Presidio of San Francisco

Tämä artikkeli kertoo San Franciscossa sijaitsevasta puistosta ja entisestä varuskunta-alueesta. Rikospaikkana Presidio on vuonna 1988 valmistunut jännityselokuva.
Presidio of San Franciscon kartta.
Presidio ilmakuvassa.

Presidio of San Francisco, alkuperäiseltä nimeltään El Presidio Real de San Francisco tai Royal Presidio of San Francisco, on puisto San Franciscossa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Puisto sijaitsee San Franciscon niemimaan pohjoiskärjessä ja kuuluu Golden Gate National Recreation Area -suojelu- ja virkistysalueeseen. Presidio perustettiin 17. syyskuuta 1776 Uuden Espanjan siirtomaavallan sotilaalliseksi keskukseksi. Tukikohdan alue siirtyi myöhemmin Meksikolle, joka puolestaan luovutti sen Yhdysvalloille vuonna 1848. Vähentääkseen maanpuolustuskuluja Yhdysvaltain kongressi päätti vuoden 1989 lopussa Presidion lakkauttamisesta. Sen alueen hallinta siirrettiin National Park Servicelle. Presidio oli ollut 219 vuotta sotilasalueena, ja sen uusi käyttö sisältäisi sekä kaupallisia että julkisia palveluita. Vuonna 1996 kongressi perusti Presidio Trust -säätion, joka valvoo ja hallitsee alueella sisämaassa olevaa 80% osaa puiston maista. National Park Service hallinnoi rannikkokaistaletta, joka käsittää 20% koko alueesta. Kyseessä oli ensimmäinen tämän kaltainen hallintorakenne. Kongressin säätiölle antamaan toimeksiantoon kuului, että Presidiosta pitäisi tulla taloudellisesti omavarainen vuoteen 2013 mennessä. Päämäärä on saavutettu 8 vuotta etuajassa.

Puistolle ovat ominaisia metsäalueet, kukkulat ja luonnonkauniit näkymät Golden Gaten sillalle, San Franciscon lahdelle ja Tyynellemerelle. Puistosta tuli National Historic Landmark vuonna 1962[1].

Presidion opastuskeskukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Entinen rannikkovartioston asema, nykyinen Gulf of the Farallones National Marine Sanctuary Visitor Center Crissy Fieldillä.
Tykistöpatteri Chamberlin ja 6 tuuman tykki.

Opastuskeskuksia hoitaa National Park Service.

  • Presidio Visitor Center – vaihtuvia näyttelyitä Presidiosta, tietoa alueen toiminnoista ja puiston nähtävyyksistä. Kirjoja alueesta saatavilla.
  • Battery Chamberlin (suom. Tykistöpatteri Chamberlin) – rannikkopuolustusmuseo ja tykistön esittely Baker Beachilla. Rakennettu vuonna 1904.
  • Fort Point – vuonna 1861 valmistunut tiilestä ja graniitista rakennettu linnoitus Golden Gaten sillan alla. Opastuskeskus on auki perjantaista sunnuntaihin. Tarjolla on videoesityksiä, opastettuja kierroksia, opastemateriaalia omatoimimatkailijoille ja näyttelyitä. Kirjoja myyntävänä.
  • Gulf of the Farallones National Marine Sanctuary Visitor Center (suom. Farallones-lahden kansallisen merensuojelualueen opastuskeskus) – tämä opastuskeskus tarjoaa näyttelyssään käytännöllistä tietoa meren elämästä. Keskus sijaitsee historiallisella rannikkovartioasemalla Crissy Fieldin länsipäässä. Rannikkovartiosto (engl. Coast Guard) toimi rakennuksesa vuodesta 1890 vuoteen 1990.

Crissy Field Center

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Crissy Field Center on kaupunkiympäristössä toimiva ympäristökasvatuskeskus. Se tarjoaa monia koulutusohjelmia oppilaitoksille, julkisia työpajoja, iltapäivätoimintaa koululaisille, kesäleirejä ja paljon muuta. Keskuksesta on näkymä kunnostetulle marskimaalle. Keskuksen palveluihin kuuluvat vuorovaikutteiset ympäristönäyttelyt, medialaboratorio, lähdekirjasto, taidetyöpaja, tiedelaboratorio, kokoontumistila, opetuskeittiö, kahvila ja kirjakauppa. Opastuskeskuksen toiminnasta vastaa Golden Gate National Parks Conservancy -niminen yhteisö.

Kasarmeja entisen paraatikentän laidalla.
Sotilashautausmaa SF National Cemetery.
Taustalla Bay School of San Francisco -koulu.

Presidio oli alun perin espanjalaisten linnoitus. Tulevan linnoituksen paikan löysi Juan Bautista de Anza 28. maaliskuuta 1776. Linnoituksen rakensi José Joaquín Moraga joukkoineen myöhemmin samana vuonna. Vuonna 1783 Presidion varuskunnassa oli vain 33 miestä.

Yhdysvaltain armeija valtasi Presidion Meksikon-Yhdysvaltain sodan alussa vuonna 1846. Valtauksen jälkeen Presidio avattiin virallisesti vuonna 1848 ja sinne tuli maavoimien monen yksikön päämaja ja osastoja. Viimeisin tulokas oli Yhdysvaltain Kuudes armeija. Useat kuuluisat Yhdysvaltain kenraalit, kuten William Sherman, George Henry Thomas ja John Pershing asuivat Presidiossa.

Pitkän historiansa aikana Presidio oli mukana useimmissa Yhdysvaltain Tyynenmeren alueen sotatoimissa. Se oli maavoimien joukkojen tärkeä kokoontumispaikka silloin, kun Yhdysvallat miehitti Filippiinit Espanjan ja Yhdysvaltain välisessä sodassa. Tämä sota oli maan ensimmäinen suuri sotilaallinen operaatio Aasian – Tyynenmeren alueella.

Presidio oli toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain länsiosan puolustuksen keskus. Sodan aikainen surullisenkuuluisa määräys internoida amerikanjapanilaiset, myös oman maan kansalaiset, allekirjoitettiin Presidiossa. Kun Presidio vuonna 1995 suljettiin, se oli pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut sotilastukikohta Yhdysvalloissa.

Presidiossa toimi 1890-luvulta asti Letterman Army Medical Center (LAMC) (suom. Lettermanin sotilassairaala) Sairaala nimettiin Jonathan Lettermanin mukaan vuonna 1911, Letterman oli Sisällissodan aikaisen Potomacin armeijan (engl. Potomac Army) lääketieteellinen johtaja. LAMC oli mukana kaikissa Yhdysvaltain ulkomaisissa konflikteissa 20. vuosisadan aikana ja antoi tuhansille sodassa haavoittuneille laadukasta hoitoa.

Presidiossa on myös sotilashautausmaa San Francisco National Cemetery, toinen jäljellä olevista hautausmaista, jotka sijaitsevat kaupungin rajojen sisäpuolella. Sinne haudattujen sotilaiden joukossa on kenraali Fedreick Funston, Espanjan ja Yhdysvaltain välisen sodan ja Filippiinien ja Yhdysvaltain välisen sodan sankari. Hän oli Presidion komentajana, kun vuoden 1906 maanjäristys vavisutti San Franciscoa. Viimeisen leposijansa on sieltä saanut myös kenraali Irvin McDowell, joka komensi Unionin armeijaa Sisällissodan alussa ja hävisi Konfederaatiolle Bull Runin ensimmäisessä taistelussa (Manassasin ensimmäisessä taistelussa). Kun hän jäi eläkkeelle, hän muutti Kaliforniaan ja kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1885.

Laivaston sairaala (engl. Marine Hospital) hoiti kauppamerenkulun merimiesten hautausmaata noin 90–230 metrin päässä sairaalakiinteistöstä. Historioitsijat arvioivat kaupungin asiakirjojen perusteella, että hautausmaa oli käytössä vuodesta 1885 vuoteen 1912. Osana Trails Forever (suom. Ikuiset polut) -aloitetta Parks Conservancy, National Park Service ja Presidio Trust yhdessä rakentavat kävelypolun hautausmaan eteläpuolta myötäillen. Polun varrelle tulee paikan historiasta kertovia viittoja.

Presidiossa on myös neljä puroa, joita puistonhoitajat ja vapaaehtoiset kunnostavat. Tarkoituksena on saattaa puronvarsien habitaatit entiselleen. Purot ovat Lobos Creek (suom. Susipuro), Dragonfly Creek (suom. Sudenkorentopuro), El Polin Spring suom. Tukkipuro) ja Coyote Gulch.suom. Kojoottirotko).

Espanjalaisten linnoitus 1776–1822

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjalaisten tykki Poder, joka on valettu vuonna 1673 Perussa, vartioi aikoinaan San Franciscon lahden suuta.
  • 1776 – espanjalainen kapteeni Juan Bautista de Anza johti Arizonasta 193 hengen joukon sotilaita, naisia ja lapsia matkalle kohti San Franciscon lahtea. He lähtivär liikkeelle nykyisestä Tibacin kaupungista
  • 17. syyskuuta 1776 – espanjalainen varuskunta Presidio aloitti toimintansa. Sen tehtävä oli puolustaa Espanjan aluevaatimuksia, jotka koskivat San Franciscon lahtea. Varuskunta tuki myös Mission Doloresin lähetysasemaa. Presidio oli jo heikkenevän Espanjan imperiumin pohjoinen etuvartio.
  • 1794 – tykistön tuliasema Castillo de San Joaquin rakennettiin nykyisen San Franciscossa sijaitsevan Fort Pointin yläpuolelle. Tuliasemassa oli rauta- tai pronssitykit. Näistä tykeistä on vielä jäljellä kuusi.
  • 1776–1821 – Presidio oli tänä aikana yksinkertainen savitiilestä rakennettu linnake, jossa oli pensaikkoja ja metsikköjä. Maanjäristykset tai rankkasateet vaurioittivat sitä usein. Vuonna 1783 sen vahvuus oli vain 33 miestä. Presidion sotilaiden velvollisuuksiin kuului Mission Doloresin tukeminen osallistumalla lähetysaseman työntekijöiden valvontaan. Velvollisuuksiin kuului myös osallistuminen maanviljeyyn, karjanhoitoon ja metsästykseen, tarkoituksena oli muonittaa sotilaat ja heidän perheensä. Meksikossa olevien Espanjan viranomaisten tuki oli hyvin pientä.
  • 1821 – Meksiko itsenäistyi Espanjasta ja Presidion saama tuki väheni entisestään. Ylä-Kalifornian, johon Presidiokin kuului, asukkaat keskustelivat kiivaasti täydellisestä erosta Meksikosta.

Meksikon hallinnassa 1822–1848

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Limassa, Perussa vuonna 1693 valettu tykki Birgen De Barbaneda (engl. Virgin of Barbaneda). Tykki palveli myös meksikolaisena aikana, tehtiin toimintakelvottomaksi vuonna 1846, mutta onnistuttiin korjaamaan entiselleen.
  • 1827 – tammikuussa San Franciscossa oli pienehkö maanjäristys, kuitenkin muutamat rakennukset vaurioituvat pahoin.
  • 1835 – varuskunta muutti Sonomaan, jossa sitä johti Mariano Vallejo. Pieni erillinen osasto jäi rappeutuvaan Presidioon.
  • 1846 – amerikkalaiset uudisasukkaat ja seikkailijat kapinoivat Meksikon hallintoa vastaan Sonomassa. Mariano Vallejo joutui lyhyeksi aikaa vankilaan. Kalifornian tasavalta julistautui itsenäiseksi Meksikosta. Yhdysvaltain armeijan upseeri luutnantti John C. Fremont, jolla oli mukanaan pieni sotilaiden ja rajaseudun miesten osasto, ylitti Golden Gaten salmen veneellä ja "valloitti" Presidion kohtaamatta vastarintaa. Fremont teki toimintakyvyttömäksi tykin, joka on edelleen nähtävillä Presidiossa.
  • 1846–1848 – Yhdysvaltain maavoimat valloitti Presidion. Alkoi pitkä aikakausi, jolloin varuskunta oli länsirannikon hajanaisten maavoimien yksikköjen päämaja ja kohdisti toimintansa Amerikan alkuperäiskansojen valvontaan ja suojeluun.

Yhdysvaltojen tukikohta 1848–1994

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fort Pointin linnoitus Golden Gaten sillan eteläpään alla.
  • 1853 – Fort Pointin linnoituksen rakentaminen alkoi. Linnoitus oli aikoinaan hyvä esimerkki rannikkopuolustuksen toteuttamisesta. Fort Point, joka sijaitsee Presidiossa Golden Gaten salmen rannalla, oli San Franciscon lahden taidokkaan linnoitusketjun kulmakivi. Linnoitukset kuvastavat 150 vuotta kestänyttä armeijan huolenpitoa länsirannikon puolustuksesta.
  • 1861–1865 – Yhdysvaltain sisällissota kosketti myös Presidiota. Eversti Albert Sydney Johnston suojeli Unionin aseita Etelävaltioiden kannattajilta San Franciscossa. Myöhemmin hän erosi Unionin armeijasta ja hänestä tuli Etelävaltioiden armeijan kenraali. Hän sai surmansa Shilohin taistelussa. Presidio järjesti vapaaehtoisten rykmenttejä sisällissotaan ja intiaanien valvontaan Kaliforniassa ja Oregonissa siksi aikaa, kun liittovaltion joukkoja ei ollut alueella.
  • 1869–1870 – kenraalimajuri George Henry Thomas, Yhdysvaltain sisällissodan sankari, johti Tyynenmeren divisioonaa. Kenraali Thomas kuoli 1870, hänet haudattiin Troyhin New Yorkin osavaltioon.
  • 1872–1873 – joitakin Presidion joukkoja osallistui Modok-sotaan, joka oli Yhdysvaltain armeijan ja modok-intiaanien välinen konflikti. Sota oli viimeinen laajamittainen intiaanisota.
  • 1890–1914 – Presidion sotilaista tuli kansakunnan ensimmäisiä puistonvartijoita (engl. Park Rangers), kun he aloittivat partioinnin vastaperustetuissa Yosemiten ja Sequoian kansallispuistoissa.
  • 1898–1906 – Filippiineillä käydyn Espanjan ja Yhdysvaltojen välisen sodan (1898) ja sitä seuranneen Filippiinien ja Yhdysvaltain välisen sodan (1899–1902) aikana Presidio oli sotajoukkojen kokoamis- ja koulutuskeskus. Joukot myös kuljetettiin Filippiineille Presidiosta. Lettermanin sotilassairaala uudistettiin ja laajennettiin, jotta se voisi hoitaa haavoittuneet ja vakavasti sairaat sotilaat. Filippiinien konfliktit olivat Yhdysvaltain ensimmäisiä suurimpia sotilaallisia operaatioita Aasian – Tyynenmeren alueella. Presidio toimi joukkojen lähtöpaikkana tai sodassa haavoittuneiden hoitopaikkana myöhemmissäkin interventioissa ja toisen maailmansodan taisteluissa Aasiassa kuten myös Vietnamin ja Korean sodissa.
  • 1903 – presidentti Theodore Roosevelt vieraili Presidiossa. Hänen kunniavartionaan oli afroamerikkalainen Ratsuväen 10. Buffalo soldier - rykmentti, joka tuolloin palveli Presidiossa. Tämä rykmentti oli tärkeässä roolissa Rooseveltin kuuluisassa San Juan Hill'in taistelussa Kuubassa.
Telttamajoitusta Presidiossa San Franciscon vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeen.
Crissy Fieldin sotilaslentokenttä San Franciscon lahden rannalla Presidiossa vuonna 1921.
  • 1906 – San Franciscon maanjäristys tapahtui huhtikuussa 1906. Armeija otti välittömästi vastuun monesta asiasta: se tarjosi turvaa ja sammutti tulipaloja kaupungin hallinnon ohjauksessa. Asevoimien suorittamista pelastustoimista vastasi kenraali Frederick Funston, joka oli ansainnut Medal of Honor -ansiomitalin urheudestaan taisteluissa Filippiineillä. Maanjäristyksen aiheuttamien tulipalojen jälkeen sotilaat antoivat apua, ruokaa ja suojaa kaupungista paenneille. Presidioon perustettiin väliaikaisia pakolaisleirejä.
  • 1912 – Presidion länsiosaan perustettiin Fort Winfield Scott -niminen linnoitus rannikkotykistön asemaksi ja San Franciscon tykistöalueen päämajaksi (engl. Artillery District of San Francisco).
  • 1914–1916 – Presidion komentaja, kenraali John J. Pershing komensi Meksikon rankaisuretkikuntaa, jonka tarkoitus oli poistaa Pancho Villan aiheuttama uhka. Pancho Villa oli meksikolainen kapinallinen ja lainsuojaton, joka teki ryöstöretkiä ja hyökkäyksiä rajan yli Yhdysvaltoihin. Kun kenraali Pershing oli poissa, hänen perheensä kuoli tulipalossa. Traagisen vuonna 1915 kenraali Pershingin asuintiloissa sattuneen tulipalon jälkeen Presidioon perustettiin palokunta, jossa oli sotilaista koostuva henkilökunta ympäri vuorokauden.
Näyttelyrakennus Palace of Fine Arts vuonna 1915 maailmannäyttelyssä. Se rakennettiin kokonaan uudelleen 1960-luvulla.
  • 1915 – osa Panaman-Tyynenmeren kansainvälistä maailmannäyttelyä (engl. Panama–Pacific International Exposition) sijaitsi Presidion rannassa täyttömaalla. Solitaat tukivat näyttelyä paraatein, kunniavartioin ja tykistönäytöksin. Maailmannäyttely pidettiin Panaman kanavan avaamisen juhlistamiseksi.
  • 1917–1918 – Presidio kasvoi nopeasti, sinne tuli uusia asuin- ja harjoitusalueita ensimmäisen maailmansodan tarpeisiin. Presidion osaksi tuli jälleen järjestää tilaa värväykselle, harjoituksille ja joukkojen lähettämiselle. Siellä oli upseerien harjoitusleiri. Rannan peittivät nopeasti kootut rakennukset ja Presidion radalla oli paljon sodan ajan liikennettä. Sodan aikana, 30. Jalkaväkirykmentti, "San Franciscon oma rykmentti", jonka motto oli "Maamme, ei itsemme puolesta", taisteli kunnialla maailmansodassa. Se oli keskeinen osa 3. jalkaväkidivisioonaa, joka ansaitsi itselleen Marnen kallio. 30. Jalkaväkirykmentti oli usein sijoitettuna Presidioon.
  • 1918–1920 – Presidiossa muuodostettiin ja harjoitettiin sotilasosasto AEF Siberia (engl. American Expeditionary Force Siberia), joka matkasi Siperiaan ja osallistui Venäjän sisällissotaan. Joukko on vähän tunnettu ja sen tehtävät Siperian matkalla muuttuivat usein. Se kohtasi vastarintaa Siperian tehtävään myös osallistuvilta Japanin joukoilta ja samalla taisteli rosvoja vastaan ja suojeli Liittoutuneiden siviilejä.
  • 1920–1932 – Presidioon kotiutui Crissy Field -lentotukikohta, länsirannikon sotilasilmailun edelläkävijä. Sieltä operoitiin uraauurtavia lentoja yli Tyynenmeren ja Amerikan mantereen. Crissy Fieldillä kehitettiin uutta sotilasilmailun tekniikkaa, kehittäjänä oli tuleva kenraali Hap Arnold, joka oli myöhemmin toisessa maailmansodassa Armeijan Lentojoukkojen (engl. United States Army Air Corps) komentaja.
  • 1941–1946 – Toisen maailmansodan aikana Presidiossa oli intensiivistä toimintaa. Siellä oli koordinoiva päämaja, sieltä lähetettiin sotajoukkoja ja se oli koulutuspaikka, kuten oli ollut suurimman osan sen olemassaolon aikana. Läntinen Puolustushallinto vastasi länsirannikon puolustuksesta. Osan aikaa tähän sisältyi Aleuttien taistelun johtamisen. Presidio oli taas täynnä väliaikaisia parakkeja ja koulutustiloja. Lettermanin sotilassairaala oli täynnä haavoittuneita. Yhdessä vaiheessa Predsidioon saapui kokonaisia junia täynnä haavoittuneita Okinawalta ja Iwo Jimalta. Sinne perustettiin japanin kielen koulu opettamaan japanilais-amerikkalaisia toimimaan tulkkeina sodassa Japania vastaan. Ironista kyllä, joidenkin näiden sotilaiden perheet olivat internoituna sodan loppuun asti, samalla kun tulkit toimivat urheasti Tyynenmeren rintamalla.
  • 1941–1945 – Lännen puolustusalueen komentaja, kenraali John L. DeWitt, antoi periksi julkiselle hysterialle, joka kohdistui kaikkia länsirannikolla olevia japanilaissyntyisiä kohtaan. Hän suositteli poistamaan kaikki japanilaissyntyiset länsirannilkolta, myös kansalaisuuden saaneet. FBI ja jotkut länsimaiset poliitikotkin ilmaisivat huolensa, vaikka mitään tuhotöitä ei ollut sattunutkaan. Presidentti Roosevelt allekirjoitti 19. helmikuuta 1942 toimeenpanevan määräyksen nro 9066, jolla määrättiin suoraan poistamaan etniset japanilaiset internointileireille.
  • 1946 – Toisen maailmansodan jälkeen, Presidion johtaminen määrättiin uudestaan Yhdysvaltain 6. armeijalle. Se vastasi jälleen Yhdysvaltojen länsiosan koulutuksesta, tarvikehuollosta ja sotajoukkojen toimittamisesta. Se oli myös liittovaltion virasto, joka koordinoi armeijan antamaa katastrofiapua. samana vuonna presidentti Harry S. Truman tarjosi Presidiota Yhdistyneiden kansakuntien tulevan päämajan paikaksi. YK:n komitea vieraili Presidiossa tutkimassa paikan soveltuvuutta, mutta lopulta yleiskokous äänesti päämajan paikaksi New Yorkin.
  • 1950–1953 – Korean sodan aikana Presidio toimi taas päämajana ja tukitoiminnoissa. Lettermanin sotilassairaala sai jälleen hoitaa sodan uhreja.
  • 1951 – ANZUS:in eli Australian ja Yhdysvaltain sekä erikseen Australian ja Uuden-Seelannin välisen sotilasliiton perustamissopimue allekirjoitettiin Presidiossa. Japanin ja Yhdysvaltojen turvallisuussopimus allekirjoitettiin myös Presidiossa, kun taas rauhansopimus Japanin kanssa allekirjoitettiin San Franciscon keskustassa. Nämä tapahtumat osoittivat jälleen kerran Presidion roolin Yhdysvaltojen kasvavassa osallisuudessa Aasian ja Tyynenmeren alueen asioihin.
  • 1961–1973 – Presidiolla oli vankka rooli Vietnamin sodassa. Alueen porteilla oli sodanvastaisia mielenosoituksia ja Presidion sotilasvankilassa oli kapina.
  • 1968 – vanki Richard Bunch ammutaan ja alkoi Presidion kapina, "istumalakko".
  • 1969–1974 – Lettermanin sotilassairaala uudistettiin ja Lettermanin tutkimusinsituutti (engl. Letterman Army Institute of Research (LAIR)) rakennettiin.
  • 1991 – viimeiset sotaan lähtevät joukot lähtivät Presidiosta, kun muutamat jäljellä olevat yksiköt osallistuivat ensimmäiseen Persianlahden sotaan, operaatio Desert Stormiin. Kuudennen armeijan rooli oli koulutuksen hallinnointi ja Kansalliskaartin ja reservin käyttöön oton koordinointi Desert Stormia varten Yhdysvaltojen länsiosassa.
  • 1994 – kuudes armeija inaktivoitiin. Presidio siirrettiin National Park Servicen hallintaan.

National Park Servicen aika 1995–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Letterman Digital Arts Center 2005.
  • 1996 – Kongressi päätti Presidion alueen yksityistämisestä.
  • 2001 – Lettermanin sotilassairaala purettiin. Myöhemmin paikalle rakennettiin Letterman Digital Arts Center.
  • 2005 – Bay School of San Francisco avautuu rakennuksessa numero 35.
  • 2009 – Doyle Driven maasilta puretaan. Se korvataan 8-kaistaisella kadulla ja Crissy Fieldin alittavalla tunnelilla. Kustannusarvio on 1 000 miljoonaa dollaria ja väylän on tarkoitus olla valmis vuoteen 2013 mennessä.
  1. NHL Summary tps.cr.nps.gov. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Presidio of San Francisco