Pyramid The Alan Parsons Project | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | syyskuu 1977 – helmikuu 1978 | |
Studio | Abbey Road Studios, Lontoo | |
Julkaistu | kesäkuu 1978 | |
Tuottaja(t) | Alan Parsons | |
Tyylilaji | progressiivinen rock, pop, aikuisrock, funk, disko, elektroninen musiikki | |
Kesto | 37.46 | |
Levy-yhtiö | Arista | |
The Alan Parsons Projectin muut studioalbumit | ||
I Robot 1977 |
Pyramid 1978 |
Eve 1979 |
Pyramid on englantilaisen rockyhtye The Alan Parsons Projectin kolmas albumi vuodelta 1978. Progressiivista rockia, elektronista musiikkia ja valtavirran poprockia yhdistelevä konseptialbumi käsittelee egyptologiaa, pyramideja ja okkultismia. Sen inspiraationa oli 1970-luvun innostus pyramideihin ja niiden väitettyihin yliluonnollisiin ominaisuuksiin. Sanoitusten suhtautuminen aiheeseen on kuitenkin lähinnä pilkallinen.
Pyramidin kaupallinen menestys oli hieman edellisalbumi I Robotia huonompi mutta kuitenkin hyvä. Saksassa albumi oli koko vuoden toiseksi myydyin albumi ja maailmanlaajuiset myyntiluvut kohosivat yli kahteen miljoonaan. Arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä ja albumi toi yhtyeelle myös kolme Grammy-ehdokkuutta. Pyramidin ei kuitenkaan yleensä katsota kuuluvan The Alan Parsons Projectin parhaisiin julkaisuihin.
Pyramid sai innoituksensa 1970-luvuilla suosituista salatieteellisistä käsityksistä, joiden mukaan pyramideilla oli yliluonnollisia ominaisuuksia. The Alan Parsons Projectin pääasiallista säveltäjää ja sanoittajaa Eric Woolfsonia innoittivat esimerkiksi huhut, joiden mukaan neuvostoliittolaiset sotilaat säilyttivät partateriään pyramidin muotoisissa laatikoissa pitääkseen ne terävinä. Muita inspiraation lähteitä olivat Woolfsonin lapsuusmuistot glasgowlaisten museoiden Egypti-teemaisista näyttelyistä sekä hänen ihailemansa Sigmund Freudin kiinnostus egyptologiaan.[1]
The Alan Parsons Projectin albumeille ominaisesti Pyramidia äänitettiin useita kuukausia.[2][3] Nauhoitukset alkoivat syyskuussa 1977 ja päättyivät helmikuussa 1978.[3] Äänityspaikkana oli Lontoon Abbey Road Studios[3] ja tuottajana toimi yhtyeen keulahahmo Alan Parsons,[4] joka myös poseeraa kansikuvassa.[5] Kansitaiteen suunnittelusta vastasi Hipgnosis.[4]
Woolfsonin alkuperäisenä suunnitelmana oli, että osa kappaleista olisi Pyramidilla kahteen kertaan vaihtoehtoisina sovituksina. Esimerkiksi ”The Eagle Will Rise Againista” oli tarkoitus olla mukana sekä akustinen että rock-versio. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, koska albumilla oli riittävästi materiaalia muutenkin.[1]
” | Muinaisen dynastian noususta ja tuhosta maailmankaikkeuden salaisuudet paljastavan avaimen etsintään, tämä albumi vahvistaa menneisyyden mieleenpainuneita kaikuja ja tutkailee nykyisyyden ratkaisemattomia mysteerejä. Pyramidi . . . muinaisen maailman viimeinen säilynyt ihme.[6] | ” |
– Sisäkansien kuvaus albumin teemoista. |
The Alan Parsons Projectille tyypillisesti albumin musiikki yhdistelee progressiivista rockia ja rikkaita orkesterisovituksia valtavirran aikuisrockin ja poppiin sekä elektronisiin äänimaisemiin.[5] Yhtyeen aiemmasta tuotannosta poiketen albumin tunnelmassa on egyptiläisiä ja yliluonnollisia sävyjä.[5][3] Lisäksi albumilla on vaikutteita 1970-luvun lopulla suositusta funkista ja discosta.[7] Aikalaisarvioissa albumia kuvailtiin myös avaruusrockiksi (space rock).[8]
”Voyager” on The Alan Parsons Projectille ominainen avauskappale: mahtipontinen science fiction -henkinen instrumentaali. Se sulautuu seuraavaan kappaleeseen ”What Goes Upiin”, joka yhdistelee progressiivista rockia ja pehmorockia. Sanoitus kertoo ihmisen saavutusten turhuudesta ja katoavaisuudesta.[9][10] ”The Eagle Will Rise Again” on yhtyeen edellisen albumin ”Some Other Timea” muistuttava akustinen pop-balladi.[9][11] ”One More River” on funk- ja discohenkinen rock-kappale, jossa kuullaan jazz-tyylinen saksofonisoolo.[11][12] Sanoitus kehottaa jatkamaan vaikeuksista huolimatta.[10] A-puolen päättävä ”Can’t Take It with You” alkaa pahaenteisellä puhallinsoitinintrolla.[5] Varsinainen kappale yhdistelee poppia ja progressiivista rockia, ja sanoitus kertoo ihmiselämän katoavaisuudesta.[10][12]
B-puolen sovituksissa on APP:lle tyypillisesti mukana paljon kuoroa ja orkesteria. Aloituskappale ”In the Lap of the Gods” on mahtipontinen, itämaisia sävyjä hyödyntävä kappale, jota säestävät muun muassa cimbalom ja kantele. ”Pyramania” on humoristinen lyhyt pop-kappale, jonka sanoituksissa pilkataan pyramidivillitystä. ”Hyper-Gamma-Spaces” on elektroninen instrumentaali, jossa etualalla ovat syntetisaattori ja sähköpiano.[9][11] Woolfson nimesi kappaleen veljensä hiljattain valmistuneen väitöskirjan mukaan.[1] Lopetuskappale ”Shadow of a Lonely Man” on orkesterin säestämä balladi.[9] Kappale syntyi kunnianosoituksena Woolfsonin apelle, joka kuoli Pyramidin äänitysten aikana.[1]
Pyramid tuli myyntiin kesäkuussa 1978.[3] Se menestyi kaupallisesti hieman yhtyeen edellistä albumia I Robotia huonommin. I Robot oli myynyt Yhdysvalloissa platinaa ja Britanniassakin hopeaa, mutta Pyramidille myönnettiin Yhdysvalloissa vain kultalevy, kun taas Britanniassa myynti ei riittänyt edes hopealevyyn.[13][14] Saksassa Pyramid oli kuitenkin koko vuoden 1978 toiseksi myydyin albumi (Dire Straitsin debyyttialbumin jälkeen)[15] ja pysyi suosituimpien levyjen listalla yli kaksi vuotta.[16] Myyntiluvut olivat hyvät myös Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa.[17][18] Maailmanlaajuinen myynti kohosi yli kahteen miljoonaan kopioon.[19]
Billboard-lehti uutisoi tammikuussa 1979 Pyramidin miljoonamyynnistä ja kirjoitti The Alan Parsons Projectista muodostuneen ”maailmanlaajuisen ilmiön – – joka on suositumpi kuin koskaan ennen”. Lehden mukaan Parsonsin nimi on ”synonyymi ennennäkemättömälle menestykselle ja laaja-alaiselle musiikilliselle visiolle”.[15]
Pyramid ilmestyi CD-muodossa ensi kertaa 1984. Vuonna 2008 siitä ilmestyi remasteroitu versio,[20] jolla on mukana seitsemän bonuskappaletta. Suurin osa bonuskappaleista on raakaversioita tai vaihtoehtoisia miksauksia alkuperäisen albumin kappaleista, mutta mukana on myös ennenjulkaisematon sävellys ”Little Voice”. Se oli alun perin tarkoitettu ”What Goes Upin” yhteyteen mutta jätettiin lopulta kokonaan pois albumilta. ”Can’t Take It with Youn” demoversiossa Parsons soittaa itse kaikkia soittimia, joskaan ei erityisen taitavasti.[1]
Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Sertifikaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Vastaanotto | |
---|---|
Arvostelupisteet | |
Julkaisu | Pisteet |
The All-Music Guide to Rock[8] David Jehnzen | |
AllMusic[3] Mike DeGagne | |
The Encyclopedia of Popular Music[24] Colin Larkin |
Pyramid oli vuonna 1978 ehdolla parhaan äänitystekniikan Grammy-palkinnon saajaksi. Parsons sai samalla parhaan tuottajan ehdokkuuden. Albumin musiikkia käytettiin lisäksi Jääunelmat-elokuvassa, mikä toi yhtyeelle vuonna 1979 parhaan ääniraidan Grammy-ehdokkuuden.[25][20]
Stereo Review’n arviossa Edward Buxbaum kirjoitti, että Pyramidia on vaikea luokitella mihinkään yksittäiseen lajityyppiin. Albumi yhdistää ”rikkaat orkesterisovitukset, kiehtovat sanoitukset, korkeatasoiset soittotaidot, kuorosäestykset ja raskaat rock-rytmit mukaansatempaavaksi kokemukseksi”. Buxbaumin mukaan kyseessä on ”äärimmäiseen keskittymiseen ja täydelliseen immersioon perustuvaa tunnelmamusiikkia”. ”One More Riverin” suoraviivainen rock ei kuitenkaan istu kokonaisuuteen vaan rikkoo albumin muuten ehyen tunnelman. Tästä huolimatta Pyramid on APP:n edellistä albumia I Robotia yhtenäisempi kokonaisuus, joka paranee useiden kuuntelukertojen myötä.[8]
Rolling Stonen Stephen Holden piti albumia edeltäjäänsä heikompana kokonaisuutena, josta puuttuu I Robotin ”nokkeluus ja melodinen vetovoima”. Holdenin mukaan Pyramid käyttää ”pyramidien arvoitusta aasinsiltana koppavaan pohdiskeluun ihmishaaveiden turhuudesta ja kaiken katoavaisuudesta”. Parsonsin taitava tuotanto on edelleen läsnä, mutta kokonaisuus on teennäinen eepos. Albumin ainoa eloisa hetki on pyramidivillityksellä pilaileva The Beatles -henkinen ”Pyramania”. Holdenin mukaan vaikuttaakin siltä, että Parsons ja Woolfson eivät ole aidosti kiinnostuneita aiheestaan vaan ovat valinneet pyramiditeeman ainoastaan sen kaupallisen potentiaalin vuoksi.[8]
Billboardin tuoreeltaan julkaistun arvostelun mukaan Pyramid on ennen kaikkea Parsonsin tuottajantaitojen näyttämö. Albumi ”aloittaa pop-melodioista ja -kappaleista ja luo sitten kuorojen ja syntetisaattorien avulla avaruushenkisen äänimaailman”. Arvion mukaan albumia on vaikea luokitella mihinkään vakiintuneeseen genreen, mutta lopputulos on joka tapauksessa ”toimiva ja tietysti myös kaupallisesti menestyksekäs”.[8]
Vuonna 1995 julkaistussa The All-Music Guide to Rock -teoksessa David Jehnzen kuvailee Pyramidia tutkielmaksi ”salaperäisistä Lähi-idän myyteistä ja perinteistä”.[8] Myöhemmässä arvostelussa Allmusicin Mike DeGagne kuvailee albumia keskitasoiseksi The Alan Parsons Project -julkaisuksi. Hän kehuu albumin yliluonnollista ja salaperäistä tunnelmaa: vaikka Pyramid on lyhyt, sen musiikki sopii teemaan hyvin ja paranee kuuntelukerrasta toiseen. Levy ei kuitenkaan nouse Parsonsin parhaiden tuotosten joukkoon.[3]
Kaikki kappaleet on merkitty Alan Parsonsin ja Eric Woolfsonin säveltämiksi ja sanoittamiksi. Sulkuihin on merkitty kappaleen laulaja.
A-puoli
|
B-puoli
|
Yhtyeen jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sessiomuusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Laulajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|