Paul Guillaume Farges | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Paul Guillaume Farges |
Syntynyt | 1844 Monclar-de-Quercy, Tarn-et-Garonne, Ranska |
Kuollut | 1912 |
Père Paul Guillaume Farges (1844–1912) oli ranskalainen lähetyssaarnaaja ja luonnontieteilijä.
Farges syntyi Monclar-de-Quercyn kunnassa Tarn-et-Garonnen departementissa Ranskassa. Vuonna 1867 hänet lähetettiin Kiinaan, jossa hän asettui Sichuanin koillisosaan eläen ja toimien siellä vuoteen 1903 saakka. Farges oli kiinnostunut paikallisesta kasvistosta sekä eläimistöstä, ja jo ennen 1800-luvun loppua hän oli kerännyt kasvinäytteitä ammattimaisesti. Vuosien 1892–1903 välillä ennen siirtymistään Chongqingiin Farges oli kerännyt jo yli 4000 näytettä. Chongqingissä Farges jatkoi kasvinäytteiden keräämistä aina kuolemaansa asti.[1]
Vuonna 1897 Farges lähetti Kiinasta erän siemeniä Auguste Louis Maurice Levêque de Vilmorinille. Siementen joukossa oli 37 siementä erikoisesta puusta, jonka Farges oli löytänyt. De Vilmorin sai siemeniä Kiinasta useilta eri lähetystyöntekijöiltä ja hän yritti kasvattaa siemenistä puita kartanonsa laajoilla mailla. Fargesin lähettämistä siemenistä nousi pieni itu vuonna 1899. Samassa kuussa Ernest Henry Wilson saapui Hongkongiin lähetystehtäviin ja löysi sieltä samaisen puulajin, joka nykyisin tunnetaan kyyhkyspuuna eli nenäliinapuuna. Sittemmin Wilson keräsi siemeniä monista samoista lajeista, joista Fargeskin oli aiemmin kerännyt. Monet lajeista olivat koristeellisennäköisiä ja niistä povattiin tulevan suosittuja koristekasveja länsimaisiin puutarhoihin. Farges itse jatkoi kasvien keräämistä ja tutkimista Chongqingissä vuoteen 1912 eli kuolemaansa asti.[1]
Farges löysi uransa aikana satoja lajeja, mutta vain harvoja niistä käytetään nykyisin koristekasveina. Fargesin löytämiä lajeja ovat muun muassa fargesinpihta, kiinantrumpettipuu ja sininarrinpensas.[1]