Ponnahduskirja eli näyttämökirja on kolmiulotteinen tai liikkuvia osia sisältävä kirja. Kolmiulotteisissa kirjoissa aukeamaa avatessa esiin nousee moniulotteinen asetelma. Liikkuvat osat voivat puolestaan toimia esimerkiksi siten, että sivun reunassa on pieniä kahvoja tai rattaita, joilla sivun elementtejä liikutellaan.
Nykyaikana ponnahduskirjat ovat yleensä suunnattu lapsille, mutta alun perin liikkuvia osia käytettiin havainnollistamaan esimerkiksi filosofisia teorioita. Ponnahduskirjojen vuorovaikutteisuus on osa interaktiivisten palveluiden kehittymistä, johon kuuluvat nykyään myös esimerkiksi videopelit ja multimedia.
Ensimmäisen tunnetun ponnahduskirjan julkaisi 1300-luvulla kirjailija ja filosofi Ramon Llull, jossa hän käytti kirjan liikuteltavia elementtejä filosofisia teorioitaan. [1] 1700-luvulta lähtien ponnahduskirjoja käytettiin kasvavissa määrin viihteeseen, erityisesti lapsille.
1900-luvulla ponnahduskirjojen merkittävimpiä kehittäjiä ja julkaisijoita oli amerikkalainen Waldo Hunt (1920-2009).[2] Mainostoimistossa työskennellyt Hunt kiinnostui ponnahdustekniikasta ensin lehti- ja muun mainonnan osana. Myöhemmin 1960-luvulla hän perusti Intervisual Books -nimisen yrityksen ja ryhtyi kustantamaan "interaktiivisia kirjoja" eli ponnahduskirjoja. Huntin yritys julkaisi satoja ponnahduskirjoja, kuten esimerkiksi puolalaisen Jan Pieńkowskin palkitun Haunted House-kirjan (1979), lukuisat kirjat Disneylle sekä useita kirjoja Babar-hahmoihin liittyen. Hunttia on kutsuttu ponnahduskirjojen kuninkaaksi.
Euroopan kuuluisimpia ponnahduskirjailijoita oli tšekkiläinen Vojtěch Kubašta (1914-1992). Hän kehitteli ponnahdustekniikkaansa alun perin havainnollistaakseen tšekkiläisten sosialististen tuotteiden ominaisuuksia niiden markkinointimateriaaleissa. Kubaštan ponnahduskirjaversio Punahilkasta (1956) avasi hänen uransa ponnahduskirjailijana. Punahilkkaa seuranneina vuosina Kubaštan ponnahduskirjoja käännettiin 24 eri kielelle ja niitä myytiin 35 miljoonaa kappaletta.[3]