Pälkäne

Pälkäne

vaakuna

sijainti

Sijainti 61°20′20″N, 024°16′05″E
Maakunta Pirkanmaan maakunta
Seutukunta Tampereen seutukunta
Kuntanumero 635
Hallinnollinen keskus Onkkaala
Perustettu 1866
Kuntaliitokset Luopioinen (2007)
Kokonaispinta-ala 738,12 km²
162:nneksi suurin 2022 [1]
– maa 560,72 km²
– sisävesi 177,40 km²
Väkiluku 6 260
148:nneksi suurin 31.8.2024 [2]
– väestötiheys 11,16 as./km² (31.8.2024)
Ikäjakauma 2020 [3]
– 0–14-v. 14,5 %
– 15–64-v. 55,9 %
– yli 64-v. 29,5 %
Äidinkieli 2023 [4]
– suomenkielisiä 95,7 %
– ruotsinkielisiä 0,4 %
– muut 3,9 %
Kunnallisvero 8,90 %
136:nneksi suurin 2024 [5]
Kunnanjohtaja Pauliina Pikka
Kunnanvaltuusto 27 paikkaa
  2021–2025[6]
 • Kok.
 • Kesk.
 • SDP
 • Vihr.
 • PS
 • Muut
 • Vas.
9
6
4
3
3
1
1
www.palkane.fi
Kostianvirta virtaa Pälkäneen läpi.

Pälkäne on Suomen kunta, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa, Tampereen seutukunnassa.[7]

Pälkäneen naapurikuntia ovat Hattula, Hämeenlinna, Kangasala, Padasjoki ja Valkeakoski.[8] Aikaisempia naapurikuntia ovat Pälkäneeseen liitetyn Luopioisen lisäksi olleet Hämeenlinnaan liitetty Hauho, Kangasalaan liitetyt Kuhmalahti ja Sahalahti, Valkeakoskeen liitetty Sääksmäki sekä Hattulaan liitetty Tyrväntö. Pälkäne, Luopioinen ja Kuhmalahti, alun perin lisäksi Sahalahti, muodostivat Kaakkois-Pirkanmaan seutukunnan.[9] Pälkäneeltä on matkaa Hämeenlinnaan 45 kilometriä, Tampereelle 35 kilometriä, Lahteen 90 kilometriä ja Helsinkiin 140 kilometriä.[8]

Kunnassa asuu 6 260 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 738,12 km², josta 177,40 km² on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 11,16 asukasta/km².

Kunnan asutus on jakautunut kolmeen suureen taajamaan sekä kunnan länsiosien kyliin.[8] Kirkonkylä Onkkaalan ohella Pälkäneen suurimpia asutuskeskittymiä ovat Iltasmäki ja Laitikkala sekä Luopioisten kirkonkylä, Aitoo, Puutikkala, Rautajärvi ja Kyynärö.[10]

Pälkäneen kautta kulkee Tampereen ja Lahden välinen valtatie 12.[8] Myös valtatie 3:n Hämeenlinnan ja Tampereen välinen osuus kulki 1960-luvulle asti Pälkäneen kautta; valtatiet yhtyivät Laitikkalassa. Tuolloin vielä sorapintainen tie rakennettiin uudelleen 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja nykyisin se on kantatie 57. Valtatie 3:n vanha linjaus noudattaa historiallisen, Hämeestä Pohjanmaalle kulkeneen maantien reittiä. Pälkäneeltä lähtevät seututiet Sahalahdelle ja Kuhmalahdelle (molemmat kuuluvat nykyisin Kangasalaan), Valkeakoskelle, Hauholle (nykyisin osa Hämeenlinnaa) ja Padasjoelle.[11]

Pälkäneellä on 1400- ja 1500-lukujen vaihteen tienoilla rakennettu kivikirkko, joka hylättiin uuden kirkon valmistuttua.[12][13] Nykyisin käytössä oleva tiilikirkko, jonka suunnitteli arkkitehti Carl Ludvig Engel, valmistui 1839.[14][15] Sappeen kylässä on hiihtokeskus. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Hämeen tutkimusasema toimi Myttäälän entisessä sotilasvirkatalossa vuosina 1927–2005. Muita huomattavia maatiloja ovat Ruotsilan, Ruokolan ja Kuiseman kartanot.[16][17][18]

Maantiede ja luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pälkäneen maisemakuvaa hallitsevat useat järvet, joista suurimmat ovat Mallasvesi Onkkaalan länsipuolella ja Pälkänevesi sen itäpuolella, sekä osittain Kangasalan puolella oleva Roine ja Hauhon (Hämeenlinnan) puolella oleva Ilmoilanselkä. Pälkäneen länsiosassa Roineen ja Mallasveden erottaa toisistaan suurehko Hausalon saari.[9]

Pälkäneen kautta kulkee Salpausselältä Pohjanmaalle ulottuva harjujakso, jonka selväpiirteisin ja korkein osa kunnan alueella on Onkkaalan luoteispuolella oleva Syrjänharju. Syrjänharjun korkeimmalla kohdalla (67 m Mallasveden yläpuolella) on vesitorni. Luoteessa Kangasalan rajalla harju levittäytyy parikymmentä metriä ympäristöään korkeammalla olevaksi Isokankaaksi. Isokankaan eteläosassa on lähes 30 metriä syvä suppa, Isolukko, joka on syntynyt hiekkaan uponneen suuren jäälohkareen sulaessa. Iltasmäessä harju on vielä selvästi näkyvissä, mutta kunnan etelärajaa kohti harjujakso muuttuu vähitellen melko huomaamattomaksi.[9][19]

Onkkaalan länsipuolella Mallasveden rannassa sijaitseva Keiniänrannan tervaleppäkorpi on Suomen suurinlähde? yhtenäinen tervaleppämetsikkö.[19]

Luopioinen sijaitsee vedenjakajaseudulla, ja maastoltaan se on kankare- ja mäkimaata, jossa korkeuserot ovat monin paikoin yli 20, jopa 50 metriä. Korkeimmat maastonkohdat ovat 180 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuvat Multivuori ja Isovuori luoteessa entisten Kuhmalahden ja Sahalahden rajan tuntumassa. Luopioisten järvistä huomattavin on Kukkia, johon laskevat kaakosta Kuohijärvi ja koillisesta Rautajärvi, Kyynäröjärvi ja Ämmätsänjärvi. Kukkian vedet purkautuvat Vihavuoden kosken kautta Isoon Roineveteen entisen Hauhon puolelle.[20][19]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pälkäneltä on löydetty runsaasti kivikaudelta peräisin olevia esineitä, ja myös rautakautisia löytöjä on paljon. Varhaisimmiksi ajoitetut esineet osoittavat suomalaisten asettuneen Pälkäneelle jo 300-luvulla ajanlaskun alun jälkeen. Todennäköisimmin ensimmäiset asukkaat saapuivat läheisestä ikivanhasta keskuksesta Kangasalta.[9]

Aikaisemmin luultavasti Sääksmäkeen kuulunut Pälkäne mainittiin itsenäisenä seurakuntana vuonna 1405 ja ainakin jo vuonna 1445 sillä oli oma kirkkoherra. Sahalahden seurakunta erotettiin Pälkäneestä vuonna 1581.[21] Pälkäneen varhaisista yhteyksistä Sääksmäkeen osoittaa, että kun paavi vuonna 1340 julisti 25 sääksmäkeläistä talonpoikaa pannaan, näiden joukossa oli kolme pälkäneläistä, jotka asuivat Onkkaalassa ja Harhalassa. Vuonna 1539 Pälkäneellä oli 38 kylää ja niissä yhteensä 202 taloa; luvuissa oli mukana myöhempi Sahalahti.[9]

Pälkäneläisillä talonpojilla oli keskiajan lopulla laajoja erämaa-alueita ja kalavesiä nykyisen Keski-Suomen pohjoisosissa muiden muassa Pihtiputaan, Viitasaaren, Kannonkosken ja Konginkankaan tienoilla. Kuningas Kustaa Vaasa lakkautti erämaaomistukset 1500-luvun puolivälissä, minkä jälkeen näille alueille asettui savolaisia uudisasukkaita.[9]

Kostianvirta syntyi luonnonmullistuksessa vuonna 1604, kun Pälkänevesi puhkaisi itselleen uuden lasku-uoman Mallasveteen harjujakson matalimmasta kohdasta. Aikaisemmin Pälkänevesi oli laskenut Längelmäveteen ja sen vanhan lasku-uoman Sarsanvirran kautta Roineeseen. Luonnonmullistuksen seurauksena Sarsanvirta kuivui ja Längelmävesi alkoi laskea samassa yhteydessä syntyneen Iharinkosken kautta Pälkäneveteen.[9][22][23]

Pälkäneellä käytiin vuonna 1713 Kostianvirran taistelu. Se oli osa suurta Pohjan sotaa.[9][24][25]

Suuren Pohjan sodan vuoksi Viipurista pakenemaan joutunut kirjanpainaja Daniel Medelplan oleskeli Kukkolan kylässä, jossa hän kaiversi aapisen puulaatoille ja painoi niillä pienehkön määrän kirjoja vuonna 1719. Viimeinen tiedossa ollut kappale Medelplanin painamaa aapista oli ostettu Turun akatemian kirjastoon ja tuhoutui Turun palossa vuonna 1827. Pälkäneellä on kaksi Medelplanille omistettua muistokiveä: toisen pystytti Pälkäneen seurakunta vanhan kirkon pihaan vuonna 1949, ja toisen Kukkolan kyläläiset hänen vanhalle asuinpaikalleen vuonna 1964.[9]

Pälkäne joutui uudelleen sotanäyttämöksi kansalaissodan aikana kevättalvella 1918. Tällöin tuhoutuivat tulipaloissa muiden muassa Närin ja Kuiseman kartanoiden päärakennukset. Laitikkalan taistelussa kaatuneiden teiskolaisten ja ylöjärveläisten valkoisten muistomerkki on kylän lounaispuolella keskellä peltoaukeaa, nykyisen kantatie 57:n varrella.[9]

Pälkäneelle asutettiin toisen maailmansodan jälkeen Kivennavan siirtoväkeä.[26]

Luopioinen muodostettiin Hauhoon kuuluvaksi Vesikansan saarnahuonekunnaksi vuonna 1682, ja kappeliseurakunnaksi se korotettiin vuonna 1693. Itsenäiseksi seurakunnaksi Hauhosta Luopioinen tuli vuonna 1880.[20]

Pälkäneeseen aikaisemmin kuulunut Roineen länsipuolella sijaitseva, muusta kunnasta erillään ollut Painon kylä siirrettiin Valkeakoskeen vuonna 1975. Pälkäne ja Luopioinen yhdistyivät kuntaliitoksessa 1. tammikuuta 2007. Uuden kunnan nimeksi tuli Pälkäne ja vaakunaksi Luopioisten vaakuna. Kuntaliitokseen saakka käytössä olleen vaakunan oli suunnitellut Gustaf von Numers ja se oli vahvistettu vuonna 1956.[27] Kuntien yhdistyessä Pälkäneen 27-jäseninen ja Luopioisten 21-jäseninen kunnanvaltuusto yhdistyivät. Kunnanvaltuusto toimi 48-jäsenisenä vaalikauden 2005–2008 loppuun, minkä jälkeen aloitti uusi 27-jäseninen valtuusto.[28]

Pälkäneen pitkää historiaa hallinnollisena keskuksena ilmentää kunnan keskusta-alueen Onkkaalan ja valtatien 12 itäpuolella sijaitsevien Epaalan ja Kuulialan peltoaukeiden määrittely valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Pälkäneen pitäjänkeskus siirtyi Epaalan-Kuulialan alueelta nykyiselle paikalleen 1800-luvun kuluessa. Uuden keskustan historiaa ilmentäviä rakennuksia ovat kirkon ja hautausmaan ohella esimerkiksi nimismiehen ja lääkärin talot, seurojentalo Nuija, Vilpolan tanssilava, Kuulialan tilan tuulimylly, koulurakennukset 1800-luvun lopulta sekä pankki- ja liikerakennukset. Museoviraston määrittelemään arvoalueeseen sisältyvät myös Kostianvirran alueen sotahistoriaa ilmentävät rakennukset, muinaisjäännökset sekä puolustusvarustukset.[29]

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Onkkaalantietä Pälkäneen keskustassa Onkkaalassa.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Pälkäneen väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
 6 551
1985
  
 6 497
1990
  
 6 573
1995
  
 6 708
2000
  
 6 682
2005
  
 6 861
2010
  
 6 950
2015
  
 6 676
2020
  
 6 421
Lähde: Tilastokeskus.[30]

Taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2017 lopussa Pälkäneellä oli 6 567 asukasta, joista 3 665 asui taajamissa, 2 833 haja-asutusalueilla ja 69:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Pälkäneen taajama-aste on 56,4 %.[31] Pälkäneen taajamaväestö jakautuu kolmen eri taajaman kesken:[32]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2017)
1 Onkkaala 2 637
2 Luopioisten kirkonkylä 613
3 Aitoo 415

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Pälkäneellä on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[33]

Itsenäisenä helluntaiseurakuntana Pälkäneellä toimii Pälkäneen helluntaiseurakunta.[34]

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Pälkäneen alueella toimii Tampereen ortodoksinen seurakunta.[35]

Entiset seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Pälkäneen kunnan nykyisellä alueella.[33]

Kylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pälkäneen vaakuna ennen vuotta 2007. Pälkäneen nykyinen vaakuna on entinen Luopioisten vaakuna.

Seuraavassa Pälkäneen kylät on jaoteltu kahteen ryhmään vuonna 2007 tehtyä kuntaliitosta edeltäneen kuntajaon mukaan.

Pälkäne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epaala, Harhala, Huhtioinen, Huntila, Kaitamo, Kankahainen, Kantokylä, Kinnala, Kirpu, Kollola, Kotila, Kuisema, Kukkola, Kuuliala, Kärväntälä, Laitikkala, Lovensalo, Luikala, Myttäälä, Mälkilä, Mällinoja, Oksala, Onkkaala, Pappila, Pitkäjärvi, Pohjalahti, Ruokola, Ruotsila, Salmentaka, Sappee, Seitsye, Tauriala, Tausti, Tommola, Töyräniemi, Vuolijoki ja Äimälä.

Asutusalueita, jotka eivät ole rekisterikyliä: Iltasmäki, Ohveno ja Vimmu.

Luopioinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltia, Luopioinen, Kuohijoki, Kyynärö, Padankoski, Puutikkala, Rautajärvi, Ämmätsä, Evinsalo, Kajantila, Kantola, Karviala, Kaukkala, Kouvala, Lemmettylä, Miemola, Mustilahti, Okerla, Sairiala, Säynäjärvi ja Vahdermetsä.

Asutusalueita, jotka eivät ole rekisterikyliä: Aitoo, Holja ja Vihavuosi.

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pälkäneen kirkonkylään pääsee seuraavia teitä pitkin:

Tampereelta, Lahdesta
Hämeenlinnasta
Valkeakoskelta
Luopioisista

Tunnettuja pälkäneläisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murre

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pälkäneen alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.[39]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pälkäneen pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla tuuvinki eli imelletty perunalaatikko, suolalahna, palviliha, varikoinen, makea sahti ja luumukreemi.[40]

Elinkeinot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpaikkojen osuus Pälkäneellä on jakautunut seuraavasti vuonna 2020 alkutuotanto 12,7 %, jalostus 18,7 % ja palvelut 65,8 %. Työpaikkaomavaraisuus Pälkäneellä on ollut 202 71,5 %.[41]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2022 1.1.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.1.2022.
  2. ↑ a b Suomen ennakkoväkiluku oli 5 625 011 elokuun 2024 lopussa 24.9.2024. Tilastokeskus. Viitattu 24.9.2024.
  3. ↑ Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972–2020 31.12.2020. Tilastokeskus. Viitattu 13.5.2021.
  4. ↑ Väkiluvun kasvu suurin lähes 70 vuoteen 31.12.2023. Tilastokeskus. Viitattu 29.4.2024.
  5. ↑ Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2024 22.11.2023. Verohallinto. Viitattu 23.1.2024.
  6. ↑ Kuntavaalit 2021, Pälkäne Oikeusministeriö. Viitattu 1.11.2021.
  7. ↑ Yhteystiedot palkane.fi. Viitattu 9.4.2023.
  8. ↑ a b c d Tietoa Pälkäneestä palkane.fi. Viitattu 9.4.2023.
  9. ↑ a b c d e f g h i j Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 6: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 337–341. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-06465-3.
  10. ↑ Pälkäne: Kyläyhdistykset | Pälkäne www.palkane.fi. Viitattu 30.5.2024.
  11. ↑ Grönroos, Matti: Kantatie 57 mattigronroos.fi. Viitattu 21.8.2023.
  12. ↑ Pälkäneen rauniokirkko, Pälkäne museovirastorestauroi.nba.fi. Viitattu 9.4.2023.
  13. ↑ Pälkäneen Pyhän Mikaelin rauniokirkko palkaneenseurakunta.fi. Viitattu 9.4.2023.
  14. ↑ Pälkäneen kirkko tiekirkot.fi. Viitattu 9.4.2023.
  15. ↑ Pälkäneen kirkko visitpalkane.fi. Viitattu 9.4.2023.
  16. ↑ Ulla Siren: Kartano, josta Topelius ja Sibelius inspiroituivat Sydän-Hämeen Lehti. 23.7.2013. Viitattu 30.5.2024.
  17. ↑ Ruotsilan talo Pälkäneen Äimälän kylässä. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2024).
  18. ↑ Kulttuuriympäristön palveluikkuna www.kyppi.fi. Viitattu 30.5.2024.
  19. ↑ a b c Pälkäneen luonto – Pälkäneen Pitkäjärvi palkaneenpitkajarvi.fi. Viitattu 30.5.2024.
  20. ↑ a b Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 5: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 100–105. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.
  21. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 7. Helsinki: Otava, 1964.
  22. ↑ Luonto | Muinainen Sarsa ourancient.eu. Viitattu 31.5.2024. (englanniksi)
  23. ↑ Sydän-Hämeen Lehti: ”Eikä ole enää koskaan sopiva myllynpaikaksi” – tapahtumaketju yhdessä yössä tapahtuneeseen Sarsan kuivumiseen sai alkunsa toisesta mullistuksesta Pälkäneeltä Sydän-Hämeen Lehti. 29.7.2022. Viitattu 31.5.2024.
  24. ↑ Tulppa Tampereelle ja puolentuhatta lauttaa öisellä järvellä - 300 vuotta sitten käydystä taistelusta uutta tietoa Yle Uutiset. 26.7.2013. Viitattu 30.5.2024.
  25. ↑ Aleksei Blandov, Seppo Korppoo, Tapio Korppoo: Kostianvirran taistelu: Pälkäne 1713. Helsinki: Seppo ja Tapio Korppoo, 2013. ISBN 978-952-93-2364-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 30.5.2024).
  26. ↑ Mitä-Missä-Milloin 1951, s. 127.
  27. ↑ Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 169.
  28. ↑ Pälkäne: Kunnanvaltuusto | Pälkäne www.palkane.fi. Viitattu 30.5.2024.
  29. ↑ RKY – Kohdetiedot www.rky.fi. Viitattu 2.10.2023.
  30. ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 16.1.2018.
  31. ↑ Taajama-aste alueittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 16.7.2019. Viitattu 5.12.2018.
  32. ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 5.12.2018.
  33. ↑ a b Yhteystiedot Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 23.8.2018. Viitattu 23.8.2018.
  34. ↑ Seurakunnat Suomen helluntaikirkko. Arkistoitu 6.9.2021. Viitattu 6.9.2021.
  35. ↑ https://ort.fi/seurakunnat-hiippakunnat-ja-luostarit/seurakunnat/tampereen-ortodoksinen-seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
  36. ↑ http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7451
  37. ↑ Liljedahl, Tommi: Kolme päivää seurakuntapappina Sydän-Hämeen Lehti. 21.4.2008. Viitattu 4.1.2020.
  38. ↑ Kangosjärvi, Jaakko: Tuhansien julkkisten maa. Helsingin Sanomat, 5.7.2008. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.3.2024.
  39. ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 228. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
  40. ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 74. Helsinki: Patakolmonen.
  41. ↑ Kuntien avainluvut muuttujina Alue 2021, Tiedot ja Vuosi PxWeb. Viitattu 5.10.2023.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]