Puuhuilu

Puuhuilu eli puinen poikkihuilu on irlantilaisessa kansanmusiikissa käytetty soitin. Puuhuilua käyttävät myös jotkut vanhan musiikin orkesterit.

Historia

Puiset huilut olivat yleisesti käytössä ennen nykyisen kaltaisen metallista valmistetun huilun yleistymistä. Jo 1700-luvulla alettiin huiluihin lisätä läppiä, jotka mahdollistivat puhtaiden äänien aikaansaamisen, jotka eivät huilun perusskaalaan kuuluneet. 1700-luvun lopulla oli yleistä, että huilussa oli 4–8 läppää. 1800-luvulla Böhm keksi nykyisissäkin konserttihuiluissa käytetyn koneiston. Böhmin huilu oli täysin kromaattinen. Böhmin koneistolla varustettuja huiluja alettiin valmistaa metallista ja ne saavuttivat suuren suosion. Vanhat puuhuilut päätyivät kiertoon. Kun klassisilla muusikoilla ei ollut enää paljoakaan kysyntää puuhuiluille, ne päätyivät halvalla kansanmuusikoiden käsiin. 1800-luvulla puuhuilusta tuli yleinen soitin irlantilaisessa musiikissa. Vähitellen vanhat soittimet alkoivat hajota, joten tarvittiin uusia. Puuhuiluja alettiin valmistaa nimenomaan kansanmuusikoiden tarpeisiin. Nykyään käytettävät puuhuilut ovat muokkautuneet vanhoista barokkisoittimista hieman paremmin kansanmusiikkiin sopiviksi. Samoin tekniikan kehittyminen on mahdollistanut laadukkaamman ja sisäiseltä vireeltään tarkemman huilun valmistuksen.

Huilu

Nykyään puuhuilut ovat yleisimmin yksinkertaisia kuusireikäisiä huiluja, joiden pohjasävel (eli kaikki reiät suljettuina) on keski-C:n yläpuolinen D. Huilu soittaa D-skaalan (D,E,F#,G,A,H,C#), kun sormia nostetaan reiltä yksi kerrallaan. Toinen oktaavi (ja osittain kolmas) saadaan ylipuhalluksella eli puhaltamalla voimakkaammin, aivan samoin kuin tavallisessakin poikkihuilussa tai tinapillissä. D-huilulla pystyy soittamaan varsin vaikeuksitta D,G ja A-skaalat, jotka riittävät hyvin valtaosaan irlantilaista musiikkia. Muita säveliä voidaan soittaa ilman vaikeita ristiinsormituksia lisäämällä huiluun läppiä (yleensä hopeaa). Neljällä läpällä (F, G#, Bb ja Eb) huilusta saadaan täysin kromaattinen. Lisäksi voidaan asentaa soittamisen helpottamiseksi pitkä F-läppä, sekä korkea C. Skaalaa voidaan laajentaa vielä alaspäin kahdella läpällä lisäämällä ala-C- ja C#-läpät. D huilujen lisäksi käytetään Eb- ja Bb-huiluja. Bb-huilu on suuren kokonsa vuoksi vaikea valmistaa ja vaikea soittaa puhtaasti.

Puuhuilun ääni on lämmin ja monipuolinen. Irlantilaisessa musiikissa huilua soitetaan huulet huomattavan paljon kireämmällä kuin klassisessa musiikissa, jolloin ääni on erittäin voimakas. Klassiselle soitolle tyypillistä pallealla tehtävää vibratoa ei käytetä normaalisti puhallettaessa, mutta pallealla tehdään kuitenkin voimakkaita rytmisiä korostuksia. Nuotteja ei aksentoida kieltä käyttämällä vaan kitalaessa tehtävällä pienellä yskäisyllä. Nykyiseen huilunsoittoon on saatu vaikutteita muun muassa tinapillin ja uillean pipesin soitosta. Esimerkiksi uillean pipesin soittoon kuuluva cran-koriste on yleistynyt huilisteilla.

Soittajia

Tunnettuja irlantilaisia huilisteja ovat muun muassa Matt Molloy, Cathal McConnell, jo edesmennyt Frankie Kennedy, Michael McGoldrick, Kevin Crawford, Brian Finnegan, Gary Shannon, Harry Bradley, Niall Keegan ja James Galway

Aiheesta muualla

Tässäkin osittain lähteenä käytetty woodenflute.com