Pääsiäisaika on kristillisen kirkkovuoden ajanjakso. Se alkaa pääsiäispäivästä ja päättyy helluntaihin.[1]
Pääsiäisen jälkiviettoaika, pääsiäisaika käsittää 50 päivää ja ajanjakson sunnuntaiden esittelevät pääsiäisen sanoman eri piirteitä. Pääsiäisyöstä alkaa pääsiäisviikko, joka kestää seuraavaan lauantaihin. Pääsiäisviikon (pääsiäisoktaavin) viettäminen on ikivanha kristillinen perinne.[2]
Uuden testamentin Apostolien teot (Luku 1ː 6-15) kertovat, että Kristuksen taivaaseen ottaminen tapahtui 40 päivää pääsiäisen jälkeen (helatorstai). Kun kristillinen kirkko 300-luvulla sai merkittävän aseman Rooman valtakunnassa, alettiin päivää viettää pyhäpäivänä. Apostolien teot kertovat edelleen (Luku 2ː1-12), että Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsien päälle 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Se tapahtui juutalaisten helluntaijuhlan päivänä. Kristityt säilyttivät päivän nimenä helluntain, (kreikaksi pentekosté, 50. päivä).[3]
Pääsiäispäivää seuraava viikon aikana on alkukirkossa vietetty messua jokaisena päivänä, ja messuun osallistuivat pääsiäisenä kastetut. He käyttivät koko pääsiäisviikon ajan valkoisia vaatteita ja niinpä sunnuntaita kutsuttiin nimellä Dominica in albis (valkoisten vaatteiden sunnuntai).[4][5]
Ajanjakso pääsiäisestä helluntaihin on siten pääsiäisen jälkiviettoaikaa. Ajanjaksoa leimaa pääsiäisen sanoma ja ilo Kristuksen ylösnousemuksesta. Nikean kirkolliskokous vuonna 325 päätti, että pääsiäisajan jumalanpalveluksissa ei tule polvistua, koska aika on ilon aikaa. Etenkin ns. läntisessä kirkossa helatorstain ympärille kehittyi 400-luvulta alkaen muutamia erikoispiirteitä. Viides sunnuntai pääsiäisestä, rukoussunnuntai aloitti helatorstaihin valmistautumisajan. Näitä päiviä kutsuttiin nimellä rogatiopäivät (sunnuntain nimen”Rogate” mukaan) ja 400-luvulta alkaen oli tapana rukoilla vuoden sadon puolesta ja samalla kulkea kulkueina siunaamassa pellot ja niityt. Suomessa nämä päivät tunnetaan käyntipäivien nimellä ja tapa säilyi Ruotsi-Suomessa vielä 1700-1800-luvulle saakka.[3][6] Käyntipäivät poistettiin Ruotsi-Suomessa kalenterista 1772.[5]
Ajanjakso helatorstain ja helluntain välillä muodostui myös omaksi jaksoksi, johon liittyi rukous Pyhän Hengen vuodattamisen puolesta. Sen esikuvana oli Apostolien tekojen kuvaus siitä, miten opetuslapset odottivat Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen vuodattamista (Apostolien teot 1: 12-14). Tätä yhdeksän päivän mittaista jaksoa on kutsuttu nimellä helluntainovena. [3]
Pääsiäinen ei pääty pääsiäisyön tai -aamun messuun, vaan alkaa siitä. Pääsiäisajan jumalanpalveluksissa pyritäänkin kiinnittämään huomiota että ylösnousemuksen ilo värittäisi jumalanpalveluksia aina helluntaihin saakka.[7]
Keväisen helatorstain jumalanpalvelusta voidaan viettää myös seurakunnan tai seurakuntien yhteisenä ulkoilmajumalanpalveluksena torilla tai muussa julkisessa paikassa. Ruotsissa on monin paikoin tapana viettää helatorstaina aamulla jumalanpalvelus ulkona jollain kukkulalla tai kalliolla. (gökotta), koska Apostolien tekojen kertomuksen mukaan Jeesuksen taivaaseenottaminen tapahtui korkealla vuorella.[8]
Useiden läntisten kirkkojen evankeliumikirjoissa on edelleen ajanjakson päiville merkitty perinteiset latinankieliset nimet, jotka yleensä on otettu päivän psalmitekstin antifonista.
Ortodoksisessa pääsiäisen jälkeistä viikkoa kutsutaan kirkkaaksi viikoksi, jolloin kirkot täyttyvät erityisesti koululaisista. Pääsiäisen päätösjuhlaa vietetään helatorstain aattona.[11]
Ortodoksisen kirkon pääsiäisajan sunnuntaitː
Katolisen kirkon kirkkokalenterissa Suomessa ovat pääsiäisajan sunnuntaiden nimet seuraaviaː