Pseudo-Aristoteles on yleisesti käytetty nimitys niistä tuntemattomista kirjailijoista, jotka ovat kirjoittaneet Aristoteleen nimiin laitettuja pseudepigrafisia filosofisia tai lääketieteellisiä teoksia.
Aristoteleen nimiin laitettuja teoksia kirjoitettiin erityisesti keskiajalla sekä Euroopassa, Pohjois-Afrikassa että arabien parissa. Teokset ovat päätyneet Aristoteleen nimiin joko siksi, että alkuperäinen kirjoittaja on kirjoittanut ne tämän nimissä, tai siksi, että niitä on myöhemmin pidetty virheellisesti tämän kirjoittamina. Aristoteles oli kirjoittanut niin monia teoksia niin monista aiheista, että hänen nimiinsä oli mahdollista laittaa kaikenlaisia tieteellisiä teoksia. Teoksen laittaminen Aristoteleen nimiin tuotti sille mainetta ja hyväksyntää, koska Aristotelesta pidettiin monien asioiden suhteen auktoriteettina sekä läntisten että islamilaisten oppineiden parissa.
Tunnettuja myöhäisen antiikin tai keskiajan pseudo-aristoteelisia teoksia ovat ensimmäiseltä tai toiselta vuosisadalta peräisin oleva kosmografinen teos Maailmankaikkeudesta (De mundo), joka yhdistelee stoalaisia, peripateettisia ja uuspythagoralaisia oppeja;[1] arabiankielinen Aristoteleen teologia (Theologia aristotelica), joka on todellisuudessa uusplatonilainen teos; siihen liittyvä samoin uusplatonilainen Liber de causis (”Syiden kirja”); De pomo eli Risālat al-Tuffāha; Secretum secretorum eli Sirr al-Asrar;[2] sekä jonkun islamilaisen kirjailijan geologiaa käsittelevä teos De proprietatibus elementorum.
Pseudo-aristoteelisia teoksia tuotettiin vielä uudellakin ajalla. Eräs esimerkki on ihmisen lisääntymistä käsitellyt Aristotle’s Master-piece Englannista 1690-luvulta. Aristoteleen nimi liitettiin teokseen todennäköisesti siksi, että näin teokselle voitiin saada uskottavuutta esittämällä, että teos on alkuperältään hyvin vanha.[3]