Pujehun | |
---|---|
Pujehun |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Sierra Leone |
Maakunta | Eteläinen maakunta |
Piirikunta | Pujehunin piirikunta |
Väkiluku (2013) | 9 899 |
Pujehun on Sierra Leonen Eteläisen maakunnan 345 577 asukaan Pujehunin piirikunnan hallintokeskus.[1] Vuonna 2013 kaupungin väkiluku oli 9 899.[2]
Maalaiskaupunki Pujehun on Pujehunin piirikunnan kaupallinen sekä hallinnollinen keskus. Kaupunki sijaitsee noin 80 kilometriä Bosta etelään ja noin 320 kilometriä kaakkoon maan pääkaupungista Freetownista. Pujehunin väestö kuuluu suurimmilta osin mendejen etniseen ryhmään.
Pujehun nimettiin vaikutusvaltaisen mendesoturin Nyaguan mukaan, joka asui lähellä sijaitsevassa Panguman kylässä. Kun Nyagua miehineen meni sotaan, käyttivät he Pujehunia levähdyspaikkanaan. Tuohon aikaan kaupungissa kasvoi paljon pippuria, jota mendet kutsuivat nimeltä puei. Tämä johti lopulta alueen kutsumiseen Pujehuniksi.