Pyhän Vladimirin ritarikunta (ven. Орден Святого Владимира, Orden Svjatogo Vladimira) oli venäläinen keisarillinen ritarikunta, joka perustettiin keisarinna Katariina Suuren käskystä 3. lokakuuta 1782 apostolien vertaisena pidetyn ruhtinas Vladimir Suuren kunniaksi, joka oli 800 vuotta aikaisemmin kastanut Kiovan rusit.[1] Venäjän keisarikunnan ritarikuntien keskenäisessä järjestyksessä Pyhän Vladimirin ritarikunta on 5. korkein.[2]
Vuoteen 1900 asti nimitys ritarikuntaan oikeutti automaattisesti perinnölliseen aatelisarvoon, mutta keisarin määräyksestä tätä muutettiin siten, että vasta nousu 3. luokkaan oikeutti perinnölliseen aatelisarvoon ja 4. luokkaan kuuluminen henkilökohtaiseen aatelisarvoon.[3]
Ritarikunta lakkautettiin vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen.[1] Romanovin suku on kuitenkin jatkanut kunnianosoituksen jakamista. Vuonna 1957 Venäjän ortodoksinen kirkko perusti oman samannimisen ritarikunnan, jota jaettiin tunnustuksena kirkon alaisuudessa toimiville munkeille ja nunnille.[3]
Alkujaan ritarikunnalla palkittiin siviilejä, jotka olivat pelastaneet ihmishengen tai tehneet työtä nälänhädän helpottamiseksi. Krimin sodan aikana sillä palkittiin myös rintamalla ansioituneita sotilaita. Kaikki ritarikuntaan nimitettävät nimitettiin ensin alimpaan luokkaan ja uusi ritarikunnan sääntöjen mukainen ansio johti vastaisuudessa ylennykseen.[4] Virkamiehet saattoivat saada nimityksen ritarikuntaan 35 vuoden uran jälkeen.[5]
Ritarikunnassa on neljä luokkaa:[6]
Kaikki ristit olivat kultapohjaisia ja päällystetyt molemmilta puolilta punaisella emalilla. Aleksanteri II:n aikana valmistettiin jonkin aikaa myös mustalla emalilla varustettuja kunniamerkkejä, mutta ne ovat harvinaisempia. I ja II luokan rintatähdet olivat hopeaa, osin kullattuja, ja niissä oli keskusmedaljongin ympärillä teksti: ”Hyöty Kunnia ja Maine” sekä keskellä kirjaimet C.P.K.B. (Pyhä Apostolinvertainen Ruhtinas Vladimir).[7]