Pyhä Chad

Pyhä Chad kuvattuna lasimaalaukseen.

Pyhä Chad, myös Ceadda, Ceadde tai Chad Mercialainen, (k. 2. maaliskuuta 672 Lichfieldissä) oli englantilainen apotti, luostarien perustaja ja Lichfieldin ensimmäinen piispa. Hänen tärkeimmäksi ansiokseen luetaan Mercian anglosaksisen kuningaskunnan käännyttäminen kristinuskoon.[1]

Pyhä Chad syntyi 500-luvun lopulla Northumbriassa, Pohjois-Englannissa. Hänellä oli kolme veljeä, joista pyhästä Ceddistä tuli itäsaksien piispa. Kahdesta muusta veljestä, Cynebillistä ja Caelinista, tuli pappeja.[2]

Chad ja hänen veljensä Cedd opiskelivat Lindisfarnen luostarissa sen perustajan apotti pyhä Aidanin johdolla. Myöhemmin he lienevät jatkaneet opintojaan irlantilaisessa Rathmelsigin luostarissa munkki Egbertin opastuksella. Whitbyn kirkolliskokouksen aikoihin Cedd kutsui Chadin luokseen Englantiin auttamaan Laestingaeun (Lastingham) luostarin perustamisessa. Ceddin kuoltua vuonna 664 Chad seurasi veljeään Laestingaeun apottina.[1][2]

Yorkin piispaksi nimitettiin 660-luvun alussa Wilfrid. Hän matkusti Ranskaan, jotta hänet voitaisiin vihkiä piispaksi näyttävässä seremoniassa. Wilfrid kuitenkin viipyi matkallaan niin kauan, että Northumbrian kuningas Oswiu luuli, ettei hän enää aikonut palata. Sen vuoksi kuningas nimitti piispanistuimelle Chadin, mikä tapahtui luultavasti jo vuonna 664.[1][2] Nimityksestä nousi kuitenkin kirkollinen kiista. Piispan vihkimiseen tarvitaan vähintään kolme muuta piispaa, mutta Canterburyn arkkipiispa oli tuolloin juuri kuollut ja Wessexin piispaa syytettiin simoniasta eli kirkollisten vihkimysten myymisestä. Syytteistä huolimatta Wessexin piispa Wini oli yksi niistä piispoista, jotka vihkivät Chadin. Wilfrid ilmoittikin, että Chadin piispanvihkimys oli epäilyttävä, ellei jopa epäkanoninen.[2]

Vuonna 669 Englantiin saapui uusi Canterburyn arkkipiispa, Theodoros Tarsoslainen, joka rankaisi Chadia sopimattomasta käytöksestä. Kun Wilfrid palasi Englantiin samana vuonna, Chad luopui piispanavirastaan ja vetäytyi Laestingaeun luostariin. Chadin nöyrä käytös oli kuitenkin tehnyt suuren vaikutuksen Theodorokseen ja arkkipiispa palautti Chadin kunnian. Kun Mercian piispa kuoli, Theodoros pyysi kuningas Oswiuta nimittämään Chadin Mercian piispaksi. Chad perusti hiippakunnalle uuden piispanistuimen Lichfieldiin, jonne hän rakennutti kirkon ja luostarin.[1]

Viime vuosinaan Chad perusti luostarin Lindseyhyn, Mercian kuningas Wulfheren lahjoittamalle maalle. Kertomusten mukaan piispa hoiti hiippakuntaansa tarmokkaasti, kulkien useimmat matkansa jalan. Chad kuoli ruttoon, ja useiden ihmeiden on väitetty tapahtuneen hänen haudallaan. Chadin pyhäinjäännöksiä säilytettiin pitkään Lichfieldin tuomiokirkossa, mutta katoliset siirsivät ne uskonpuhdistuksen aikoihin Birminghamin St. Chadin katedraaliin.[1]

Pyhän Chadin muistopäivä on maaliskuun 2. päivä.[1]

  1. a b c d e f Saint Chad Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  2. a b c d Pyhä Chad, Lichfieldin piispa Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 10.3.2020. (suomeksi)