Puoluejohtaja

Puoluejohtaja on se henkilö, joka sekä muodollisesti että tosiasiallisesti johtaa poliittista puoluetta. Useimmiten puoluehallituksen puheenjohtajaa kutsutaan puolueen puheenjohtajaksi, ja tällöin lähinnäselvennä tämä on puoluejohtaja. Tosiasiallista johtajaa, joka ei ole muodollinen puoluejohtaja, kutsutaan harmaaksi eminenssiksi. Keulakuvaksi puolestaan kutsutaan muodollista johtajaa, joka ei tosiasiallisesti ole merkittävin johtaja puolueessaan.

On tapauksia, joissa kollegiaalisen elimen puheenjohtaja on keulakuvan roolissa tai ei ollenkaan tarkoitettu toimimaan puolueen johtajana. Esimerkiksi kommunistisissa puolueissa ympäri maailmaa lähinnä pääsihteeri on mielletty puolueen johtajaksi. Joissakin puolueissa kollegiaalisten johtoelinten puheenjohtajuus on jaettu useammalle henkilölle.

Mikäli puolue on mukana maan hallituksessa, sen puoluejohtaja on monesti myös ministerinä.

Suomessa puolueiden puoluejohtajina pidetään puolueiden hallitusten puheenjohtajia.

Viimeaikaisen käytännön mukaan Suomessa suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja on pääministeri, joskaan tämä ei ole mitenkään väistämätöntä. Aiemmin oli monia hallituksia, joissa johtavan puolueen merkittävä vanhempi vaikuttaja oli pääministeri ja puolueen puheenjohtaja oli jonain muuna ministerinä tai ilman ministeriasemaa. Lisäksi monissa hallituksissa pääministeri oli jostain pienemmästä hallituspuolueesta, jolloin suurin puolue piti hallussaan muita avainpaikkoja.

Oikeusministeriön ylläpitämään puoluerekisteriin merkittyjen puolueiden[1] puheenjohtajat olivat helmikuussa 2024 seuraavat:

Puolue Puheenjohtaja
Kansallinen Kokoomus Petteri Orpo
Perussuomalaiset Riikka Purra
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Antti Lindtman
Suomen Keskusta Annika Saarikko
Vihreä liitto Sofia Virta
Vasemmistoliitto Li Andersson
Suomen ruotsalainen kansanpuolue Anna-Maja Henriksson
Suomen Kristillisdemokraatit Sari Essayah
Liike Nyt Hjallis Harkimo
Avoin puolue Petrus Pennanen
Kristallipuolue Sanna Seesvalo
Liberaalipuolue – Vapaus valita Lassi Kivinen
Sinimusta liike Tuukka Kuru
Suomen Kommunistinen Puolue Liisa Taskinen
Totuuspuolue Jaana Kavonius
Valta kuuluu kansalle Ano Turtiainen
Vapauden liitto Ossi Tiihonen
  1. Rekisteröidyt puolueet vaalit.fi. Päivitetty 30.1.2024. Oikeusministeriö. Viitattu 3.2.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]