Propafenoni

Propafenoni
Propafenoni
Propafenoni
Systemaattinen (IUPAC) nimi
1-[2-[2-hydroksi-3-(propyyliamino)propoksi]fenyyli]-3-fenyylipropan-1-oni
Tunnisteet
CAS-numero 54063-53-5
ATC-koodi C01BC03
PubChem CID 4932
DrugBank DB01182
Kemialliset tiedot
Kaava C21H27NO3 
Moolimassa 341,436
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 173–174 °C (hydrokloridisuola)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 5-12 %[2]
Proteiinisitoutuminen > 95 %[2]
Metabolia Maksa
Puoliintumisaika 6 h[2]
Ekskreetio Munuaiset
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Suun kautta

Propafenoni on arolyksipropanoliamiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä sydämen rytmihäiriöiden hoitoon.

Ominaisuudet, vaikutusmekanismi ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa propafenoni on valkoista kiteistä ainetta, jolla on hieman karvas maku. Yhdiste liukenee hieman kylmään ja paremmin kuumaan veteen. Myös monet orgaaniset liuottimet esimerkiksi alkoholit ja tetrakloorimetaani liuottavat sitä. Dietyylieetteriin propafenoni ei kuitenkaan liukene.[3]

Propafenonin raseeminen seos salpaa sydämen lihassolujen natriumkanavia. S-enantiomeeri voi toimia myös beetasalpaajana. Aine vaikuttaa sekä Purkinjen säikeisiin että muihin sydämen lihassäikeisiin, minkä seurauksena aktipotentiaali hidastuu. Propafenonia käytetään niin eteisvärinän ehkäisyyn ja hoitoon kuin kammiovärinänkin hoitoon. Lisäksi yhdistettä voidaan käyttää Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymän hoidossa. Sydäninfarktin saaneille potilaille tai sydämen vajaatoimintaa tai eräitä muita sydänsairauksia sairastaville propafenonia ei voi käyttää. Propafenonia käytetään erityisesti hydrokloridisuolanaan, ja lääke tuli myyntiin ensi kerran Saksassa 1978.[1][2][4][5]

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisimmät propafenonin haittavaikutukset kohdistuvat ruuansulatuskanavaan, sydämiin ja verisuoniin sekä keskushermostoon[6] . Haittavaikutuksia voivat olla muun muassa huonovointisuus, päänsärky, huimaus, karvas maku suussa sekä näön hämärtyminen.[2]. Harvinaisia haittavaikutuksia ovat esimerkiksi ihottuma, maksavaurio sekä unihäiriöt. Hoidettaessa muita sydänsairauksia sairastavia potilaita propafenonilla kasvaa proarytmioiden riski huomattavasti.[7]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propafenonin synteesin tärkeä välituote on 1-(2-hydroksifenyyli)-3-fenyyli-1-propanoni, jota voidaan valmistaa o-hydroksiasetofenonin ja bentsaldehydin välisellä aldoliadditiolla tai fenolin ja 3-fenyylipropionyylikloridin välisellä Friedel–Crafts-asylointireaktiolla. 1-(2-hydroksifenyyli)-3-fenyyli-1-propanoni reagoi epikloorihydriinin kanssa ja synteesin viimeisessä vaiheessa propyyliamiini reagoi avaten epoksidirenkaan, jolloin muodostuu propafenonia.[8][9]

Stereokemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Propafenonissa on kiraliakeskus ja kaksi enantiomeeriä. Lääkkeet ovat rasemaatteja.[10]

Enantiomeerit

CAS: 107381-31-7
CAS: 107381-32-8

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Gerda von Philipsborn, Anton Oberdorf, Fritz Binnig & Albrecht Franke: Antiarrhythmic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.12.2015
  2. ↑ a b c d e Ilari Paakkari ja Lauri Toivonen: 32. Rytmihäiriölääkkeet Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 23.12.2015.
  3. ↑ Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1340. (12. painos) Merck & Co, 1996. ISBN 0911910123
  4. ↑ Gajanan S. Joshi & James C. Burnett: Cardiovascular Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 23.12.2015
  5. ↑ Pekka Raatikainen: Rytminhallinta toistuvassa eteisvärinässä 16.6.2014. Duodecim. Arkistoitu 24.12.2015. Viitattu 23.12.2015.
  6. ↑ Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Cardiovascular Drugs, s. 411. Elsevier, 2009. ISBN 9780444532688 Kirja Googlen teoshaussa.
  7. ↑ Jaakko Eränen: Rytmihäiriölääkkeiden haittavaikutukset. Duodecim, 1995, 111. vsk, nro 24, s. 2406. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2023.
  8. ↑ Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 951. (2. painos) Wavelength Publications, 2001. ISBN 095226742X
  9. ↑ Axel Kleemann: Cardiovascular Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 23.12.2015
  10. ↑ F. v. Bruchhausen, G. Dannhardt, S. Ebel, A. W. Frahm, E. Hackenthal, U. Holzgrabe (Hrsg.): Hagers Handbuch der Pharmazeutischen Praxis: Band 9: Stoffe P-Z, Springer Verlag, Berlin, Aufl. 5, 2014, S. 387, ISBN 978-3-642-63389-8.