Pukinpunatäplä

Pukinpunatäplä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Punatäplämäiset Zygaenoidea
Heimo: Punatäpläperhoset Zygaenidae
Alaheimo: Punatäplät Zygaeninae
Suku: Zygaena
Alasuku: (Mesembrynus)
Laji: minos
Kaksiosainen nimi

Zygaena minos
(Denis & Schiffermüller, 1775)

Katso myös

  Pukinpunatäplä Commonsissa

Pukinpunatäplä eli pukinjuuripunatäplä (Zygaena minos) on punatäpliin kuuluva punamusta, pienehkö perhoslaji. Se on tavattu Suomesta kahdesti.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pukinpunatäplän siivet ovat mustat, hieman läpikuultavat, ja niissä on kolme siivensuuntaisesti venynyttä täplää, jotka ovat selvästi erillään toisistaan. Keskimmäinen täplä taipuu kohti siiven ulkoreunan takanurkkaa. Naaraan etusiivet ovat läpikuultavammat kuin koiraalla, ja niissä on sinivihreää metallinhohtoa. Takasiivet ovat punaiset, ulkoreunastaan kapeasti tummanharmaat. Pää, keskiruumis, takaruumis ja raajat ovat mustat, mutta säärten alapinnat ovat kellertävät. Imukärsä on hyvin kehittynyt, tuntosarvet ovat nuijamaiset, naaraalla ohuemmat. Huulirihmat ovat ohuet ja karvaiset. Siipiväli on 33–37 mm.[1][2][3]

Lajista tunnetaan värimuoto f. lutescens, jolla punaisen tilalla on keltaista, sekä f. rubrotecta, jolla etusiipi on punertava.[2]

Pukinpunatäplän voi erottaa Zygaena purpuralis -lajista vain genitaalituntomerkkien tai toukan ravintokasvin perusteella.[2][4]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pukinpunatäplän levinneisyys ulottuu Ranskan ja Italian keskiosista Etelä-Ruotsiin ja Viron Saarenmaalle. Idässä elinalue kattaa Itä-Euroopan ja Balkanin, ja jatkuu Pohjois-Iraniin.[2] Laji on ainakin Pohjois-Euroopassa varsin paikoittainen ja esiintymispaikat ovat etäällä toisistaan[4]. Suomessa laji on harhailija, joka on tavattu vain kaksi kertaa, viimeksi Turusta elokuussa 1981.[3] Ruotsissa ja Tanskassa lentoaika ulottuu kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoleenväliin.[4]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punatäplä elää pääasiassa avoimilla, kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla, joiden maaperä on hiekkainen ja mielellään kalkkipitoinen. Elinympäristössä on myös oltava mesipitoisia kukkia. Perhoset ovat aktiivisia päivisin, jolloin ne lepäilevät kasvillisuudessa tai käyvät kukilla. Perhoset kerääntyvät usein yöpymään ryhminä.[4]

Naaras munii 20–50 munaa ravintokasvin lehtien alapinnoille. Toukat kuoriutuvat runsaan viikon kuluttua ja talvehtivat keskenkasvuisina. On arveltu, että levinneisyytensä pohjoisrajoilla Ruotsissa toukka saattaa talvehtia useamman kerran ennen kuin aktivoituu uudelleen. Talvilevon jälkeen toukka elää lehtiruusukkeessa, kunnes täysikasvuinen toukka koteloituu kasvin varrelle. Kotelovaihe kestää noin kolme viikkoa.[4]

Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 laji katsottiin arviointiin soveltumattomaksi (NA), kun vuoden 2000 arvioinnissa se oli alueellisesti hävinnyt. Muutos luokituksessa aiheutuu muuttuneesta tulkinnasta.[5]. Ruotsissa se on silmälläpidettävä. Lajia uhkaa sopivien elinympäristöjen umpeenkasvu.[4]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukan pääasiallinen ravintokasvi on pukinjuuri (Pimpinella saxifraga), jossain määrin myös piikkiputket (Eryngium) sekä sirppiputket (Falcaria).[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  2. ↑ a b c d e Patrice Leraut: Moths of Europe, volume 3: Zygaenids, Pyralids 1. N.A.P Editions, 2012. ISBN 978-2-913688-15-5 s. 72 ja 240
  3. ↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset: maastokäsikirja. Østermarie: BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9 s. 102
  4. ↑ a b c d e f Artfaktablad (ruotsiksi)
  5. ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]