017.
- ↑ Bernardini, Aldo & Martinelli, Vittorio: Il cinema muto italiano. I film degli anni d’oro. 1913, prima parte, s. 301–302. (Bianco e Nero, numero speciale) Roma: Nuova ERI – Edizioni RAI, Centro Sperimentale di Cinematografia, 1994. ISBN 88-397-0850-2 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Scala- ja Eldorado-elokuvateatterien mainos. Uusi Suometar, 5.10.1913, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kuopion Biografi-Teatterin mainos Savotar-lehdessä 26.11.1913
- ↑ Petit-elokuvateatterin mainos. Kansan Lehti, 22.10.1913, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Elävätkuvat. Kansan Lehti, 22.10.1913, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Bio: Pompeijin häviö. Tampereen Sanomat, 23.10.1913, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Parrill, William B.: European Silent Films on Video: A Critical Guide, s. 210–211. Jefferson, London: McFarland & Company, 2006. ISBN 978-0-7864-6437-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pompeijin viimeiset päivät ja häviö Internet Movie Databasessa (englanniksi)